Tauko paikalla

Viime vuodet on olleet minun tutkiskelun aikaa. Mitä on tapahtunut, mitä on jäänyt tapahtumatta, miten se kaikki on minuun vaikuttanut ja mitä siitä ajattelen. Ja miten minä oon vaikuttanut muihin. Mitä ajattelen, tunnen, koen, näen, teen ja miksi.

Musta tuntuu, että mä oon miettiny jotenki tarpeeksi.
Ajattelin pitää taukoa.
Ei sillä että miettiminen olis kauheeta, nounou, päinvastoin. Mutta jospa koittais vaihteeksi vaan ottaa elämän ja asiat ja muut sellaisenaan kun ne on, luottaen siihen, että itsetuntemus toimii automaattisesti ja ohjaa oikeaan, semmoseen joka rakentaa mua ja muita. Eikä johda vaan harhaan ja rikkoontumiseen ja kaikkeen väärään ja pahaan. Mikshän mä tollee oon ees ajatellu että se menee.... No, ei mennä sinne :D Hengellisestä näkökulmastakin vois miettiä samoin; että Jumala rakastaen ohjaa oikeaan ilman mun jatkuvaa kyseenalaistamista ja arvioimista ja kriittistä tarkastelua. Niinkun Hän lupaa. 

Sellaisenaanottaminenkin ja sen opetteleminen ja hyväksyminen saattaa taas sitten osaltaan opettaa uusia juttuja ja uutta ymmärrystä. Mikäs sen jännittävämpää. Ja eipä siinä, jos jotakin miettiä pitää niin sitten mietitään. Ei siinäkään kuinkaan käy :)

Mutta tämä siis tiedoksi siksi, että se saattaa tarkottaa hiljaisuutta täälläkin. Tai sitten ei, vaan muodonmuutosta vain. Jää nähtäväksi mitä eteen tulee.

Tykkään tästä ajatuksesta.

"Mitä huominen ottaa antaa, sitä tänään vielä et voi kantaa...-- älä kaunaa mennyttä kanna sen viimein jo lähteä anna, takkinsa ottaa ja ovella kiittää. Älä pelkoa tulevaisuuden, älä onnen tai onnettomuuden, me olemme tässä ja nyt ja se riittää. .." (Juha Tapio: Meillä on aikaa)

Lokeroista ekumeniaan

Kristinusko.
Raamattu.
Jumala.
Kristikunnan historia.
Jeesus.
Pyhä Henki.
Apostolit.
Luther.
Kaste.
jne.


Meillähän on tässä kristinuskon sisällä aika paljon erilaisia käsityksiä, näkemyksiä, painotuksia, kokemuksia ja oletuksia. Sama Jumala, sama Jeesus, sama Pyhä Henki. Sama uskontunnustus, Isämeidän -rukous ja Raamattu. Eri historioista, painotuksista ja näkemyksistä johtuen käytännöt ja toiminnat näyttää kuitenkin erilaisilta. Mitä se meille merkitsee?

Omasta lokerosta käsin katsottuna jonkun toisen hengellinen näkemys asiasta X ei välttämättä tunnu toimivalta tai järkevältä tai edes raamatulliselta omaan näkemykseeni verrattuna. Jos se toinen pitää omaa näkemystään vähintäänkin yhtä ainoana oikeana kun minä pidän omaani, niin herkästihän se ärsyttää, että miten se sillai voi väittää. Miten se toinen voi väittää olevansa oikeassa, jos minä koen asian eri tavalla ja mustakin tuntuu että mä olen oikeassa?

Se on jotenki kummallista, miten oikeassa sitä aina siellä omassa lokerossaan ajattelee olevansa. Jokainen. Sieltä on sitten helppo kattella toisten touhuja ja miettiä että kyllä on tuokin pihalla. Vaikeampi on alkaa ajattelemaan, että mitä jos tuo toinen onkin oivaltanut jotakin sellaista, mitä multa puuttuu? Onko mun tuttu lokero sittenkin vajaa tai vähemmän totta? Myrsky lokerossa on ikävä tunne, mutta perin tarpeellinen kai joskus. Myrskylläkin on paikkansa lokerossakin, niin kun sillä on luonnossakin. 

Myrskyn jälkeen on poutasää. Tässä lokerotapauksessa poutasään tarjoaa nöyryys, kriittinen ja rakastava itsearviointi. Poutasäässä saa levätä siinä tajuamisessa, ettei kukaan täällä ole yksin oikeassa. En minä, eikä hän. Kenelläkään täällä ei ole yksin ainoaa todellista käsitystä Jumalasta. Jumalan valtakunnassa monopoliasema on Jumalalla, ei ihmisellä (mä en tiedä mikä on monopoliasema oikeasti, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan). Jos joku toinen ei voi minun kokemukseni vuoksi väittää olevansa oikeassa vaikka kokeekin olevansa omalla tahollaan oikeassa, myöskään minulla ei ole oikeutta eikä pitäisi myöskään olla varaa väittää olevani oikeassa. 

Toki on olemassa tietyt periaatteet joka tekee kristinuskosta kristinuskon. Ydin, jota ilman ollaan jo jotain muuta uskontoa. Vaikken mikään teologi olekaan, niin ydin taitaa olla kuitenkin Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan lunastava sovitustyö. Tä? Siis suomeksi se, että Jeesus kuoli meidän syntien takia ja siihen uskomalla saa Jumalan kanssa välit kuntoon ja ikuisen elämän. Se, miten valinta tehdään ja miten usko näkyy tai kuuluu käytännössä vaihtelee. 

Mikshän jossain vaiheessa joku on ollut sitä mieltä, että ekumenia on tyyliin perkeleestä? Hieno asiahan se on! Minä tykkään ekumeniasta. On hienoa olla tilaisuudessa jossa Pelastusarmeijan väki univormuissaan ja helluntailaiset ylistyslauluineen ja luterilaiset virsineen on saman asian äärellä. Kun vaan muistetaan, että se asia on tärkeä - ei ne muotomenot. 

Tämmösen pohdinnan tuikkasin tähän väliin. Aurinko paistaa ja syksy on kaunis. Menen sinne, syksyyn hehei.

Vastuunotosta ja sen ottamattomuudesta

Mietin tänään paljon sitä, mitä on vastuu. Vastuu itsestä, tunteista, ajatuksista, tulevaisuudesta, valinnoista, seurauksista. Vastuu omasta onnellisuudesta. Ja mitä kaikkea sille vastuulle voi tapahtua elämän aikana. Se voidaan luovuttaa jollekin toiselle, tai se voidaan pakottaa jonkun toisen kannettavaksi. Joskus vastuuta kannetaan syystä tai toisesta myös toisten puolesta. Toivottavasti sen voisi oppia myös kantamaan itse.

Yhdestä blogista pongasin tämmösen

"Sanotaan, että aikuisuus alkaa siinä vaiheessa kun yksilö ymmärtää olevansa täysin ja itsenäisesti vastuussa itsestänsä ja siitä, mihin suuntaan elämä menee. Enää et voi syyttää kurjaa lapsuutta, huonoa opettajaa, paskaa tuuria, ikäviä duunikavereita, hankalia asiakkaita tai ketään muutakaan siitä missä olet. En väitä, etteikö edellämainituilla asioilla olisi merkitystä sille, missä tahdisssa asiat etenevät ja miten kirkkaasti aurinko sinulle paistaa, tai ei paista. Mutta kuitenkin, et voi piiloutua sen taakse mitä muut tai olosuhteet ovat sinulle tehneet, tai jättäneet tekemättä. "

Mitä siinä tapahtuu kun luovutan vastuun itsestäni jollekin toiselle? Se voisi ehkä olla sitä, että en osaa ajatella itse, en halua ajatella itse, en halua miettiä mitä pitäisi tehdä, vaan teen vain sen mitä joku toinen haluaa minun tekevän. Ehkä en uskalla olla asiasta jotain mieltä ja päättää itse, koska en halua kantaa vastuuta päätöksestä. Pelkään päättäväni väärin, valitsevani väärin, sen myötä huonot seuraukset ja ehkä toisten moitteet, annan siksi jonkun toisen valita puolestani. Tällaisessa tilanteessa ja näillä motiiveilla ihminen ajautuu tekemään päätökset ikäänkuin itsensä ulkopuolella. Kadottaakokin ehkä jotain itsestään? Jos teen päätökset ja valinnat aina toisten mielen mukaan, ehkä myös valintojen hyvistä seurauksista iloitseminenkin jää jotenkin puolitiehen. Minä en ollut tässä mukana.

Toisten valintojen perusteella eläminen tukahduttaa. Mitä minä ajattelen, mitä minä tarvitsen, mitä minä päätän... pelko saa sen tukahtumaan. En ole, en ainakaan vapaa. Jotta ihminen voi olla vapaa, hänen täytyy olla joku. Ilman olemassaoloa, ilman omaa tahtoa, ilman rohkeutta kantaa vastuuta itsestään, ei voi tulla vapaaksi. Vapaus edellyttää ihmistä olemaan olemassa itselleen ja toisille. Vapaata ihmistä ei voi alistaa eikä vapaa ihminen alistu kuin omasta vapaasta tahdostaan. Vain vapaa ihminen voi alistua ilman, että hänestä tulee orja. 

"enkä rakasta sua siksi, että pitäis rakastaa"

Mikä merkitys sitten on Jumalalla ja hänen tahdollaan minun valintojeni suhteen?
Pidänkö pääni vai teenkö Hänen tahtonsa mukaan?
Kuka kantaa vastuun, jos teen kuten Jumala sanoo?

Viimeinen kysymys oli vaikein, mutta musta tuntuu että siinä kysymyksenasettelussakin on joku ongelma. Ajattelin niin, että kaikki päätökset joita teen, on omia päätöksiäni ja oon niistä vastuussa. Jumala kunnioittaa mulle antamaansa vapaata tahtoa niin paljon, että ei pakota mua valitsemaan hänen tahtonsa tekemistä. Kaikissa asioissa Jumala ei ole edes ilmaissut selkeää tahtoaan, vaan jättää mut pähkäilemään asiaa itsekseni, odottaen mun tekevän päätöksen ja kantavan siitä vastuun. Ehkä Jumala ei haluakaan määrätä tarkasti tahtoaan, koska haluaa opettaa mua. Ja parhaitenhan oppiminen yleensä tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta; teen päätöksiä itse, huomaan ne ehkä toimimattomiksi, opin, ettei tuollaista päätöstä kannata tehdä. Noin niiku yksinkertaistettuna. Hän odottaa mun tekevän itse päätöksen ja kantavan siitä vastuun ja viisastua prosessista. Samalla tavoinhan isäkin toimii lasten kanssa; jotta lapsi oppii miettimään itse, hänen täytyy saada tehdä itsenäisiä päätöksiä ja virheitäkin, ja oppia tekemästään. Toki viisas isä myös suojelee lapsiaan; lasta vastuutetaan vain sen verran millaisen vastuun hänen katsotaan osaavan kantaa. Joskus lapsi voi vetäytyä vastuusta ja syyttää isäänsä erehdyksestään; "sähän sanoit että pitää kaataa maito ite, ja nyt maitoa on pöydällä, se on iskä sun syy". Oliko syy iskän, vai mitä ehkä tapahtui? Vain yhdellä kädellä pidetty kiinni, turhan lujaa kaadettu, kuppi liian kaukana? Asiaa tarkemmin tarkasteltaessa syy ei olekaan iskän, vaan toteutuksessa ei ihan vielä osattu ottaa kaikkia tarpeellisia tekijöitä huomioon. Ensi kerralla se sujuu jo ongelmitta. Jos mun päätöksenteko olisi pelkästään Jumalan määräysten toteuttamista ilman oman toiminnan siihen vaikutusta, vastuu mun epätäydellisestä ja ehkä huonotuloksisestakin (?) suorituksesta menisi Jumalan piikkiin eikä mun tarvisi kantaa mitään vastuuta, eikä myöskään oppia mitään. Vai voisiko Jumala haluta opettaa mua samalla tavalla kun isä lastaan? Ehkä syytä on muistaa sekin, että aika monessa asiassa käsitys Jumalan tahdosta perustuu aina omaan tulkintaan asiasta. Ainakin mun mielestä. Toki Jumalan tahto on joissain asioissa aika selvä, mutta yllättävän monessa se ei ole välttämättä niin selvä mitä me ehkä ollaan totuttu ajattelemaan. Ainakaan mun mielestä.

Jotenkin tulee mieleen, että noissa kahdessa - ihmisten miellyttämisessä ja Jumalan miellyttämisessä on jotain samoja elementtejä ja sudenkuoppia. Jos nyt niin voi sanoa. Jos ei uskalla tehdä itse päätöksiä ja kantaa niistä vastuuta, vaan tekee vain sokeasti toisten - ihmisten tai Jumalan ajatellun tahdon mukaan - ei elä. Ehkä täytyy miettiä oikeasti, mihin ne omat päätökset ja valinnat perustuu; ihmisten miellyttämiseen, ihmispelkoon, hyväksynnän menettämiseen, virheiden välttämiseen, Jumalan hyväksynnän ansaitsemiseen tai vääränlaiseen Jumalan pelkoon...vai perustuuko ne omaan arviointiin, toisten ja Jumalan mielipiteiden huomioonottoon ja niiden perusteella vapaasti tehtyyn harkittuun valintaan, josta itse kantaa vastuun? Eikai Jumala voi kuitenkaan minun tekemisistäni koskaan vastuuta kantaa, koska ne on minun tekemisiäni. ??!!

Täytyy vielä todeta kaks asiaa: jälleen kerran osuvasti voi käyttää sitä fraasia, että vapaus kasvaa yhdessä vastuun kanssa. Ja toinen on se, että rajat on rakkautta tässäkin; minun oman itseni rajat, mitä minä haluan toivon ja tarvitsen, se saa olla ja sen tulee olla luvallista todeta ja niistä tulee pitää kiinni. Itsestä kannattaa pitää kiinni, ettei mene hukkaan. Se on itsensä tervettä rakastamista ja sillä mahdollistaa sekä vastuun kantamisen itsestään ja sen myötä kasvun, että myös toisille mahdollisuuden vastaavaan. Ihminen, joka kantaa vastuuta itsensä lisäksi myös toisten tekemisistä, riistää toiselta mahdollisuuden vastata itse tekemisistään ja kasvaa. Noo.. niistä lisää joku toinen kerta.


Kyllä vaan, voin todeta että Tommy Hellsteniä ehkä 10 vuotta eessuntaassun lukeneena alkaa marinoitumaan nämä näkökulmat vähän tämmösiksi mitä ne nyt on :D Jotku tämän päivän ajatuksista on saaneet virikettä myös kirjasta "Hyviä uutisia huonoille kristityille", joka sekin oli vähintäänkin mielenkiintoinen luettava. Tämmöstä tänään, ja tässäkin vaan muutama näkökulma asiaan. Muistakaatte myös lähdekritiikki, sekin on tärkeä asia, niin tätä kirjotusta lukiessa ku kaikkea muutaki miettiessä. 

Rakastan sinua, elämä

Minä rakastan sinua elämä.

Aarteeni, lahjani. 

Rakastan sitä ennakoimattomuutta jota kuljetat mukanasi, 

rakastan sitä säännönmukaisuutta johon sen kaiken puet.

Sinä olet niin kovin kaunis.

Rakastan hiljaisuuttasi, joka kätkeytyy kaikkeen meluun. 

Myös kaunista ääntäsi, joka kuiskien huutaa: "katso tänne, täällä minä olen".

Minä katson, tutkin. 

Hauras, se sinä olet. 

Haluaisin sivellä poskeasi hellästi, tietäen, ettet ehkä ole siinä enää huomenna.

En haluaisi koskaan satuttaa sinua, en haluaisi sinulle mitään pahaa. 

Elämä, olet minulle niin kovin rakas.

Vahvakin sinä olet! Taistelet, vaadit, olet järkähtämätön. 

Päättäväisyytesi saa minut kulkemaan rohkeammin, päämäärätietoisemmin. 

Sinä jatkat, vaikka minä pysähtyisin. 

Sinä etenet, vaikka minä pelkäisin. 

Ota minut rinnallesi, vierelläsi uskallan olla minä. 

Tahdon rakastaa sinua elämä. 

Tahdon rakastaa sinua silloinkin, kun en ymmärrä sinua. 

Tai kun mielestäni sinulla on kiire tai olet liian hidas.

Sinulla on siihen oikeus.

Tartun käteesi elämäni. Rakkaani.

Koska olen sen arvoinen.

Suurempi tahdon toteuttaja

"Jumala on hyvä ja rakastaa, minun pitää nämä palikat nyt vaan järjestellä hyvin, että Jumalan tahto pääsee tapahtumaan...--.. mihinkähän tämä palikka... mitä jos järjestelenkin väärin ja voivoi Jumalan suunnitelma ei pääsekään tapahtumaan? Mikähän se Jumalan suunnitelma on.. no en ehkä uskallakaan järjestellä niitä etten pilaa mitään, vaikken ihan tarkkaan tiedä mitä pilaisinkaan .. tai itseasiassa, tiedän että Jumala varmaan tahtoo palikat näin, mutta miten se itsestä ei tunnu kuitenkaan luontevalta.. onkohan se sittenkin joku ihminen kuka odottaa että palikat olis noin?.. tai ihmiset?.. mitä palikoita nämä nyt olikaan ja mitä näillä pitikään tehdä?.. kenen palikoita nämä on, ja pitikö näillä saada toteutettua Jumalan tahto?" 

Samaan aikaan toisaalla.

Rakensin minä palikoista millaisen elämän vaan, silti on ihmisiä, ketkä odottaa hymyä. On ihmisiä, ketkä odottaa saada olla mun kanssa. On ihmisiä, joita mä voin auttaa ja tukea. On ihmisiä, keille Jumala haluaa hyvää. On ihmisiä, ketä voin rakastaa vain olemalla minä. Minä, joka haluan olla rehellinen, joka haluan oppia rakastamaan, joka haluan antaa tilaa Jumalalle toimia. Minä, joka en aina halua tai osaa, mutta minä joka voin yrittää aina uudestaan. Yrittää rakastaa olemalla minä.

"Minä olen horjunut, epäilen enemmän kuin ennen, 

mutta halusit ihmisen; sen viat, sen heikkouden"

Minä, joka olen saanut elämäni Jumalalta. Joka on muovattu äitini kohdussa juuri niistä äidistä ja isästä ketkä minulla on, ja maustettu omalla minälläni, Jumalan maun mukaan. Minä, jolle Jumala on antanut kyvyn nähdä ja kuulla, kädet tehdä ja jalat mennä. Minä, jolle Jumala on antanut vapauden valita. 

Valita rakastaa kaikesta huolimatta tai panikoida palikoista kaikesta huolissani.

Valita haluta uskoa siihen, että Jumalan tahto tapahtuu minunkin elämässä Jeesuksen takia, ei siksi että itse onnistuisin riittävän hyvin mahdollistaakseni Jumalan tahdon toteutumisen. 

"Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niinkuin taivaassa."

Maan päällä, minun elämässäni. Minusta huolimatta ja minun kauttani. Minussa. Hengitä sinä elämääsi siihen mitä minä osaan rakentaa. Tee sinä tahtosi, toteuta sinun suunnitelmasi. Minun tahtoni, kykyni, osaamiseni ja rakkauteni ei siihen pysty. 

Suurempi kuin sydämeni, Jumalan on rakkaus

Suurempikuin oma tahto, kutsujan on laupeus.

Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni 

- uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.

Muita enemmän

Auringon kultaama kasteinen aamu
Kenelle näyttäisin sen
Salaiset riemuni, surujen viilto
Kuka on kaiken sen arvoinen 

Kuka odottaa minua varjoissa puiden
Joko piirteensä voin aavistaa
Voiko tuntea omansa joukosta muiden
Tuhansista tunnistaa 

Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän
Josta kirkkaana sen ymmärrän
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän
Hän on minulle muita enemmän
Hän on minulle muita enemmän 

Sovittaa askeleet poluille yhteen
Ja tasoittaa tie vuorollaan
Onneni vain hänen onnestaan saaden
Ja voimani voimastaan 

Päivien kirkkaus ja tiet taisteluiden
Kenen kanssa ne kulkea saan
Voiko tuntea omansa joukosta muiden
Tuhansista tunnistaa 

Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän
Josta kirkkaana sen ymmärrän
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän
Hän on minulle muita enemmän
Hän on minulle muita enemmän

Loppukevennykseksi:

"Ja jossain on aina puisto ja penkki,

tyttö ja poika ja hiljaisuus.

Puhua ois hyvä, mutta sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu."

Mukautumisesta ja uudistumisesta

"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." Room 12:2 KR92

Tuo oli päivänsanana tänään. Ensimmäisenä tuli mieleen, että voisko tuo tarkoittaa yleisemminkin muuttumista ja arvioimista, eikä vaan sitä mitä sillä yleensä tarkoitetaan: "Älä toimi niinkuin 'maailmassa' toimitaan vaan elä kuten Jumalan lapsen tulee elää." "Älä anna maallisille himoille valtaa kun erottaudu Jumalalle." Niin, totta tuokin. Mutta asiaa voi tarkastella myös toisenlaisesta näkökulmasta, minun elämäni näkökulmasta, hengellisen kasvun näkökulmasta, koska kiistämättä uudistusta kaipaa myös omat näkemykset ja ajatukset. Miten usein niihin jämähtääkään, eikä muista arvioida onko tämä todella sitä mitä Jumala haluaa, vai joku muu haluaa? Maailmaksi tässä tapauksessa voidaan siis käsittää myös ihan vaan se ympäristö ja kulttuuri ja ne olosuhteet joissa eletään kaikki. Maailma ei olekaan vain minun uskovaisen elämänpiirini ulkopuolinen maailma, vaan maailma jossa minä itse elän ja vaikutan.

Arvioinnin tuloksena voi olla kokemus, että se minkä on aiemmin ymmärtänyt hyvänä Jumalan lapsen elämänä, ei enää vaikutakaan parhaalta mahdolliselta tavalta elää ja palvella Jumalaa? Saako ne käsitykset muuttua, saako siinä uudistua jos tulee siihen lopputulemaan, että ehkä Jumalan tahto toteutuukin enemmän toisessa tavassa elää? Että hyvää ei olekaan vain se mitä aiemmin ajattelin ja pidin olennaisena, vaan hyvää on muutakin, ja minun näkemykseni mukaan ehkä enemmänkin Jumalan mielen mukaista.

Arviointi saattaa aiheuttaa muutostarpeen ja muutostarve muutosvastarinnan. Oman käyttäytymisensä ja arvojen ja näkemysten kyseenalaistaminen ei ole aina sieltä helpoimmasta ja mukavimmasta päästä. Se vaatii nöyryyttä ja epävarmuuden sietokykyä, kummatkin vaikeita lajeja. Mutta ainoita kasvualustoja jossa rakkaus ja uudistuminen kasvaa. Nnnno, nyt meni diipiks shidiks, lopetan siis tähän, kiitostästähehei! May God bring the best out of me. 

So here’s what I want you to do, God helping you: Take your everyday, ordinary life—your sleeping, eating, going-to-work, and walking-around life—and place it before God as an offering. Embracing what God does for you is the best thing you can do for him. Don’t become so well-adjusted to your culture that you fit into it without even thinking. Instead, fix your attention on God. You’ll be changed from the inside out. Readily recognize what he wants from you, and quickly respond to it. Unlike the culture around you, always dragging you down to its level of immaturity, God brings the best out of you, develops well-formed maturity in you. (Romans 12:1, 2 MSG)

Löytöretkellä

Se joka etsii totuutta,
löytää sen harvoin
monien äänien hälinästä. 

On mentävä
syrjään. 

Ja sitten avoimin silmin nähtävä,
mitä tulee vastaan
yksinäisillä teillä: 

maailman päiväpuoli
ja yöpuoli,
se mikä siinä on kaunista
ja ihmeellistä
ja se mikä on arvoituksellista ja kauheaa. 

On mentävä syrjään
ja tarkkailtava,
mitä on. 

- Jörg Zink

Tekis mieli kommentoida melkein jokaista sanaa erikseen, oikeen perinteinen runoanalyysi tehdä. Tuo kuvaa oikein hyvin tämän hetkistä mielenmaisemaa (joka sekin on hirveän kuvaava sana). Jätän sen kuitenkin sillensä, kukin lukekoon siitä mitä se puhuu.

Vapaus ja vastuu

Toitotan töissä usein, varsinkin nuorille, että "vapaus kasvaa yhdessä vastuun kanssa".
Tänään sain itseni taas kiinni siitä, miten enenevä vapaus tuo mukanaan suuremman riskin itsekkyydelle ja välinpitämättömyydelle = rakkaudettomuudelle.
Joku vois siis toitottaa mullekin välillä tuota samaa. Yritän avata ajatuksen, note to self -tyyliin koska tää on niin sekavana että noinkohan tästä tule tolkkua. No.


