Mietin tuossa aamulla eilistä päiväkahvikeskustelua (kiitos siitä), ja jysähti tajuntaan monia meitä uskovia koskeva kysymys; me tiedetään miten elää uskovaisena, mutta tiedetäänkö me mitä on evankeliumi, ilosanoma?
Onko se mitä meillä on toisille kertoa, sitä miten elää uskovaista elämää, vai osataanko me kertoa evankeliumia? Ollaanko me itse kohdattu ilosanoma? Voiko edes kertoa toiselle miten elää uskovaisen elämää, ellei ole ymmärtäny/ottanu vastaan/sisäistäny ilosanomaa? Voi varmasti, mutta voi miten kieroon siinä toista ohjaakaan! Suoraan suorittamiseen ja lain alle. Onko ihme jos ihmiset kamppailee ”onko musta tähän, ei musta oo..äh olkoon”.
Ilosanoma on se, että jokainen meistä on samalla tavalla epätoivonen syntinen ja tarvii pelastusta, muutoin helvettiin johtavaan elämäänsä merkityksen, ja Jeesus on Pelastaja ja Vapahtaja ja Lunastaja, joka on tehnyt tien Isän luokse. Jumala on valmistanut jokaiselle lahjan, uskossa vastaanotettavaksi. Se lahja on se, että Jumala pelastaa ihmisen merkityksettömyydestä, arvottomuudesta, kiusauksista, synnistä, mielen lukoista, kylmyydestä, kovuudesta, tuhoamisesta. Jumala pelastaa ihmisen, ei ihminen itse. Se ei oo vain se hetki, kun päätetään uskoa ja sen jälkeen ollaan omillamme. Vaan Jumalan tekoa on alku, ja Jumalan tekoa loppuun saakka. Meidän tehtäväksi jää uskoa, joka on luottamista ja nojaamista Jumalaan, ei omiin kykyihin tai mahdollisuuksiin. Tottakai uskovaisen elämään kuuluu lähimmäisenrakkaus, ystävällisyys, vastuullisuus, Jumalan kunnioittaminen, ojentautuminen Jumalan puoleen itsekkyyden sijaan, synnin hylkääminen, palveleminen jne. Tälle kaikelle kyllä. Se ohjeistus, mitä Raamattu sanoo uuden elämän elämäntavoista on totta ja hyvää ja oikein ja juurinäin. Siihen kaikkeen meidän tulee itseämme ojentaa ja toisiamme ohjata.
Mutta mikä ero onkaan kahden ihmisen välillä;
sen joka ojentautuu uuden elämän käyttäytymistapoihin omasta kiitollisuudesta kumpuavasta palavasta halustaan kunnioittaa Jumalaa, pyrkiä elämään Hänen mielensä mukaan ja rakastaa samalla rakkaudella millä häntä itseään on rakastettu eikä edes kiinnitä huomiota että osaa vain vähän, koska hyväksyy ja luottaa että kelpaa, koska sai lahjan kun ei osannut yhtään,
ja sen, joka tietää miten tulisi toimia, pyrkii jatkuvasti toimimaan sen mukaan minkä tietää täydelliseksi ja jatkuvasti huomaa ettei siihen pysty ja soimaa itseään kun pitäisi pystyä samaan aikaan rukoillen anteeksiantoa kun osaa niin vähän eikä pysty siihen mihin tietää Jumalan mielen mukaisuuden olevan.
Ensimmäisen saa aikaan totuus, jälkimmäisen valheet.
Ensimmäisen saa aikaan Jumala, jälkimmäisen ihminen.
Ensimmäisen saa aikaan Jumalan rakkaus, jälkimmäisen synnin kirous.
Ensimmäisen voimana on armo, jälkimmäisen laki.
Ensimmäisen tuloksena on kunnia Jumalalle, jälkimmäisen ihmiselle.
Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. (Tit 2:12-14)
Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme. (Tit.3:4-7)
Humble yourselves before the Lord, and he will lift you up. (James 4:10 NIV)
Älkäämme unohtako mihin uskomme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti