Luotettava Jumala

Mähän oon jo ala-asteikäsenä ekan kerran "tullu uskoon". Ja tää oli jossain vaiheessa ihan hyvävitsikin, kun mä oon tullu uskoon ties kuinka monta kertaa. Pelkäsin niin kovasti helvettiin joutumista, että rukoilin syntisen rukouksen useita kertoja, joskus peräkkäinkin. Mikä toki ois ollu tarpeetonta, mutta minkäs teit kun en ymmärtänyt mistä oli kyse. Uskon kuitenkin, että Jumala on ne asiat ja mut ottanu tosissaan silloin, nii huvittavalta kun se tuntuukin :D Siinä sitä oli eri vaiheita elämässä, eikä Jumala-asiat sen kummemmin kuuluneet, muutakun rukouksissa. Muistan joskus varmaan kans ala-asteikäsenä kun oltiin kattomassa Jyväskylän ralleja, niin mua pelotti ja itketti vaan kauheasti, että kun ne ajaa mettään ettei vaan kellekään kävis pahasti. Olin kirjottanu sinä päivänä päiväkirjaan rukouksen, että Jumala varjelis niitä ja varsinkin sitä yhtä kuka sitten ajoi mettään ettei se ois kuollu. Vaiheita. Rippikoulun myötä asiat kuitenkin tuntui siinä määrin tärkeiltä ja omilta, että isoskoulutukset ja vanhakoulutukset ja nuorisokahvilat, Saappaat ja leirit tuli isoksi osaksi elämää. Ja Jumalakin sai enemmän tilaa ja sijaa. Siinä eri vaiheiden jälkeen, about 18 vuotiaana sitten tieni vei helluntaiseurakunnan toimintoihin ja kaipuu Jumalan mahdollisuuksien näkemiseen mun ja muiden elämässä alko kasvamaan enemmän.

Mutta niin, luotettava Jumala. Alla joitain esimerkkejä asioista, mitkä mun elämässä on olleet osoituksia siitä, että vaikka asiat on välillä niin sanotusti pitkissä kantimissa, mutta ne tapahtuu ja Jumala on luotettava siinä, että hän pitää huolen.

Joskus silloin parikymppisenä, kun helluntaiseurakunnassa käymisen alottamisen kautta Jeesus tuli enemmän esille ja häneen uskomisen tärkeys, niin minä mietin, että Jumalan ymmärrän ja PyhäHenkikin on ok, mutta Jeesus jotenkii ei kolahda kun ei vaan tajuu. Tajusin, kyllä, että Jeesus on keskeinen asia ja silläpä se tuntuikin niin typerälle, ettei se kolahda. Pyysin Jumalalta, että opettais kuka Jeesus on ja mikä on homman nimi. Tänään kun mietin, miten Jeesus on tosi tärkeä ja rakas mulle, Pelastaja ja Kuningas, veli ja sulhanen, niin muistin rukoilleeni sitä.

Toinen vaikea asia on ollu Pyhän Hengen vaikutukset. Ne pelotti. Ei pelota enää, enkä meinaa muistaa mikä niissä edes pelotti. Kolmas oli kaste - lapsikaste ja aikuiskaste ja niiden välinen ristiriitadilemma. Sekin löysi uomansa, eikä enää ole ongelmallinen. 

Mun haaveammatteina on nuoruudessa ollut pappi, uskonnonopettaja, asianajaja, psykologi, koulukuraattori, sosiaalityöntekijä, nuorisotyöntekijä. Lukion jälkeen menin ammattikorkeaan ja opiskelin sosionomiksi ja samalla sain evlutkirkon nuorisotyönohjaajan pätevyyden. Sinne piti mennä töihin, muttei se sitten enää tuntunutkaan omalta ja tuntui, että vuodet meni hukkaan. Hain lukemaan sosiaalityötä yliopistoon, ja samalla luin vähän psykologiaa. Sitten ajauduin työhön rikoksiin syyllistyneiden kanssa. Jokunen vuosi sitten tajusin, että mähän teen noiden ammattien tehtäviä pienessä mittakaavassa kaikkia, eikä mikään oo menny koskaan hukkaan.

Jokunen lauantai sitten olin Lutakossa kattomassa yhtä keikkaa. Muistin, että siihen astisen elämäni tärkeimmän ihmissuhteen päättymisen jälkeen yhtenä pelon/surun aiheista oli, että mistä mä ikinä löydän uskovaisen miehen kenen kanssa voisin käydä keikkoja kattomassa ja silti elettäis nii, että Jeesus olis tärkein elämässä. Siellä keikkaa kattoessani taas alko hymyilyttämään, että voi rakas minä, kun oon turhaan ollut huolissani. En vielä sillon tiennyt, että en tuu olemaan kiinnostunu samoista asioista samalla tavalla koko loppuelämääni, edes enää seitsemän vuoden jälkeen. Se asia on menettäny merkityksensä ja tärkeytensä mun elämässä, koska elämä menee eteenpäin ja ihminen kiinnostuksenkohteineen muuttuu.