On hirmu paljon selkeämpää ja turvallisempaa elää totuttujen ajatusten kanssa, vähä niiku karsinassa tai laatikossa tai aitauksessa. Oon kirjottanu siitä ennenkin, mutta tää vie vähän eri paikkaan nyt tää kirjotus. Otetaan nyt kuitenkin vaikka sitten se karsina, koska se on hauskin sana. Karsinassa eläjä tietää mitä aitojen sisäpuolella on ja mitä siellä tapahtuu. On selkeää todeta ja rajata, millainen oleminen ja toimiminen niiden aitojen sisäpuolella on sallittua ja mikä on kiellettyä. On jopa helppoa ja yksinkertaista tehdä linjauksia ja määritelmiä, mitä mistäkin tekemisestä seuraa ja osittain niistä linjauksista taitaa tulla myös itseään toteuttaviakin. Karsinasta käsin voi tutkia maailmaa turvallisesti. Karsinassa elämiseen kuuluu myös tietty käsitys Jumalasta, joka niin ikään onkin ehkä laitettu omaan karsinaansa (Jumala karsinassa, melkonen ajatus muuten...). Maailma ulkopuolella on vaarallinen, koska sieltä näyttää puuttuvan tuttu logiikka. Se on myös vaarallinen, koska siellä ei näytä olevan sääntöjä. Maailma, jota karsinasta käsin on helppo arvioida ja tulkita ja määritellä juuri siten miltä se karsinasta käsin näyttää. Toisaalta maailmasta näkee vain sen yhden puolen, miltä se karsinan suunnalta näyttää. Joskus saatta herätä kysymyksiä, että miltähän maailma näyttääkään pohjoisesta katsottuna, jos karsina sijaitsee eteläpuolella. Karsinassaeläjä saattaa alkaa kaivata ymmärtää asioita laajemmin. Asioita, jotka eivät näytäkään menevän loogisesti, asioita joita ei karsinan määrittämillä periaatteilla voikaan selittää.


Siinä vaiheessa kun ne totutut tavat, totutut ajatusmallit, totutut selitystavat totutut tottumukset koetaan syystä tai toisesta tarpeelliseksi kyseenalaistaa, avautuu karsinan ovi. Oven tai aitauksen avautuessa on kaksi mahdollisuutta, unohtaa Jumala ajatellen että hän kuuluu vain siihen karsinassaelämiseen, tai lähteä tutkimaan ulkopuolista elämää yhdessä Jumalan kanssa. Ilman Jumalaa ulkomaailmassa on varmaan hetken hauskaa ja viihdyttävää ja vapaata, mutta jossain vaiheessa voi tulla ikävä. Ja todennäköisesti tuleekin, mutta ne on sitte toisia juttuja, eikä mennä nyt niihin. Jumalan kanssa uusien asioiden tutkiminen on läsnäolostaan huolimatta omaa henkilökohtaista tutkimustyötä, jossa joutuu kyseenalaistamisen kipuun, itsearvioinnin häpeään, riittämisen epävarmuuteen ja tietämättömyyden edessä nöyrtymiseen. Kuitenkin se on jotain, jossa Jumala on mukana. Hänkun ei väisty viereltä, oli sitten karsinassa tai karsinan ulkopuolella.


No kuten arvennettekin, karsina-ajatukset ja ulkomaailma-ajatukset on oma kokemus elämästä. Tuntuu, että monissa asioissa oon saanu / joutunu kyseenalaistamaan sitä miksi näin ajattelen, mitä näistä ajatuksista seuraa, mitä oikeasti tästä ajattelen jne. Monesti nuo ajatukset on koskeneet myös monikkoa; monikon tapoja ja tottumuksia, monikon arvostuksia ja arvottamisia. Tuntuu, että tää vaihe on vieny mut jonnekin vieraampaan, uuteen ja erilaiseen. Se on välillä haastavaa, tai itseasiassa aika useinkin. Turvallisempi olis helpompaa, mutta... Toisaalta omien ajatusten ja käsitysten riisuminen on paljastanut paljaan. Vähän niinkun olis kerrospukeutunu ihan tosi monta kerrosta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten kun niitä on pikkuhiljaa riisunut pois, onkin kevyempi olo. Vapaampi olo. Enemmän minä vaikkakin paljaampi, mikä on sekin pelottavaa. Kuka nyt haluais olla alasti ihmisten edessä. .. Paljaampana kuitenkin tuntuu, että Jumala rakastaa enemmän. Vaikka näinhän se ei ole; Jumalan rakkaus ja hyväksyntä on vakio. Mutta se tuntuu vähän siltä kun auringon säteet paljaalla iholla. Aidommalta. Tiedättekö. Tässä mä oon, tämmönen mä oon, näin mä ajattelen, näin mä tunnen - ja mä koen että sä rakastat mua just tämmösenä kun mä oon. En enää halua rajata ajatuksiani tiettyyn tapaan tai näkökulmaan, en toimia tietyllä tavalla jos se tuntuu siltä että toimin vastoin omaa itseäni. Haluan juosta eessun taassun, toiseenpäähän maailmaa ja katsoa mitä siellä on, tutkia asiaa aivan toiselta puolelta kun tähän asti tietäen, ettei mikään kuitenkaan voi erottaa mua Jumalan rakkaudesta ja yhteydestä.


Vapaudessa piilee kuitenkin se itsekkyyden vaara kuten alussa totesin. Minulla on mielipiteitä, minulla on oikeuksia, minä saan olla minä eikä kenelläkään muulla ole siihen sanomista. Totta joka ajatus, mutta entäs rakkaus? Minä ja vapaus saatetaan yhdessä päättää vastustaa kaikkea sitä mikä ei anna minun olla minä. Mikä ei hyväksy minua juuri sellaisenani kun olen. Minä ja vapaus saatetaan omia oikeuksia ajamalla jyrätä jonkun päälle. Alasti hortoillessa saattaa aiheuttaa hämmennystä (eheh oli pakko kun oli niin hyvä vertauskuva). Vapauskun kasvaa samassa suhteessa vastuun kanssa. Vapaalla ei ole enempää oikeuksia kun kenelläkään muullakaan, vaan vapaalla on vaan enemmän vastuuta. Vastuu siitä, ettei käytä vapauttaan väärin. Vapaalla on suurempi vastuu rakastaa. Rakkaus laittaa vapaaehtoisesti oman vapautensa syrjään toisen tarpeiden edessä. Mitä enemmän kokee vapautta, sitä enemmän sitä joutuu laittamaan välillä syrjään. Epäreilua, huutaa minä! Itsekäs minä, rakkaudeton minä. Vapaus haastaa rakkauden ihan eri tavalla kun karsina. Karsinassa on helppoa rakastaa sitä minkä katsoo oikeaksi ja mikä on omasta mielestä rakastettavaa. Rakastaa niissä rajoissa jotka karsina tuottaa, rakastaa itsestä ulospäin. Vapaudessa ... nii. En tiiä oonko miten pihalla täälä pihalla, mutta Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa sille hyvää nii karsinassa ku karsinan ulkopuolellakin. Monesti se rakkaus mitä minä voin tehdä on laittaa vapaan itseni syrjään. Sillon rakkaus ei olekaan minusta ulospäin tulevaa toimintaa, vaan oman itsensä syrjäänlaittavaa, Jumalan rakkaudelle tilaa antavaa.


Nojoo. Tuota loppua en enää ymmärtäny itekään :D Se "vaan jotenki tuntu siltä että se menis noin". Lisäksi haluan todeta, että kaikkihan nämä ajatukset on tämän hetken ajatuksia, ties missä karsinassa sitä millonkin on omien ajatustensa ja näkemystensä kanssa. Jokainen arvioikoon omaa elämäänsä omalla kohdallaan, niin minäki vaan teen. No arvioin mä välillä muidenkin elämiä to be honest, mutta oikeasti pitäisi kyllä vaan pidättäytyä oman karsinansa tutkiskelussa. Sitäpaitsi, karsinat on joskus tarpeen. Jumala on ehkä ite luonu tai vähintäänkin sallinu ihmisen karsinoitumisominaisuuden, joten voidaan hyväksyä sekin ihan rauhassa eikä panikoida siitäkään, että joskus huomaa olevansa karsinassa. Joko muiden tai itsensä rakentamassa. Kuten sanottu, Jumala on karsinassa ja karsinan ulkopuolella, joten ei hätää. Kaikki aikanaan ja paikallaan.

Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. (1Kor 8:9) 

Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. (Room 15:1-3) 

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Gal 5:13-14)

Pelosta

Heräsin yöllä jotain klo 02 mietteeseen pelosta. Kirjotin ajatuksen ylös jottei tarvis miettiä, mutta kohta se taas - uutena parempana versiona tuli mieleen ja ylöskirjoitettavaksi. Aamulla saldoa selatessa totesin, että on tämäkin: viis erilaista versiota samasta ajatuksesta. Pointti oli kuitenkin pelossa. Pelko on kauhean voimakas sana ja tarkottaa eri ihmisille erilaisia asioita. Välillä tuntuu, että pelko on maailman väärin asia ja viittaa semmoseen epäuskoon ja epäluottamukseen Jumalaa kohtaan että pois se! Ja aina vedetään esille kortti, että hei, rakkaudessa ei oo pelkoa. Sun ei saa pelätä jos uskot kerran elämäs Jumalan käsiin. Jos pelkäät tai epäröit, niin se on vähintäänkin merkki siitä, että oot tekemässä jotakin väärin tai et vaan sitten tunne Jumalan hyvyyttä tarpeeksi hyvin. Vikoja, vaillinaisuuksia, et vaan sitätätätaituota tarpeeksi. En tiedä mistä nämä kaikki väitteet kumpuaa, mutta totta ne eivät ole. Pelko ja epäröinti ja puntarointi on luonnollisia osia elämää, tunteita, jotka kertoo siitä, että nyt puntaroidaan jotakin tärkeää ja tehdään toivottavasti viisaita päätöksiä. On toki turhiakin pelkoja, mutta mistäs sitä kukaan sitten aina tietää varmaksi mikä on turha ja mikä on tärkeä pelko. Ja on toki syytä kuunnella ja miettiä, mitä se tunne merkitsee ja mistä se tulee ja mitä merkitystä sillä on. Mutta se yöllinen ajatus meni kuitenkin kutakuinkin näin

Tavoitteena ei oo tietää kaikesta kaikkea jottei koskaan pelkäisi, vaan tietää riittävästi oikeita asioita mennäkseen eteenpäin pelosta huolimatta.

Ei tuo nyt varmaan kaikenkattava ja täydellinen ajatuslause ole tokikaan, mutta pointtina siinä on se, että jos kuvittelee pystyvänsä asioita riittävästi analysoimalla, arvioimalla ja poislaittamalla lopettamaan epävarmuutta ja pelkoakin aiheuttavia tunteita, on astunu loputtomaan suohon. Toiset kokee erilaisia tunteita toisia enemmän riippuen tyypistä, tunnemaailmasta, kokemuksista jne. Ei voi kuvitella, että ihmisen uskoa, Jumalaan luottamista, rakkauteen nojaamista, tai viisautta voi mitata sen perusteella, pelkääkö se vai ei. Tai voi tietysti mitata, mutta väärinhän se on. Jos sitä mitattaisiin noilla perusteilla, on todennäköisenä seurauksena "en saa pelätä" ja työntää sen tunteen jonnekkin pois mielestä (kuka pulloon kuka selkään kuka minnekin). Tai toinen vaihtoehto "en saa pelätä" -ajatuksista on se, että ei koskaan uskalla mitään. Siksi tunteiden pitää antaa olla ja miettiä mitkä on sitten niitä oikeita asioita, jotka auttaa elämään niiden ajatusten, pohdintojen ja tunteiden kanssa, ja niistä huolimatta ja niiden ohi. Mitkä on niitä oikeita asioita Jumalasta, elämästä ja minusta itestä, joiden kanssa on turvallista jatkaa matkaa ja tehdä vastuullisia päätöksiä - niitä pitää ettiä ja tietää. Mikä kenellekin on sitten riittävästi, että uskaltaa ottaa uusia askeleita, sen jokainen miettiköön itse kohdallaan. PikkuMyyköhän se sanoi Muumeissa, ettei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota. Sepäsekin.

Tää on keskeneräinen ajatus, mutta tässä on ajatuksen itu. Yks tärkeä oikea tiedettävä asia on se, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka me voidaan nähdä siitä, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja jos mikään ei voi erottaa, niin sillon ollaan siinä rakkaudessa ei väliä mitä tapahtuu, tekee, tuntee tai on. Kun tietää riittävästi oikeita asioita, niin uskaltaa vaikka pelottaakin. 

Rakkaususkovaisuudesta

"Uskon rakkauteen, joka suoraan kohti käy" laulaa JuhaTapio.

Kirjailen ylös nyt tähän sen ajatusketjun joka hämmensi mut ykspäivä. Ja tänään uudestaan kun muistin sen.

Oon aina ollut sitä mieltä, että rakkaus on ainut asia, mikä kolahtaa ihmiseen niiku for real. Kun ihminen tulee rakastetuksi ts. kohdelluksi siten miten rakkaus kohtelee, se vaikuttaa. Jokainen kaipaa rakkautta, jokainen etsii rakkautta. Ilman rakkautta ihminen kuolee; kärsii, kovettuu, kylmettyy ja kuihtuu. Rakkaus on kuitenkin kuolemaakin voimakkaampi. Se saa sulattaa, murtaa, pehmentää, herättää henkiin kuolleessa elämässä ja sydämessä asioita, jotka kuuluu elämään. Herkkyyden, hentouden, näkemisen, kokemisen, tuntemisen.

Samaan aikaan rakastetuksi tuleminen on vaikeaa. Rakkauden aikaansaama pehmeneminen ja aukeneminen altistaa haavoittumiselle, torjutuksi tulemiselle, hylkäämiselle. Siksi joskus tuntuu turvallisemmalta elää vain hallitulla määrällä "rakkautta"; antaa rakkauden koskettaa vain tiettyyn pisteeseen asti, ei enempää. Ihminen elää tällöin jatkuvassa ristiriidassa; kaipaan kipeästi tulevani rakastetuksi, mutta en kestä sitä että tulen rakastetuksi.

Rakkaus. Ainut asia siis mikä muuttaa.

Raamattu sanoo, että Jumala on rakkaus. On ollut helppoa ajatella, että Jumala rakastaa, mutta että Jumala ON rakkaus, se on jotenki vaikeampi. Kunnes tajusin, että mähän uskon just niin vaikken sitä tajuakaan. Se rakkaus, jonka ajattelen muuttavan ihmisen elämän, on Jumala. Se arvostaminen, kärsivällisyys, anteeksianto, hyvän näkeminen, vapauden ja tahdon kunnioittaminen ON rakkautta, jonka kautta Jumala vaikuttaa. Jossa Jumala vaikuttaa.

The Way of Love

If I speak with human eloquence and angelic ecstasy but don’t love, I’m nothing but the creaking of a rusty gate. 

If I speak God’s Word with power, revealing all his mysteries and making everything plain as day, and if I have faith that says to a mountain, “Jump,” and it jumps, but I don’t love, I’m nothing. 

If I give everything I own to the poor and even go to the stake to be burned as a martyr, but I don’t love, I’ve gotten nowhere. So, no matter what I say, what I believe, and what I do, I’m bankrupt without love. 

Love never gives up.
Love cares more for others than for self.
Love doesn’t want what it doesn’t have.
Love doesn’t strut,
Doesn’t have a swelled head,
Doesn’t force itself on others,
Isn’t always “me first,”
Doesn’t fly off the handle,
Doesn’t keep score of the sins of others,
Doesn’t revel when others grovel,
Takes pleasure in the flowering of truth,
Puts up with anything,
Trusts God always,
Always looks for the best,
Never looks back,
But keeps going to the end.

Love never dies. Inspired speech will be over some day; praying in tongues will end; understanding will reach its limit. We know only a portion of the truth, and what we say about God is always incomplete. But when the Complete arrives, our incompletes will be canceled. - - 

Niin pysyvät nämä kolme; usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
(1Kor13 MSG ja KR92)

Jumala on rakkaus 

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
- -
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
- -
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
- -
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
(1Joh4)

Summa summarum, onko se siis näin?

Uskon rakkauteen - Jumala on rakkaus - Uskon Jumalaan
Rakastan - Jumala on rakkaus - Jumala on mussa
Rakkaus muuttaa - Jumala on rakkaus - Jumala muuttaa

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Olet ilma jota hengitän

Pitkän päivän jälkeen tuntui jokseenkin tyhjältä lähteä aloittamaan vankilasolua tälle syksylle. Ajatukset päässä oli aika lailla muualla, ja sydämessä tunteet miinuksella. Kuitenkin lopputulos oli jälleen sama, voi hyvä ihme.

On ihmeellistä olla asian äärellä, kuka tullu mistäkin ja milläkin elämänkokemuksella. Silti se yhteinen oleminen, ajan ja paikan ja ajatusten jakaminen on vaan niin hyvää. Jotenkin se yhteys Jumalan edessä on käsinkoskeltetava, vaikkei se voi olla.

Muutaman hetken ajattelutauosta syntyneen hiljaisuuden jälkeen yks ryhmäläisistä totesi
"pidetään silti kahdeksaan asti, on tässä niin hyvä vaan olla".

