Uskon ja uskonnon henkilökohtaisuudesta pyörii ajatuksia päässä. Uskonto -sanaa karsastetaan monesti henkilökohtaisesta uskosta puhuttaessa, koska uskonto mielletään joksikin joka on sääntöjä, tavanmukaista, ulkoista "muka" uskon harjoittamista. Mutta koska jokaisella meillä on kuitenkin oma käsityksemme ja jopa oma tapammekin elää uskoa arjessa, niin sitä nimitän siksi uskonnoksi. Eli uskonnon ajattelen olevan tässä kohtaa nyt uskon toteuttamisen tapoja. Uskomista käytän tässä ajatuksessa koskemaan kaikkea uskomista, kuka uskoo mihinkäkin. Eli en pelkästään kristinuskoa tai henkilökohtaista uskoa tai mitään, vaan kaikkea. Tämä kirjoitelma ja ajatukset ei siis keskity pelastusta käsitteleviin teemoihin, joten ei kannata hätääntyä / ahdistua jos niitä ei tästä löydy. Mutta lähden kasaamaan ajatusten palikoita, katsotaan mihin päädytään...
Nykypäivänä korostetaan paljon ihmisen omaa onnellisuutta, henkilökohtaista hyvinvointia, sisäisen maailman kuuntelemista ja huomiointia, oman itsensä löytämistä. Tärkeitä asioita ne ovatkin. Ihminen kun ei voi vastata kenenkään muun muutoksesta kuin vain itsensä, joten siinä mielessä onkin tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. On vaikeampi miettiä toisten hyvinvointia jos voi itse todella huonosti.
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelua ja omiin kysymyksiin vastauksen löytämistä etsitään myös uskonnoista. Erityisesti niin sanotuissa uususkonnoissa korostuu perinteisiä uskontoja enemmän minuus, minän hyvinvointi, minuuden yhteys maailmankaikkeuteen ja Luojaan ja näiden kahden sopusointu. Kuitenkin myös perinteisistä uskonnoista etsitään omaa hyvinvointia; minun huolenpitoa, elämäni ohjausta, omaa turvallisuutta, sisäisten rikkinäisyyksien eheytymistä. Se kuka kaipaa itselleen itseään suurempaa turvaa, usein turvautuu uskontoon kun maallisista avuista ei ihmisyyttä suurempaa löydy.
Uskonto on hyvin henkilökohtainen asia. On kysymys ihmisen itsensä suhteesta siihen mihin uskoo ja miten se elämässä näkyy, eikä toisen uskontoa voi oikein käydä sen vuoksi arvostelemaan. Tai voi toki, ja tätähän tapahtuu, mutta eri asia on, onko se oikein tai kohteliasta. Henkilökohtaisuudessaan se on jotakin hyvin arvokasta, jonka "ronkkiminen" tai johon puuttuminen ärsyttää. Lukuunottamatta niitä, ketkä etsivät vastauksia, kyselevät ja kyseenalaistavat itse; he varsin kaipaavat eri näkökulmia, ajatuksia ja perusteita. Ihminen joka on sinut itsensä ja ajatustensa (ja myös elämän realiteettien) kanssa, kykenee hedelmälliseen keskusteluun toisin ajattelevien kanssa ja kyseenalaistamaan myös omat ajatuksensa saadakseen uutta näkökulmaa.
Samaan aikaan kun yhteiskunnan yksilöä korostavat arvot vahvistuu, ihmisen omahyvinvointikeskeisyys lisääntyy ja minun onnellisuuteni tarve korostuu, on ihminen luotu ja asetettu elämään yhteydessä muihin ihmisiin. Joskus voisi sanoa että pakotettu elämään muiden kanssa ja muut huomioiden, joskus taas voisi sanoa että ihmiselle on annettu se mahdollisuus että se saa elää tietoisena muista ihmisistä. Olipa näkökulma nyt mikä tahansa, ympärilläolevia ihmisiä ei voi ohittaa. Vaikka miten löytäisin oman onneni ja hyvinvointini ja tasapainoni omaan elämääni, se ei poista sitä tosiasiaa, että jotkut ihmiset maailmassa voivat tosi huonosti. Ihminen joka haluaa elää yhteydessä maailmaan ja osana sitä, ei voi ohittaa niitä tosiasioita, että jossain lapset näkevät nälkää eivätkä pääse kouluun, naisia alistetaan ja syytetään raiskatuksi joutumisesta, lähempänä vanhuksia ei ehditä hoitaa, kaverin mutsi on alkoholisoitunut, toisen veli vetää kamaa ja turpaan ja joutuu vankilaan, isä masentui kun se irtisanottiin ja kaverilla ei ole kämppää ei mitään kun tuli avioero ja vaimo vei kaiken. Ihmisen on valittava suhtautumisensa näihin asioihin. Siihen suhtautumiseen vaikuttaa se, millainen uskonto ihmisellä on.