Useita vuosia syvällä sydämen sopukoissa on ollut toivehaave, että kumpa vois päihdeongelmaisille, vankilassaoleville tai joillekin toivonsa menettäneille kertoa, että Jumalassa on toivoa aina. Mutta useista eri syistä en ikinä sitä oikein lähtenyt isommin unelmoimaan saatika toteuttamaan. Ne eri syyt liittyi sen hetkiseen palvelupaikkaan nuorten kanssa, ihmissuhteisiin, oletuksiin asioiden mahdottomuudesta jne. Kun Jumala siirsi kipeiden vaiheidenkin kautta pari muuttujaa toiseen asentoon, avasi se sydämen sille mitä sinne oli kätketty, ja samalla antoi rohkeuden toteuttaa niitä asioita mitä koin tärkeänä. Pieniä juttuja, joista avautui uusia juttuja. Nyt sitä on ihminen mukana hengellisessä vankilatyössä, ja pienellä kutinalla odotan miten Jumala asioita rakentelee paikoilleen. 

Tässä joitain esimerkkejä siitä, miten jotku asiat on mun elämässä ollu pitkissä kantimissa. Osa asioista on pieniä, osa isompia. Kaikki on tavalla tai toisella olleet kuitenkin merkityksellisiä ja liittyneet tiiviisti siihen "kuka minä olen". Kaikkien asioiden kanssa ei oo käyty mitään polvirukoustaisteluja, vaan Jumala on osoittanut tuntevansa sydämen, kuulevansa huokaukset ja johdattavansa, vaikka itsestä tuntuu että on ihan hukassa pihalla eikä tajua mistään mitään ja mikään ei muutu ja ainut mitä osaa sanoa on Auta ja Johdata. Osa asioista, niiden odottaminen ja muovaantuminen on sattuneet enemmän, toiset tapahtuneet kuin salaa. Joskus Jumala on joutunut vähän väkistenkin ohjaamaan, muttei koskaan vastoin tahtoa - itepä oon rukoillu että auta ja johdata ;)

Kiitos S tästä aamun herätyksestä, osui hyvin aiheseen :D

Mitä tässä muuta kuiskaa kun hiljaisen kiitoksen. 

Kumpa muistaisi tämän vielä seuraavassa hetkessäkin, kun asiat jumittaa ja tulevaisuus pelottaa. Allaolevaa biisiä on joskus laulettu hymyillen, joskus itkien, joskus hampaat irvessä. Laulettu kuitenkin on.

Minä tahtoisin levittää nämä siivet
kohottaa joka repaleen
hajottaa pois sankat synkät pilvet
vaihtaa tahrat vapauteen
Mutta kahlehdittu oon niin kuin muutkin
näihin tomuisiin siteisiin
Siksi odotan, luotan milloin tuutkin
Sinä näät näihin kipeisiin

Eikä mun tarvitse ymmärtää kun mä sinut tuntea saan
Luulen on määränpää enemmän kuin aavistankaan
Uskon mut sinne vie luotettava tie eikä mun tarvitse ymmärtää 

Minä uskon rakkauteen
joka suoraan kohti käy
Suorin katsein lähestyy
joka näyttää totuuden sielläkin
missä sitä ei oikein tahtois hyväksyy
Ja sen tulen jonka saat sinä yksin
eläväksi puhaltaa
Siksi odotan, luotan saan sylityksin
tuntemisessas uskaltaa

            - Juha Tapio - 

Uskovainen vai/ja/tai ilosanoma

Mietin tuossa aamulla eilistä päiväkahvikeskustelua (kiitos siitä), ja jysähti tajuntaan monia meitä uskovia koskeva kysymys; me tiedetään miten elää uskovaisena, mutta tiedetäänkö me mitä on evankeliumi, ilosanoma? 

Onko se mitä meillä on toisille kertoa, sitä miten elää uskovaista elämää, vai osataanko me kertoa evankeliumia? Ollaanko me itse kohdattu ilosanoma? Voiko edes kertoa toiselle miten elää uskovaisen elämää, ellei ole ymmärtäny/ottanu vastaan/sisäistäny ilosanomaa? Voi varmasti, mutta voi miten kieroon siinä toista ohjaakaan! Suoraan suorittamiseen ja lain alle. Onko ihme jos ihmiset kamppailee ”onko musta tähän, ei musta oo..äh olkoon”.  