Kotiin päästyäni piti päästä haukkaamaan happea. Tuolla jo vähän viileässä illassa kävellessä mietin sitä, miten Jumala on luonut kaiken hyvin. Ilma jota hengitän, on Jumalan ilmaa. Jumalan tekemää ja järjestämää, ja miten hyvää se oli. Ja siitä tämä kaikki sitten lähti. Ajatusvyöry siis.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. (Ps 139:7-12)

Hän on. Ei ole hätää.




Toinen ajatus joka jäi solusta elämään

"Jumalan tahto on antaa hyvää kaikille ihmisille."
Niin. Kaikille. Riippumatta siitä, onko ihminen hyvä vai paha. Jeesus totesi, että Taivaallinen Isä "antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille". Ihmisen on vaikea sitä hyväksyä, että joku kaikkivaltias, hyvä ja oikeudenmukainen Jumala voisi toimia niin epäoikeudenmukaisesti. Minä en haluaisi antaa hyvää kaikille ihmisille, koska jotkut yksinkertaisesti eivät vaan ansaitse sitä tai ole sen arvoisia. Minun mielestä. 

Jumalan mielestä asia on kuitenkin toisin. Jumalalle jokainen ihminen on Hänen luomansa, ainutlaatuinen persoona ja yksilö. Aarre. Lapsi, jonka elämää ja kehitystä hän on seurannut. Koska Jumala on Isä, hän on kärsivällinen, antaa oppia, antaa anteeksi ja unohtaa, suree sattumista ja satuttamista.

Jumala, joka haluaa antaa hyvää kaikille ihmisille. Mikä minä ihminen olen rajaamaan sitä, kuka on rakkauden ja hyvyyden arvoinen?

Ajatus pysähtyi tuohon. Ei mulla oo enää sanottavaa tästä asiasta. Voi näinkin käydä. Eikä tää nyt päätyny mihinkään. Kai kysymykseen onkin ihan hyvä päättää. Heiny. 

Eiku ainiin. Piti laittaa tähän kuvia jota otin happihyppelyllä. Ihme syksyasioita maailma täynnä...

Terveiset kauas, ulkona on tosi kaunista <3

Sincerity

Sincerity

freedom from deceit, hypocrisy, or duplicity; probity in intention or in communicating; earnestness.
Sincerity is the virtue of one who speaks and acts truly about his or her own feelings, thoughts, and desires.

"Truthfulness or sincerity is a desirable mean state between the deficiency of irony or self-deprecation and the excess of boastfulness." (Aristotle)

Etymology
The Oxford English Dictionary and most scholars state that sincerity from sincere is derived from the Latin sincerus meaning clean, pure, sound (1525–35). Sincerus may have once meant "one growth" (not mixed), from sin- (one) and crescere (to grow). Crescere is cognate with "Ceres," the goddess of grain, as in "cereal."
According to the American Heritage Dictionary, the Latin word sincerus is derived from the Indo-European root *sm̥kēros, itself derived from the zero-grade of *sem (one) and the suffixed, lengthened e-grade of *ker (grow), generating the underlying meaning of one growth, hence pure, clean.

Uskon esikuvia

Aurinkoisena odottavana lauantaina, mietin ihmisiä ketkä on eläneet uskovaisina. Kenestä Raamattu puhuu. UTn kirjeet on opetuksia seurakunnalle, opettajien ja apostolien kirjoittamia. Samoin apostolien teot kertoo.. no, apostolien elämästä. Toki teksteissä käy esille joitain seurakuntalaisten elämäntilanteita, ja haasteita, mutta mutta. Mielenkiintoista olisi tietää millaista elämää ne tuhannet apostolien todistuksen kautta Jeesuksen seuraajiksi tulleet ihmiset eli. Varmaan aika tavallista, otaksun? 

Vanhan testamentin puolellahan on enemmän näitä ihmisielämiä. Heprealaiskirjeen 11.luku "uskon esikuvia" kertoo heistä lyhyin kuvauksin. Nooa rakensi arkin, Abraham lähti matkaan kehoituksesta, vaikka ei tiennyt minne oli menossa. Yhdessä Saaran kanssa he uskoivat Jumalan antavan heille vielä lapsen, koska Jumala oi luvannut heille jälkeläisiä niin paljon kun on taivaalla tähtiä. Sitten tulee mielenkiintonen jae, johon huomio pysähtyi. 

Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. (Hepr 11:13)

Niin. Totta. Ei Abraham ja Saara nähneet miten Jumalan koko lupaus täyttyi vaan uskoivat, että se mitä heidän elämässään on, on osa Jumalan iankaikkista ja mittaamattoman suurta ja moniulotteista suunnitelmaa. Osan lupauksen toteutumisesta he toki näkivät, mutteivät koko "isoa kuvaa". 

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr 11:1)

Aina ei tiedä. Joskus voi tietääkin, mutta ei aina. Joskus se, että näkee lähelle, riittää. Joskus taas tarvii katsoa kauemmas, ja jopa näkymättömiin. Pitää Abrahamin tavoin "lupauksen antajaa luotettavana" vaikka kaikki ei olekaan tässä ja heti. Jotenkin tuntuu, että me ihmiset halutaan aina nähdä minun elämässä, minun elämän kautta toteutuvan Jumalan suuret suunnitelmat, minun minä minussa minusta minuun. Äh. Entä jos minun osa onkin jotain sellaista, jonka merkitys näkyy vasta minun elämän loppumisen jälkeen? Jaksaako silloin uskoa ja nähdä näkymättömään, jos minun minussa minuun ei kirkastukaan suuriin suunnitelmiin ja niiden täyttymyksiin? Onko elämä silloin merkityksetön ja arvoton? Arvon ja merkityksen elämälle antaa Jumala, ja se, että Jumala on asettanut minun elämäni osaksi suurempaa kokonaisuutta ja suunnitelmaa. Ei se, miten paljon täällä saa aikaan. Soli Deo gloria!

Kukaan ei synny turhaan, jokaisen elämän syntymisellä on merkitys. Sen merkityksen antaa Jumala, joka asettaa yhteydessään elävän ihmisen osaksi suurta kokonaisuuttaan. Joten meidän tehtäväksi jää elää Jumalan kanssa, lähellä, rakastettuina, ja Hän huolehtii siitä että "samaan aikaan toisaalla" tapahtuu se minkä pitää. Silloin kun sen aika on.

Now may the God of peace, who through the blood of the eternal covenant brought back from the dead our Lord Jesus, that great Shepherd of the sheep, equip you with everything good for doing his will, and may he work in us what is pleasing to him, through Jesus Christ, to whom be glory for ever and ever. Amen. (Hebr 13:20-21 NIV)

Kiitollinen Siunattu Onnellinen

"Jos kaikessa tottelette Herraa, Jumalaanne, ja tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille annan, niin Herra asettaa teidät maan kaikkien kansojen yläpuolelle.
Nämä siunaukset tulevat teidän osaksenne, kun vain tottelette Herraa, Jumalaanne.
"Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin.
"Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat.
"Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne.
"Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan."..

Näin viidennessä Mooseksen kirjassa kehotettiin israelilaisia. Tarkoin noudattamaan. Jeesuksen takia meidän ei enää tarvihe uhrilakia ja muita juutalaisten lakeja noudattaa pelastuaksemme ja saadaksemme siunauksen, mutta mitä sitten on Herran totteleminen ja käskyt meille? 

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."  Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit." Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta."

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat." 

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. 

Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 

Rakasta. Rakkaus on ainut. Mutta midist kun ei aina pysty rakastaa ja aina vaan huomaa sen miten huonosti sitte kuitenki homman hoitaa vaikka miten yrittää... Good news. Ei tarvi yrittää täyttää mitään asteikkoa, mikä olisi riittävästi. Koska semmosta asteikkoa ei Jumalalla ole. Koska Jumala tiesi, ettei me pystytä, hän päätti pelastaa meidät siunauksen alle Jeesuksen kautta. Jeesus rakasti täydellisesti ja vapautti meidät. Vaikka mun rakastamiseni olis miten vajavaista mutta uskon, että Jeesuksen takia kelpaan Jumalalle ja Jeesuksen takia se mun yritys riittää, mä täytän sen kuuliaisuuden mitä Jumala multa odottaa. 

Niin kuin Isä on rakastanut minua (Jeesus), niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. 

Could you summarize the key points, please? Jeesus vapautti mut lain noudattamisen velasta, sydämen asenne Jumalaa ja ihmisiä kohtaan ratkasee, ja halu yrittää riittää. Ja kun huomataan että kaks viimestä on päin honkia, niin palataan alkuun ja kaiken perustaan: Jeesus pelastaa ja sen takia mä voin jatkaa harjotuksia.

