Puolella vai vastaan

Ah miten pitkä aika on kun on tullut kirjoittaneeksi mitään. Ajatteluahan ei tuu lopetettua, mutta se että istuisi alas ja jäsentelisi niistä jotakin vaatii aikaa, rauhaa ja.. tai sopivaa aikaa ja sopivaa rauhaa. Kun ne muut tärkeät asiat on tehty, eikä mitään ole enää odottamassa. 

Yhdessä keskustelussa kotona, jossa yhteistä ymmärrystä piti hieman pidempään etsiä ja aloin jo tuskastua, mies muistutti, että hei, mä olen sun puolella tässä asiassa, elä nyt suutu. Se kolahti, ja jäin sitä miettimään. Miksi suutuin, miksi asetuin vastaan? Ja miten erilaiselta sen jälkeen tuntuikaan, kun muistin ajatella samalla puolella. 


Herkästi kun asiat ei mene oman mielen mukaan, koetaan asioiden vastakkain asettautumista. Tapahtuu sitä nyt sitten työelämän muutoksissa, organisaation eri tasojen välillä, perheen eri sukupolvien välillä, parisuhteessa tai ihan yleisesti ihmissuhteissa. On minun näkemys vastaan toisen näkemys, minun oikea ja toisen väärä. Valitettavan usein se vastakkainasettelu ei jää vain mielipiteiden tasolle, vaan siirtyy henkilökohtaisuuteen. Minä vastaan hän. Kumpi voittaa?  Kun ristiriitaa herättävät asiat alkavat tuntua henkilökohtaisella tasolla, yleensä tällöin ristiriitaa aiheuttavan asian taustalla on syvempiä kokemuksia arvostuksesta, kunnioituksesta, kuulluksi tulemisesta, hyväksymisestä. On vaikea toteuttaa ideaalia "vain asiat riitelevät" jos näitä riiteleviä näkemyksiä kannattavat ihmiset eivät jaa ja koe keskinäistä kunnioitusta ja arvostusta. Jos minä en arvosta vastapuolta ihmisenä mielipiteistään ja näkemyksistään huolimatta eli en näe häntä kunnioitettavana ihmisenä, silloin hän ei ole minulle muuta kuin näkemyksensä ja silloin hän on jotain mitä minun pitää vastustaa. Vielä näistä eri asia on sitten se, jossei haluakaan ymmärtää, mutta se on jo toinen (tai viides) tarina sitten se, ei mennä siihen.

Sinä olet, edustat jotain mitä minun pitää vastustaa? Miksi? Vastustamiseen ja vastapuolelle asettumiseen liittyy näiden edellä mainittujen kunnioituksen, kuulluksi tulemisen jne sivutuotteena (tai generaattorina ihan mistäpäin kattoo) myös pelkoa. Ja pelko jos mikä saa meidät ihmiset toimimaan mitä kummallisimmin tavoin. Jos tuo toinen voittaa, minä häviän.. mitä minulle sitten käy? Pelko alistetuksi joutumisesta, pelko syrjäytetyksi tulemisesta, pelko arvostelluksi tulemisesta, pelko hylätyksi joutumisesta. Häviämisen pelko.

Entä jos asettuisikin samalle puolelle? Vaikka sitten eriävän mielipiteensä kanssa.

Rinnalle. 

Mitä se vaatii, edellyttää? 

Minun mielestä se ensinnäkin vaatii sitä, että oot valmis seisomaan sen oman mielipiteesi takana. Vaikka et kaikkea siitä tietäisikään, vaikka et pystyisi perustelemaankaan. Se vaatii myös sitä, että otat vastuun itse omasta mielipiteestäsi. Että oot valmis hyväksymään sen tosiasian, että nyt minä olen tätä mieltä, mutta saatan olla väärässä, saatan joskus vaikka halutakin muuttaa mielipidettäni, mutta nyt ajattelen näin. Uskallan tulla viereesi mielipiteeni kanssa. Jotta uskaltaa, se vaatii myös luottamusta. Luottamusta itseensä ja toiseen. Uskallan tulla viereesi, koska luotan, että sinä annat minun tulla ja seistä tässä mielipiteineni. Luotan, että sinä haluat hyväksyä minut minuna, koska olen enemmän kuin mielipiteeni ja sinä näet sen. Sinä arvostat, kunnioitat ja hyväksyt. Luotan myös siihen, että haluat minut vierellesi. Se vaatii myös sitä, että itse kunnioitat ja hyväksyt toisen, sen kenen rinnalle menet. Hyväksyt ilman mielipidettä ja mielipiteen kanssa. Haluat nähdä ihmisen mielipiteen takana, annat mahdollisuuden olla muutakin. 