Ilosanoma on se, että jokainen meistä on samalla tavalla epätoivonen syntinen ja tarvii pelastusta, muutoin helvettiin johtavaan elämäänsä merkityksen, ja Jeesus on Pelastaja ja Vapahtaja ja Lunastaja, joka on tehnyt tien Isän luokse. Jumala on valmistanut jokaiselle lahjan, uskossa vastaanotettavaksi. Se lahja on se, että Jumala pelastaa ihmisen merkityksettömyydestä, arvottomuudesta, kiusauksista, synnistä, mielen lukoista, kylmyydestä, kovuudesta, tuhoamisesta. Jumala pelastaa ihmisen, ei ihminen itse. Se ei oo vain se hetki, kun päätetään uskoa ja sen jälkeen ollaan omillamme. Vaan Jumalan tekoa on alku, ja Jumalan tekoa loppuun saakka. Meidän tehtäväksi jää uskoa, joka on luottamista ja nojaamista Jumalaan, ei omiin kykyihin tai mahdollisuuksiin. Tottakai uskovaisen elämään kuuluu lähimmäisenrakkaus, ystävällisyys, vastuullisuus, Jumalan kunnioittaminen, ojentautuminen Jumalan puoleen itsekkyyden sijaan, synnin hylkääminen, palveleminen jne. Tälle kaikelle kyllä. Se ohjeistus, mitä Raamattu sanoo uuden elämän elämäntavoista on totta ja hyvää ja oikein ja juurinäin. Siihen kaikkeen meidän tulee itseämme ojentaa ja toisiamme ohjata.

Mutta mikä ero onkaan kahden ihmisen välillä; 

sen joka ojentautuu uuden elämän käyttäytymistapoihin omasta kiitollisuudesta kumpuavasta palavasta halustaan kunnioittaa Jumalaa, pyrkiä elämään Hänen mielensä mukaan ja rakastaa samalla rakkaudella millä häntä itseään on rakastettu eikä edes kiinnitä huomiota että osaa vain vähän, koska hyväksyy ja luottaa että kelpaa, koska sai lahjan kun ei osannut yhtään, 

ja sen, joka tietää miten tulisi toimia, pyrkii jatkuvasti toimimaan sen mukaan minkä tietää täydelliseksi ja jatkuvasti huomaa ettei siihen pysty ja soimaa itseään kun pitäisi pystyä samaan aikaan rukoillen anteeksiantoa kun osaa niin vähän eikä pysty siihen mihin tietää Jumalan mielen mukaisuuden olevan.

Ensimmäisen saa aikaan totuus, jälkimmäisen valheet.

Ensimmäisen saa aikaan Jumala, jälkimmäisen ihminen.

Ensimmäisen saa aikaan Jumalan rakkaus, jälkimmäisen synnin kirous.

Ensimmäisen voimana on armo, jälkimmäisen laki.

Ensimmäisen tuloksena on kunnia Jumalalle, jälkimmäisen ihmiselle.

Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. (Tit 2:12-14) 

Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme. (Tit.3:4-7) 

Humble yourselves before the Lord, and he will lift you up. (James 4:10 NIV)

Älkäämme unohtako mihin uskomme.

Siemenkaupassa

Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. (Gal 6:7)

Jos olisi olemassa kauppa, missä myytäisiin kaikkia maailman asioiden siemeniä, niin mitä ostaisit? Tietäen, että kun sitä kylvät, niin sitä kasvaa ja se tuottaa hedelmiä ja lisääntyy maailmassa.

Käsittämätön kauppa. Ja uskomaton Kauppias!

... Ja aivan liian iso kysymys

*****

X: Noku sillee mietin, että jos ihminen kylvää niinku maata niin sitähän tekee niinku aika itsekkäästi vaan...
ja se on sitte aika eri juttu että kylvää vaan itelleen tai ruokkiakaseen muita
sitte jos kylvää vaan itelleen, niin kylvää sitä mitä iteltä puuttuu
ja sitte oikeesti jos menis sellaseen kauppaan niin totta kai ostas niitä siemeniä koko maailman tarpeeks
ja sitte tulee se dilemma, että mitä tää koko maailma eniten tarttee
no se tarttee Jumalan rakkautta
mutta sitä ei pysty mikään siemen lisäämään, kun Jumala on rakkaus
niin sitte palaa siihen, että kylvää vaan itsekkäästi ja ostaa niitä siemeniä mitä ite eniten tarttee
mutta sitte ei ehkä mikään maailmassa muuttuskaa
ja sitte ottas ihan älyttömästi päähän kun on päässy sellaseen kauppaan ja missas hyvän tilaisuuden
en enää itekkää tiiä mistä lähin liikkeelle...
hohhoijaa