En tiedä varmaksi, mutta voisin kuvitella, että elämän pahuus ja epäoikeudenmukaisuus tuo aika herkästi särön siihen onnellisuuden tunteeseen, minkä ihminen on itselleen saavuttanut löytäessään vastaukset kysymyksiinsä ja sopusoinnun elämän kaikkeuteen uskonnosta. Jos uskonto on se, että onnellisuus on kaikkien ihmisten omin töin ja toimin ja ajatteluin saavutettavissa, niin joutunee väkisinkin sulkemaan näiden mahdollisuuksien ulkopuolelle ihmiset, ketkä eivät onnellisuuttaan osaa sillä keinoin saavuttaa. Tai jos uskonto on se, että tekeminen tietyin tavoin ja uskomalla tietyin tavoin saa aikaan kestävän hyvinvoinnin, on tulos sama kuin edellä. Jos ihmisen uskonnon tavoitteena on henkilökohtainen onnellisuus ja turvallisuuden tunne ja sopusointuinen elämä, joutuu hän sulkemaan silmänsä elämän pahuudelta, rumuudelta ja vääryydeltä. Tältä silmien sulkeminen aiheuttaa sen, että ne ketkä elämän pahuuden, rumuuden ja vääryyden vuoksi tarvitsevat apua, eivät sitä saa. Entä mitä tapahtuu yhteiskunnalle, ihmisten keskenäiselle olemiselle, jos kaikelta avuntarpeelta suljetaan silmät? Tai kaikilta toisin ajattelevilta suljetaan mahdollisuudet hyvinvointiin?
Edellä kuvaamani perustein uskonto ei ole henkilökohtainen asia, koska se miten uskontosi vaikuttaa toimintaasi, se myös vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin. Henkilökohtainen uskonto on edelleen siinä mielessä, että "kannettu vesi ei kaivossa pysy"; vaikka miten uskontoni saisi minut toimimaan muita ihmisiä kohtaan epärakentavasti, ei sen uskonnon tuomitseminen tai moralisointi auta asiaa. Vain, jos minä itse olen halukas tutkimaan omaa käyttäytymistäni ja valmis kyseenalaistamaan oman uskontoni vaikuttaman toimintani, silloin olen kykenevä muuttamaan käyttäytymistäni. Mutta tapasi uskoa vaikuttaa sinuun ja ympärillesi, joten mieti miten. Mieti, millaisia arvoja uskontosi ajaa JA millaista yhteiskuntaa ja ihmisten välistä olemista se edistää. Tässä muutamia itsellä mielessä pyöriviä teemoja; mitä tapahtuu jos toisia alistavat saa päättää asioista, jos ei anneta anteeksi ja katkeroidutaan, jos huolehditaan vain itsestään, jos kosto on ratkaisu koettuun vääryyteen, jos autetaan vain samoin ajattelevia, jos toimintaa suhteessa muihin ihmisiin ohjaa vain omat fiilikset, jos ei arvosteta toisten valinnanvapautta, jos ei arvosteta rehellisyyttä vaan korostetaan oman edun ajamista jne..
Uskonto on iso juttu. Ja melkein voisi nyt huomauttaa tässä vaiheessa siitäkin, että myös uskonnottomuus vaikuttaa ihan samalla tavalla ihmisen toimintaan, että tästä teemasta ei pääse eroon sillä, että kaikki uskonnot on vaan huonoja ja uskontojen kieltäminen tuottaa parhaan tuloksen TAI niin sanottu "elävä usko Jeesukseen" -kategoriaan uskonsa laittavat on ainoa oikeaa hedelmää tuottava tapa. Väitän, että uskosta, uskon tavasta tai painotuksista huolimatta pääpointtina on miettiä, mitä se tuottaa ympärille. Väitän, että myös tätä miettimällä ollaan vähän lähempänä sitä, mikä on kristinuskon Jumalan ajatus sen suhteen, miten me häneen uskovat ihmiset elettäis maanpäällinen elämämme.
Näin, tämmönen kasaelma tästä nyt tuli. Meillä oli ilmanvaihtotuuletin yön pois päältä, ja yöllä heräsin että oli vähän huono happi, niin jos tuntuu kovin pahalta tämä mun ajattelu, niin laitetaan sen hapettomuuden piikkiin.
Hyvää sunnuntaita.
JK. Sisäisesti nauratti nuo mun lauseet, väitän, että. Jotenki oli kiva väittää asioita. Ennen en olisi ehkä uskaltanut, mutta nyt kun tiedän mahdollisesti olevani väärässäkin, voi väittää mitä vaan. Jostainhan se on kokeiltava että onkohan se näin. Väittäminen on sen kokeilemista. Näin väitän.
JJK. Tulipa tuota lukiessani mieleen, että tavallaan oli uskonto mikä hyvänsä, on kyse on käyttäytymistä ohjaavista arvoista, joita uskontokin hyvin vahvasti tuottaa. Ja näistä arvoista puhutaan mun mielestä uskomisen yhteydessä aivan liian vähän. Hengellisyydestä kyllä ja siitä viriävistä motiiveista, mutta arvoista vähemmän. Kaikkea kun ei voi hengellistääkään. Ainakaan terveesti.