Jeesuksen takia ja rakkauteen pyrkivänä oon siunattu mitä ikinä teen. Siunattu lähteissäni ja tullessani. Siunattu valinnoissani, siunattu töissäni, siunattu ihmissuhteissani. On vaikea uskoa tätä todeksi... riittääkö se todella? Kuuliaisuutta ei olisikaan "oikein tekeminen", tai "pyhä elämäntapa" tai "synnin välttäminen", vaan Jeesukseen uskominen ja sen työn varaan kelpaavuutensa laittaminen ja siitä käsin Jumalan ja ihmisten rakastaminen. Siunauksen ehtona ei ookaan se mihin mä pystyn vaan se mitä Jeesus on tehnyt mun puolesta. Huuh. 

Taivaan Isä auta ymmärtämään tämä jos tämä todella on näin...
Mää meen nukkumaan en pysty käsitellä tätä nyt :D

Terveisiä elämästä tältä kohtaa!

Hengellisenä ravintonamme on elämä itse

Kuninkaan pöydässä -kirjasta (Paul Brand) ajatuksia..  tiivistettynä. Tai rönsynä. 

Jokainen meistä tarvitsee ravintoa elääkseen, ehkä tästä syystä Jeesus käytti paljon ko. aiheeseen liittyviä vertauskuvia. Esimerkiksi samarialaisella kaivolla Jeesus mainitsi hänellä olevan leipää josta opetuslapset eivät tienneet, ja että hänen ruokansa oli se, että hän täyttää lähettäjänsä (Isän) tahdon ja vie työnsä päätökseen (Joh 4).

Jeesuksen leipänä, ravintona oli Isän tahdon täyttäminen. Jumalan tahdon toteuttamisen kautta hän sai elämässä kaiken, mitä tarvitsi. Samalla kun se Isän tahto ohjasi toimimaan tietyllä tavalla, se myös toi mukanaan tyydyttävän, onnellisen elämän. 

Brand toteaa meidän menevän "kirkkoon saadaksemme hengellistä ravintoa. Me istumme kuin ruokapöydän ääreen ja odotamme, että pastori on valmistanut meille juhlan. Saatamme jopa ajatella, että hengellinen ravinto pitäisi pakata niin että sen voi napata ohi juostessa, niin että se sotkee mahdollisimman vähän muuta elämää. Hengellinen ravinto ei ole kuitenkaan tarkoitettu jaettavaksi kuin pikaruoka. Meidän hengellisenä ravintonamme on elämä itse. Uskonelämän periaatteiden toteuttaminen käytännössä ravitsee meidän sieluamme." 

Meidän hengellisenä ravintona on elämä itse. !!. Elämä sellaisenaan; lahjoineen, haasteineen, tunteineen, kipuineen, rajoituksineen ja mahdollisuuksineen. Elämä, jossa me jokainen eletään ja ollaan samalla viivalla, tasa-arvoisina.

Brandin mukaan elämä, jossa on käytännössä toteutettu kristillisiä periaatteita, se ravitsee. On ravintoa, jota ihminen hyvinvoivasti elääkseen tarvitsee. Mitä ne periaatteet on? Onko ne niitä mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä? Ei, ei ne ole niitä. Vaan ne on Jumalan tahdon toteuttamista käytännössä; rakastamista, anteeksiantamista, aitouteen pyrkimistä, oikeudenmukaisuuden edistämistä, toisen parhaan etsimistä uskoen Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan hyvyyteen omalla ja muiden kohdalla. Elämän voi elää myös ilman näitä periaatteita. Silloin elämä sellaisenaan saa aikaan vihaa, katkeruutta, vilpillisyyttä, alistamista, hyväksikäyttöä ja armottomuutta. Kaikilla on kuitenkin elämä sellaisenaan, mutta periaatteet vaikuttaa siihen, mitä elämästä tulee ja mitä siitä seuraa.

Mitäs muut hengellisen elämän rakennuspalikat? Tärkeitä ovat nekin toki: Raamatun lukeminen opettaa tuntemaan Jumalaa ja elämää. Seurakunta ja uskovien yhteys taas muistuttaa ja kasvattaa meitä; yhteys rohkaisee, ja kärsivällisyys kasvaa kun yritetään elää toiset huomioiden ja hyväksyen. Välillä onnistuen välillä epäonnistuen. Säännöt (?) on ohjeita, jotka suojelee ja ohjaa kunnioittamaan toisia ja elämää. Pelkällä Raamatun lukemisella tai seurakunnassa käymisellä ravinto on kuin söisi herkullisesta keitosta vain lientä tai porkkananpaloja. Elämä kokonaisuudessaan on maukas keitto nautittuna ystävien kanssa. (En keksiny mitään muuta ruokalajia vertaukseksi ??! ja tuo kyl ontui muutenki ;) ) 

Mutta niin, millaista on mun elämän ravinto? Ravitseeko mun elämäntapa, mua ja muita? Nautinko mä elämästä? 
Millasilla periaatteilla mä elän elämää, elämää sellaisenaan kun se on asioineen joita kukaan ei voi muuttaa?
Rakennanko vai hajotanko?

Jotain tälläsiä mä siitä jäin miettimää.
"Ne on vaaikeita juttuja..." ;) kyllä, ja siksi tämä oli näin sekava.
Olen lomalla.

Kun ei kaikki ole tässä

Ihmettelin tänään sitä, miten paljon yhteen päivään vois mahtua. Elämää. Miten suuri viisaus voi olla sanattomissa hetkissä. Siinä miten ihmeellinen on luonnon järjestys, rytmi. Pieni vauva, 10sormea ja 10varvasta. Täysin valmis ja täysin kesken. Miten aika on joskus pitkä, mutta välillä se ei merkitse mitään. Tunteetkin on kummallisia. Ilo on joskus niin ylitsevuotava, ettei pysty oleen. Rakkaus pakahduttaa sydämen ja jännitys naurattaa niin ettei saa yhtäkään järkevää lausetta suusta. Jalat menee makarooniksi ja pelkkä hetki on ikuisuus. Katse. Tuoksu. Hipaisu. Sekunti. Tiedättehän. Kun kaikki on niin todellista ja olemassaolevaa kun vaan voi olla. 

Monesti joutuu myös myöntämään, ettei ymmärrä miksi jotku asiat on kuten on. Liian suuria tapahtumia. Toivoo ja luottaa että jotain muuta tapahtuu kun se mitä lopulta tapahtuu. Turhauttaa se, miten kerta toisensa jälkeen joutuu kohtaamaan  järkeenkäymättömiä asioita. Miksei hommat voi vaan mennä kuten ajattelen? Miks joskus ilo lakkaa, innostus vaihtuu pikkuhiljaa turtumiseen, levon tilalla onkin yhtäkkiä pelko? Vaikka kaikki oli justiin hyvin. Ei enää tiedäkään mikä on totta ja aitoa, pysyvyys on vain luulo. Ainut minkä muuttamisesta voi olla vastuussa oon minä itse, ja senkin edessä huomaan usein olevani kyvytön. En voi hallita, ohjata, päättää vaikka haluaisin. Sairaus voi tulla terveen ihmisen seuralaiseksi - hellittämätön hallitsematon kipu. Kuolema elämästä. Menetys, ikävä. Pettymys. Suru. Yksinäisyys. Kaikki nuo tunteet poistettavissa elämästä vain hetkellisesti. Tunteita ei saa järjellä järjestykseen, kun puhe ei vaan niihin auta. Joskus vihakin on niin raju, ettei se mahdu ulos. Mitä silloin tapahtuu ihmisen sisällä? Sydämelle? 

Juhannusmatkalla ajellessa tajusin, miten onnellinen oonkaan siitä, ettei kaikki ole tässä. Niin ihanaa kun elämä kaikkine tunteineen, perhosineen, haaveineen onkin. On älytön ajatus, että on olemassa vielä jotain suurempaa. Suurempaa kun se koettu pakahduttava ilo tai rakkaus, toivo ja lepo. 

On joku joka tietää enemmän kun minä. Järjettömyyden, turhautumisen ja käsittämättömien asioiden ympärillä on joku, joka on asettanu niille rajat ja syyt, joku joka tietää paremmin sen mitä minä en.

Joku joka valvoo.

Joku joka odottaa mua siellä minne meen. 

Joku joka tietää miltä tuntuu. 

Joku joka tietää tunteita enemmän. 

Joku joka on nähnyt kaiken.

Oon niin onnellinen siitä, että on jotain enemmän, suurempaa ja parempaa. 