Y: nii. mä mietin vähän saman suuntaisia juttuja.
mutta mitäs jos sitten kaikki se muu, uskollisuus itsehillintä kärsivällisyys on loppujenlopuksi sitä Jumalan rakkautta?
tai sen erilaisia ilmentymiä käytännössä

X: No sitä mietin myös, että loppujenlopuks kaikki nuo "hengen hedelmät" tulee siinä mukana
Mutta Jumalan rakkauden siemeniä ei voi kylvää edes näin niinku hengellisessä mielessä muuten kuin itse sitä vastaanottamalla jatkuvasti
Jumalan rakkaus on sitte siinä armossa ja Jeesuksessa loppujenlopuks

Y: nii täytyykö sitte kylvää vaan niitä ilmentymiä?

 X: niin vissiin sitte

Y: nii, voiko ihminen tietoisesti kylvää Jumalan rakkautta
sitä itteään.. niiku for real

X: Niin... Ei varmaan tietoisesti voi. Kai siinä nousis kusi päähän kun kävis aina tietoisesti jakamassa Jumalan rakkautta

Y: mutta arvaa, eikö me usein kuvitella sitä tekevämme?!

X: No niinhän me kyllä kuvitellaan.

Y: tai ainakin siitä puhutaan aina

 X: Voi hyvänen aika!

Y: … mutta Jumala kuitenki kehottaa rakastamaan hänen rakkaudella
nii pakko siinä joku idea on olla …
paitsi nii, siinäkin ihminen rakastaa niiku ihminen rakastaa
ja rakkaus on Jumala

X: aivan, niin silloin se asuu meissä
ja tavallaan rakastetaan Jumalan rakkaudella
mutta eihän me mitenkään "puhtaasti Jumalan rakkaudella" ketään pystytä rakastamaan
mutta niissä hengen hedelmissä joilla toisiamme palvellaan Jumalan rakkaus ilmestyy

Y: meidän rakastamatta
tai niiku tajuamatta tiedostamatta 

X: nih. että.

sanaton otsikko

Ampumisen myöntänyttä kuultiin tänään käräjäoikeudessa. Häntä kuulusteli ensin hänen oma avustajansa.

Hän sai aluksi mahdollisuuden sanoa jotain uhreille ja omaisille.
- Pyydän anteeksi. Täysin turha teko ja ymmärrän seuraukset itselleni, hän sanoi hiljaisella ja värisevällä äänellä.
- Olen pahoillani, hän sanoi vielä.
Asianajajansa kysyi häneltä, miten hyvin hän muistaa toukokuun tapahtumat.
- Muistan ne aika hyvin.

(uutisointia 17.1.2013)

Vesterinen yhtyeineen: Niin kauan kuin hengitän (spotify)

(sama biisi youtube)

Seuraa sinä.

Tuossa kotia kävellessä tuli mieleen se raamatunkohta (Joh 21:22), missä Jeesus sanoo Pietarille tämän kysellessä Johannekseen liittyviä asioita, että 

"Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua."

Me ihmiset aina ni herkästi verrataan itteämme toisiin, tai jotenki määritetään itteämme ja tekemisiämme toisten kautta. Kai se on ihan luontaistakin. Kuitenki siinä vaiheessa, kun miettii vaikka toisen elämää ja sen tapaa, ja toteaa, että tuommosta minä en ainakaan halua elää, nii kannattaa varmaan olla vähän varovainen, ettei siellä taustalla ole haiskahdus ylpeyttä ja arvostelua. Toki toisten virheitä ei tarvi toistaa, ja niistä voi oppia mikä kannattaa. Mutta rakkaudessa ei o ylpeilyä. Tai toinen missä oon samaan asiaan törmännyt, on se kun joku on hoksannut/kokenut vaikka jonkun hengellisen asian, ja se on kolahtanut. Sen seurauksena siitä herkästi tekee mallin, joka pätee kaikkiin muihinkin ihmisiin. Tai ainakin pitäisi päteä. Sitten kun se toinen ei koekaan asiaa yhtään samallailla nii sitten mättääkin joku. Joko alkuperäisen kokijan mielestä, tai sitten kokematon löytää vian tai puutteen itsestään itseään verratessaan.  Itekin kun muistais, että jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja muistais antaa jokaiselle tilaa löytää asia omalla tavallaan Jumalan kanssa.

Mitä sillä on väliä, 

vaikka sä et kokiskaan samaa asiaa samalla tavalla,  

vaikka joku tekiskin asioita sun mielestä huonostii,

vaikka Jumala tekis sun ystävästä hengellisen suurmiehen, 

seuraa sinä Jeesusta.

Jeesuksen seuraamiseen kuuluu rakkaus ja rakastaminen. Kun keskittyy seuraamaan Jeesusta sen sijaan, että määrittäis elämäänsä toisten ihmisten tai niiden tekemisten kautta, kaikki loksahtaa paikoilleen. En ollenkaan väitä, ettäkö olisin kokenut sen loksahtamisen, mutta teoriassa se menee kyllä ainakin niin. Nimittäin, kun seuraa Jeesusta, toimii semmosen rakkauden, viisaan ja nöyrän mielen mukaan mikä Jeesuksellakin oli. Sillon oppii arvostamaan itteään osana suurta suunnitelmaa, ja toista omana osanaan suurta tarinaa. Oppii löytämään henkilökohtaisen suhteen Jumalan kanssa sen sijaan, että tekis aina sitä mitä muutkin ja siten miten muutkin. Tuosta mulla on kokemusta, ja voin sanoa että henkilökohtainen on aika eriä kun toi toinen. Kun elää Jumalaa kohti, asiat loksahtaa. Kun elää ihmisiä kohti, asiat tökkii jatkuvasti toisiinsa. Niiku nyt samassa tasossa olevat pallot jotka liikkuu horisontaalisesti vaan. Tökkiihän ne. Mutta jos jokaine pallo menee vertikaalissa Jumalaa kohti ni jo on kaikki omilla reiteillään ja samaan suuntaan. Mielikuva!! Godit?

Nii että keskitytään seuraamaan Jeesusta. 

Koska ilman Jeesusta me ei voida mitää.

Ja tarvis voida niin monenlaista. 

Jeesus auta. 

Oh for all the sons and daughters

Who are walking in the darkness

You are calling us to lead them back to You

We will see Your spirit rising

As the lost come out of hiding

Every heart will see this hope we have in You

Normaalia ja epänormaalia

Maailma tekee normaalista epänormaalia. (että mä olen tästä niiiiin vihanen)

Jumala on luonu tosi paljon kauniita asioita, mutta maailma on pilannu ne.

Luottamus ihmisten välillä on normaalia, mutta itsekkyys ja uskottomuus pilaa sen. Sen seurauksena ennnakkoasetuksena on epäluottamus ihmisten välillä.

Ystävällisyys on hyve, mutta liian usein sitä on käytetty näennäisenä aseena pelata asiat sille mallille, että hetken päästä voidaan esittää jonkinlainen vastavaatimus palveluksesta tai muusta.

 Ihminen, joka huomioi toisia, saatetaan tulkita ulkopuolisten toimesta mielistelijäksi tai flirttailijaksi. Sama vaikutus on kehumisella. Toisaalta, kuka voi ottaa vilpittömästi vastaan toisen positiiviset huomionosoitukset, jos sanojan silmistä näkyy kateus ja arvostelu? Tai jos läheisyyttä on käytetty portinavaajana oman himon tyydyttämiseen? 

 Oleppa rehellinen itsestäs jollekin, niin seuraavassa käänteessä joku on tehnyt siitä aseen sua vastaan. Seuraavalla kerralla tekee mieli valehdella tai jättää sanomatta mikä on totta. 

 Entä jos haluat ohjata jotakin toimimaan vääryyden sijasta totuuden mukaisesti? Toinen ei voi ottaa sitä rakkaudellisena vastaan, vaan ottaa sen arvosteluna ja määräämisenä ja tuomitsemisena siksi, että joku toinen on aiemmin käyttänyt totuutta vallan välikappaleena. 

 Sanot toiselle, että rakastat häntä. Mutta se merkitsee hänelle muuta kun mitä yrität sanoa, koska aiemmin samat sanat on sanottu ennen hyväksikäyttöä edeltänyttä valhetta ja sitä seurannutta hylkäämistä. 

Jumala tekee epänormaalista normaalia. 

Yllätäpä ihminen myöntämällä virheesi, ja jaettu inhimillisyys palauttaa yhteyden.

 Se, ketä kukaan ei ole huomannut vuosiin, tulee huomioitua tasavertaisena ihmisenä. Mikä muu saa ihmisen kokemaan itsensä arvokkaaksi, kuin tuleminen nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään?