Tämä ei jää tähän. 

laittomuus jatai rakkaudettomuus

Laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. (Matt 24:12)

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. (1Kor10:12)

--tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. (1Kor 8:2)

Mitä rakkaus on ja mitä se ei ole?
Mitkä ovat rakkaudettomuuden seuraukset, mitkä ovat rakkauden seuraukset?
Kuka tietää olevansa oikeassa ja millä perusteella?
Mitkä on seuraukset, kun tajuaa tarpeen vaihtaa mielipidettä?
Kenellä on varaa sanoa viimeinen sana?
Mitä on laittomuus?
Mitä laittomuus tekee rakkaudelle?
Mitä rakkauden kylmeneminen tekee laittomuudelle?
Mitä rakkaus on ja mitä se ei ole?

Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa. Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten. Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Onhan kirjoitettu: -- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.  Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään. Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään ole sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana, hänelle se on epäpuhdasta. Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Älkää antako aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet. Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon. Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme. Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa. Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi. Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. (Room 14)

Myös jotku muut kuin ruokaan tai juhlapäiviin liittyvät asiat saattavat viedä meidän huomion siten, että ei enää rakenneta rauhaa ja vahvisteta toisia, vaan pikemminkin keskitytään halveksimiseen, tuomitsemiseen, paremmin tietämiseen ja oikeammin toimimiseen.

Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. (2Kor13:5)

Kun keskelle ihmisten väittelyjä, erimielisyyttä, eriseuraisuutta, oikeassaolemista, väärässäolemista, näkökulmia, tulee Jeesus Kristus pyhyydessään, veikkaan, että jokainen polvi notkistuu ja suut menee tukkoon. Ellei tätä muisteta, ei selvitä koetuksesta. Suosittelen mielikuvaharjoittelua kyseisestä tapahtumasta aina kun meinaa hermostuttaa toisten väärässäoleminen tai muut toiminnot. Kiitos hei.

Ruusu ei saarnaa

EH on Esa Hyvönen, kuva tän vkon RistinVoiton jutusta. Kyllä.

Todellisuus ja sen varjo

Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana. Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla. Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. (Kol 2:6-8, 12-14, 16-28)

Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. (San 3:7)

Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon (San 3:13)

Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat. (Jaak 3:13-18)

Noita raamatunkohtia käsiteltiin eilen "linnasolussa". Meillä oli niin hyvät keskustelut, että olin taas ihan ällikällä lyötynä. Onnellinen siitä. Tein äsken noita kohtia kootessani tommosen havainnollistavan kahtiajaottelun. Tai mulle havainnollistavan, oon vähä tämmöne jaottelija :P

Lain noudattaminen ------------ armon varassa

luuloteltu viisaus ------------ todellinen viisaus

sääntöjen asettaminen ------------ vapaus ja vastuu

          omatekoinen hurskaus ------------ Jumalan aikaansaama vanhurskaus

laki ------------ rakkaus

ylpeys ------------ nöyryys

kateus ja riidanhalu ------------ rauhan kylväminen

ihmisten käskyt ja opit ------------ Jumalan tahto ja ohjeet

tyydyttää ihmistä ------------ tyydyttää Jumalaa

ihmisten käsitykset asioista ------------ Jumalan periaatteet

vaatimukset ------------ lepo

suoritukset ------------ palkinto

mittaaminen ------------ riittäminen

tuomitseminen -------------- armahtaminen

Me ihmiset asetetaan itellemme ja toisillemme sääntöjä, standardeja, jotta voidaan mitata ja arvioida omaa ja muiden onnistumista. Me voidaan mitata ainoastaan ulkoisia syntejä ja niistä irtipääsemistä, ulkoista hurskautta. Omasta portaikolla etenemisestä voidaan taputtaa itteämme olkapäälle sanoen "hyväminä" ja se ylpeys on se palkinto minkä itselleen siitä saa. Tai sääntöjen noudattamisen onnistumisessa saa kiksit siitä, että toiset ei vielä noudata niin hyvin kuin minä. Minä saan kunniaa, katsokaa kaikki. Ja on jatkuvasti kivuttava korkeammalle, näkyvämmälle paikalle, hienommin saavutuksin. Samalla toisia painaen alas. Ja mikään ei riitä.  Se on ihmisen luonne semmonen, mun luonne ainakin. Lokerointi ja mittaaminen ja arviointi. On helpompaa, kun voi laittaa asioita lokeroihin tai portaikolle, niin sitten voi iloita kun on päässyt eteenpäin.

Jeesus käski rakastamaan, ja kun rakastaa niin on täyttänyt kaikki lain käskyt. Rakastamisen määrää tai laatua me ei voida mitata tai arvioida - se nähdään vasta sen tuottamasta hedelmästä. Hedelmä on jotain mikä syntyy rakkauden teon siemenestä, ei jotakin mitä suorituksilla saadaan aikaan. Rakkaus ei pidä itsestään ääntä, se laittaa kohteen itsensä edelle. Rakastaminen itsessään on aika pieniä tekoja, ja rakastamisesta tulee jotain muuta sillon, jos siitä odottaa saavansa palkinnon tai kunniaa.  Rakkaus on hiljaista ja pientä, se ei odota eikä vaadi mitään. Se ei katso toisia alaspäin eikä mittaa vertaillen. Rakastaminen nöyryyttää ihmistä joka rakastaa, ja kunnian siitä saa yksin ja ainoastaan Jumala. Ja Jumalassa, rakkaudessa me tiedetään aina olevan tarpeeksi.

Jumalahan kun sitten ei lokeroi. Siellä ollaan kaikki Jeesuksen leima otsassa, rakkauden ja armon sateenvarjon alla, vailla sen kummempaa määritettä kun rakastettu, hyväksytty, armahdettu, pelastettu. Näytti se elämä ulospäin sitten miltä näytti. Saadaan oppia hyväksymään se, että meitä ei mitata kun meitä rakastetaan. Meitä ei arvioida saavutusten tai onnistumisten perusteella, kun ollaan täysin hyväksyttyjä ilman hyviä tekoja. Toki voidaan yrittää olla "minäitte" ja ajatella että minä haluan ansaita sen rakkauden niillä teoilla, mutta IKINÄ ei voida sitä ansaita, koska kuten todettu, niitä portaita sitten kyllä  r i i t t ä ä  loputtomiin jos kipuamaan ryhtyy. Vois toisaalta ihan hyväksyä senkin tosiasian, että riittää ilmankin ;)? Kun sen oppii hyväksymään, voi lopettaa muidenkin mittaamisen. Hyvähän se olis lopettaa ilman omaa oppimistakin, mutta jossei itse oo kokenut tulevansa rakastetuksi ja armahdetuksi ja riittäväksi ilman suorituksia, on vaikea toisillekaan sitä suoda. Sitäpaitsi, vaikka ihminen ois miten kiinni jumissa ulkoisten syntien kanssa, en voi tietää miten paljon hän tekee rakkauden tekoja. Ja toisaalta ihminen joka ulkoisesti on hurskas, voi olla täysin rakkaudeton toisia kohtaan. Joten mitä vaihtoehtoja meille jää?

Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. (Jaak 2:8-13)

Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Gal 5:14)

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal 5:6)

Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. (Matt 7:2)

On yhdentekevää, millä portaalla oot menossa, tai miten paljon ihmisten asettamien mittareiden mukaan oot hyvä uskovainen, tai miten vähän oot pystyny lopettaa synnin tekemistä, miten huonosti oot ehtiny käymään seurakunnassa, jos oot Kristuksessa Jeesuksessa. Jos oot antanu elämäsi Hänelle, haluat tehdä hänen tahtonsa (rakastaa ihmisiä, auttaa, tehdä hyvää, olla oikeudenmukainen, rehellinen, pitää toista parempana ku itseä, kunnioittaa, eivalehdella, eiarvostella, ollatekemättäpahaa, kunnioittaa esivaltaa jne.), niin pysy siinä ja keskity tekemään oikeita asioita. Elä keskity ihmisten sääntöihin ja portaisiin, sillo jää rakkaus rakastamatta. Ja siinä vaiheessa kun tajuat, ettet pysty olemaan oikeudenmukainen, rehellinen, pitämään toista parempana, jne... niin oikea paikka on ristin juurella, armosta kiittämässä. Ja Jumala, joka on puhaltanut Henkensä omiinsa, tekee meissä ja meidän kautta enemmän ku voidaan pyytää tai kuvitellakaan.

Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. (Ef 3:14-21)

A i n o a   tärkeä on    r a k k a u t e n a    vaikuttava usko. 

Huomaan muuten jankkaavani koko ajan tätä samaa asiaa. 

Oon vissiin vähä kovapäinen :)