 Entä jos osoitatkin hänelle, että hänenkin mielipiteensä ovat kunnioitettavia, ja sinä olet hänestä kiinnostunut, vaikka hän onkin erilainen? Ehkä hän tekee asiat paremmin kuin sinä. Virheitä sattuessa, vääriä valintoja tehtyäsi kohtaatkin tuomion sijaan anteeksiannon ja mahdollisuuden aloittaa alusta. Rikot toista vastaan, ja hän koston sijaan antaa sinulle mahdollisuuden kantaa vastuu ja sovittaa tekosi. 

”Minä tarvitsen sinua, osaan itse vain tämän verran.” - ja jokainen on tärkeä.

Se kenellä on kaksi, antaa toisen sille kenellä ei ole yhtään. Toisella on nyt vähemmän, mutta toisella enemmän. Jokaisella on.

 Koska olen voimakkaampi, voin auttaa sinua. En käytä voimaani vain koska voin. 

 Vapaus ei varasta toisen oikeutta päättää itse, vaan suojelee sitä. 

 Oikeus ei olekaan vapautta, vaan vastuuta. 

Rakkauskaan ei etsikään omaa etuaan, vaan toisen parasta. 

”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.”                                                                                                       - Jeesus 

Kuulemisesta, ymmärtämisestä ja toimimisesta

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh 3:18)

Edellisestä aiheesta prosessoimaton rönsy tulossa. Aivot ei vaan enää toimi. Tsemppiä lukijalle. :)

Paavali kehoittaa, että kuultu sana olisi syytä toteuttaa tekoina, koska ilman sitä ikäänkuin pettää itseään (Jaak 1:22-25). Aika rajusti sanottu, että pettää. Mutta niinhän se on; jossei se mitä kuulet saa sua toimimaan sen mukaisesti, se kuuleminen jää turhaksi. Samahan se on esim. no vaikka jossain ohjekirjojen lukemisessa; ellei se mitä luet saa sua toimimaan tietyllä tavalla, se on ihan sama onko sitä ohjetta olemassakaan. Jos Jumala kehottaa Sanassaan toimimaan tietyllä tavalla, niin ei siihen riitä joojoo kuultu ja ymmärretty, kun se pitäis olla vielä käytäntöön laitettukin. Joskus voi olla niin, että ihminen sanoo ottaneensa Sanan vastaan (evankeliumin, uskonlahjan  ja pelastuksen), mutta ellei Sana saa sitä sijaa ko. ihmisen elämässä, että hän alkaisi linjaamaan elämäänsä sen mukaan, jääpi se vastaanottaminen … no, en osaa siihen ottaa kantaa onko se pelastavaa uskoa eniveis, mutta käytännössä se on ainakin havaittu, että ei se pelkkä usko kauaa ihmistä kannattele vaan hiipuu. Herkästi sitä ajautuu ajattelemaan helppouskaipauspäissään, että kuuntelen ja kuuntelen ja aijjettä miten hienoa, eikä muuta tarvikaan. Mutta Paavali varoittaa, älkää pettäkö itseänne. Älkäämme antako itsemme huijata itseämme.

Jeesus sanoi, että se joka kuulee hänen sanansa, muttei tee sen mukaan, on kuin tyhmä mies joka rakensi hiekalle. Jossei toimi Jeesuksen sanan mukaan, usko ja ojennu, niin semmonen usko rakentuu huonosti eikä kestä. Meitä kehotetaan siis siksi toimimaan Sanan mukaan, että meidän usko kestäisi. Rakkaudesta, ei kiusatakseen meitä.

Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? (1. Joh 3:17)

Kuten aiemmassa kirjotuksessa yritin selostaa, Jeesus on kaiken keskiössä, niinpä tässäkin. Jeesukseen uskomiseen kuuluu myös Jeesuksen seuraaminen. Hän kutsuu seuraamaan itseään. Ei pelkästään uskomaan, vaan seuraamaan. Mietipä tilannetta, että vastaisit Jeesuksen kutsuun, että "uskon kyllä suhun, mutta emmä muuten oo kiinnostunu siitä mitä sanot." Hyi miten ois noloo.

"Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä."

Usko ilman tekoja on hyödytön ja kuollut, eikä se edesauta Jumalan tahdon toteutumista. Kyse nimittäin on muustakin kun siitä, että sä olet pelastettu. Jumala haluaa pelastaa muitakin, ja tarvii siihen sua.  Ettei elettäis itsellemme vaan Jeesukselle. Hänen nimeään kirkastaen, ei omaamme. Uuteen elämään kuuluu pyrkimys elää sen mukaan, mitä Sana kehottaa; palveleminen, yhteisen hyvän rakentaminen, vieraanvaraisuus, ystävällisyys, anteeksiantavaisuus, rehellisyys, toisten edun ajatteleminen, tasapuolinen kohtelu jne.. Näissä kehotuksissa näkyy Jumalan valtakunnan periaatteet. Kun me toimitaan näiden periaatteiden mukaan, ihmiset tutustuu Jumalan valtakuntaan ja sen hallitsijaan.

Siksi usko ei voi olla pelkkää kuulemista ja ymmärtämistä, vaan se saa myös toimimaan
Siksi rakastaminen ei voi olla pelkkää sanoja ja puhetta, vaan se on tekoja ja totuutta.

Aijjettää... ja sitten voikin lukea edellisen pläjäyksen uudelleen, niin muistaa että Jeesus.

Jumalan tahto: yksinkertaisen vaikeaa

Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” 

Mitä on Jumalan tahto, mitä pitää tehdä, en halua olla vaan HerraHerra!! Ja vastaus on aina yhtä yksinkertaisen vaikea: rakasta.

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Jeesus) 

Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. 

Yksinkertaista.

Eikö todellakaan muuta tarvitse tehdä kun rakastaa? Entäs Raamatun lukeminen, entäs rukoileminen, entäs kun se ja se synti ja sen lopettaminen? Rakastaminenhan on helppoa ja ihanaa.

Kun rakastan Jumalaa, haluan oppia tuntemaan hänet ja kuulla hänen äänensä, haluan vihata syntiä ja lakata tekemästä sitä, mikä minut hänestä erottaa? Haluan osoittaa kärsivällisyyttä, lempeyttä toisia kohtaan ja välittää sitä rakkautta, jolla Jumala on mua rakastanut? Haluan ajatella toisia ennen itseäni ja luopua omasta kunniastani. Haluan palvella seurakuntaa tehden sen osan mikä minulle on osoitettu ... 

Haluaisin, mutten pysty. Päinvastoin mitä enemmän haluan, sitä enemmän näen jatkuvasti sen etten pysty. En pysty tekemään taivaallisen Isäni tahtoa. Totean, etten pysty rakastamaan Jumalaa enkä lähimmäistä enkä siksi oikein itseänikään. En pysty tekemään taivaallisen Isäni tahtoa, ja ainut mitä jää on sanahelinä HerraHerra. Järjetön Jumala laittanut luokseenpääsyn ehdoksi jotakin sellaista, mitä en pysty täyttämään. 

Lakkaan yrittämästä, jumiudun ajatukseen omasta saamattomuudestani, kyvyttömyydestäni ja säälittävyydestäni, ja jää itsesäälin syövereihin kovettaen sydämeni etsimästä Jumalaa, yrittämästä lopettaa synnin tekemistä, näkemästä kenenkään muun mitään tarvetta. Ehkä jos en huomaa asiaa, se lakkaa olemasta? Ehkä jos en ajattele Jumalaa, taakka väistyy. Sydän kylmettyy, ylpistyy ja kovettuu. Ja olen yksin.

Kunnes Jumala kuiskaa rakastaneensa niin paljon, että antoi Poikansa etten hukkuisi.

hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.

Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi (=Jumalalle kelpaavaksi) tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen.

Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa -- Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Jeesus)

Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. 

Jumala sanoo, että rakkaus on hänessä ja ohjaa Jeesuksen luokse, Hän on vastaus.  Ja näin toteutuu jälleen yksi Jumalan tahdosta; tulen aina vaan riippuvaisemmaksi hänen teostaan, hänen Pojastaan tajutessani, että kaipaan kipeästi anteeksiantamusta ja etten pysty mihinkään ilman Jeesuksen aikaansamaa sovitusta, hyväksyntää ja yhteyttä. Rakkaus onkin siinä, mitä Jumala on tehnyt, ei siinä mitä mä kykenen enkä kykene tekemään.

Ei vain sanota jooHerraHerra, vaan tehdään mitä Jumala haluaa. Rakastetaan Jumalaa ja toisia. Me kyetään siihen, jos elämä on Jeesuksessa, Jeesuksesta, Jeesukseen, Jeesukselta, Jeesukselta, Jeesukselle. Hän saa meissä aikaan sen. Hän meissä. 

(Sitaatit Uuden testamentin kirjeistä, ellei Jeesuksen sanoja)

Mä olen sinun

Mä olen sinun

sinun enkä kenenkään muun

Mä olen sinun

sama mitä tapahtuu

Suistukoon tähdet

kauaksi radoiltaan

Mä olen sinun

Nyt ja Ainiaan

Tää ei oo unelmaa

satua kaukaisen maan

Mä sulta kaiken saan

sun kanssas mä kaiken jaan

Mä olen sinun

en tiedä varmempaa

Mä olen sinun

missä kuljetkaan

Auringon alla

alla polttavan kuun

Mä olen sinun

sinun enkä kenenkään muun

Mä olen sinun

kun kaikki unohtuu

Viimeiseen asti

Sinun enkä kenenkään muun

(J.Karjalainen)

aa är äm oo

Olin joskus piirtäny tämmösen. Varsin taiteelline ihmine ... ;)

Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. (Gal 3:1-7)

Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä -- ei kuitenkaan Jumalan edessä. Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. (Room 4:1-5) 

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. (Gal 5:4)

Mikähän siinä on, että sitä aina alkaa yrittää ite niin mahottomasti? Ihminen on ni väärin ohjelmoitunu, että se vaan väkisin alkaa luulemaan, että on suoritettava sitä tätä ja tuota, kelvatakseen Jumalalle. Taitaa se olla tuo ansiotta jonkun vastaanottaminen niin nöyryyttävää, ettei ihmisen ylpeys sitä mitenkään itekseen voi käsittää. "Minä oon niin hieno ihmine, että pitäähän tästä maksaa.. enkä varsinkaan oo niin säälittävä, ettäkö en muka mitään pystyisi tekemään Jumalan hyväksynnän saadakseni.. " Mutta näinpä se vaan on, että yritäppä mennä portaita niin jossain vaiheessa ne vaan loppuu ja mitä sieltä sitte tulee vastaan; pohja. Kristuskallio hienommalta nimeltään. Mitä korkeammalle kiipee, sitä kovempi pudotus, eikö se nii mee... Hienoahan se on tietysti ylpeillä upeilla porrassaavutuksillaan ja oivalluksillaan, voimallaan ja viisaudellaan, mutta

"Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? (1Kor 4:7)

Kumpa Jumala auttais tämän muistamaa, ettei tarvis kaahia typeryyksissään.

Vanhaa valloittavaa historiaa

Kaappien siivoaminen voi olla yllätyksellistä puuhaa. Oon tehny sitä nyt kohta kolme päivää enemmän ja vähemmän tehokkaasti. Tänään käsiin osui aarrelaatikko; "päiväkirjat ja muut tärkeät asiat". Voi ja kertakaikkiaan! Ajattelin, että vähän vaan vilkaisen, koska aiemmat kokemukset niihin syventymisestä on olleet enemmän tai vähemmän hasardeja. Mutta nyt, neiti Helimaarit 14-16v ystävineen, tilanteineen ja tunnelmineen oli kyllä jotakin vallan mukaansatempaavaa. Sieltä löytyi mailajussifanitukset, Raviskan bileillat (Yö!!), yläasteen välituntien R-kioskivierailut, ja useita nostalgisia tuttavuuksia yhdistettynä valtavaan tunnemylläkkkään ja -vyöryyn. Miten kaikki ne tietyt tunnelmat ja jutut voikaan muistaa niin selvästi että melkein mahassa tuntuu? Ihmisen mieli on ihmeellinen. Ihan kun ne olis tapahtunu kaks vuotta sitten, ja oikeasti aikaa on kulunut se 16vuotta. Yhtä paljon elämää kun ennen sitä. Kuustoistavuotta toisenlaista kasvua tapahtunu sitten siitä kun ennen sitä, hämmentävää. Tosin samoja lauseita sitä on käyttäny sillon ku nykyäänki, merkitykset vaan on muuttuneet ;)

Allaoleva löytyi erään lukio psykankurssin muistiinpanoista, tehtävänanto ja vastaus:

"Toiveeni ja tavoitteeni: MÄHALUANRAKASTAA ja TULLARAKASTETUKSI. Mä aion hankkia elämääni niin paljon erilaisia kokemuksia, että se on ihan hassua. Mä aion ajaa moottoripyörällä Grand Canyonille. Mä haluaisin opettaa ihmisille näkemään niiden elämää ja sen sisältöä, ja sen että miten kaunista kaikki on vaikkei ne sitä vielä näkiskään. Mun päämääräni on rakkaus. Täällä se on rajallista, mutta tuolla se on ikuista ja rajatonta."

Suloista tunnistaa ittensä tuosta, vaikka onkin ollut 16-vuotias haaveilijaidealisti. Oon ollut "ihana pieni ihminen", niinkun joku oli sanonut. Kaikkine tuskineni ja rakastumisineni. Pieni Heli, ja iso elämä <3

Muina aikoina ei oo muka tuntunu miltään? :P