Rinnalle asettuminen on samalle puolelle menemistä. Jo asettumisessa ja menemisessä tapahtuu "ihmeitä". Muut asiat kuin ristiriitaa aiheuttava asia nousee tärkeämmäksi. Ja sen myötä ristiriidan merkitys laimenee. On asia, jota tarkastellaan samalta puolelta. On asia, jonka käsittelemiseksi ollaan valmiita tekemään kompromisseja. Sinä olet minulle tärkeämpi kuin minun mielipiteeni. Niinkuin sodassakin varmaan, samalla puolella olevat haluavat ymmärtää taistelutoveria, hänen lähtökohtiaan, tarpeitaan ja ideoitaan. Se toinen ei olekaan vihollinen jota pitää vastustaa ja jota vastaan pitää hyökätä ja jolta pitää odottaa pahinta, vaan se onkin kumppani jonka kanssa luodaan yhteistä strategiaa. Tässä analogiassa viholliseksi määrittyykin ei eriävä mielipide, vaan sen seuraukset; päätetään yhteisesti vastustaa kylmyyttä, arvostelua, puolustautumista. 

Ehkä nuo kuvaukset edellä on jotenkin lällyjä tai tunnepitoisia ja liian henkilökohtaisia työpaikan suhteisiin. Irrotetaan lällyys, ja ajatellaan arvostamista ja kunnioitusta "kovina juttuina", niin ihan ovat mielestäni toimivia kyllä työpaikallekin. Kyllä sielläkin kovin herkästi koetaan arvostuksen ja luottamuksen puutetta, sekä pelosta johtuvaa haluttomuutta aitoon kohtaamiseen. Työpaikallakin ristiriitatilanteissa olennaista on toisen arvostaminen sekä luottamus siihen, ettei toinen tahallaan yritä sabotoida työtä tai sen tekemisen tapaa. Ajatus samalle puolelle asettautumisesta eriävien näkemysten suhteen voisi poikia halua yhteiseen ongelmanratkaisuun jossa molempien näkemykset tulisivat huomioiduksi ja ymmärretyksi. Luottamus ja arvostus.. Kunnioitus. Huhhuh miten kipeästi ihminen niitä ihmissuhteissaan kaipaakaan, oli se sitten töissä tai kotona. Ja miten pahaa jälkeä se tekee, jossei niitä ole. 

Saisiko tämän kiteytettyä koska sauna on lämmin... 

Ristiriitatilanteessa vastaan asettumisen sijaan haluan tulla kanssasi samalle puolelle, koska yhteinen päämäärämme on minulle tärkeämpi kuin mielipiteeni. 


Ai mitä, ai ei voi luottaa? Eikä kunnioittaa? Jos samalle puolelle "ei voi asettua", ala tehdä työtä sen mahdollistumiseksi. Ennen kaikkea itsessäsi, asenteissasi ja käyttäytymisessäsi. Koska loppupeleissä (tai edes kyllä alkulohkossakaan) ei ketään muuta saa muutettua kun itseään. Ja kyllä, joskus jos tilanne näyttää siltä, ettei vastassa ole työstämisestä huolimatta kuin taistelu, vastuullista on valita itse taistelunsa. Älä syytä taistelun jatkumisesta pelkästään viholliseksi valitsemaasi. 



JK saunan jälkeen. Kyllä, joskus omasta puolelleasettautumisyrityksestä ja kaikesta muusta hyvistä ideoista huolimatta vastapuoli haluaa jatkaa taistelua. Silti aina voi valita miten itse käyttäytyy. Vaikka sitten opetella olemaan hyvä häviäjä. Tai ihan vaan kestää. Kaikkea joutuu elämässä kestää välillä. Noni. Heippa.

Pikkusen paree ja tavis

Kirkkovuoden tekstinä on tänä päivänä yks mun lempikohdista Raamatusta, Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista (Luuk 18:9-14). Jäin sitä miettimään ja mietin itseni solmuun. Oli vaikea alkaa miettimään, kuka on tämän päivän fariseus. Helpompaa on miettiä se uskonnolliselta kannalta, mutta muitakin tekopyhiä ihmisiä on. On helppoa olla tekopyhä ja tuomita muita, niin helppoa. Ketäs ne publikaanit sitten olisi? Yritin nimetä huijareita, yritysjohtajia överipalkkoineentai muita .. mutta vaikea oli. Ja hengellisen aspektin vähemmälle. Tämmösen sykkyrän siitä kuitenkin sain.

***

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta erinomaisuudestaan ja väheksyivät muita, Heli esitti tämän kertomuksen:

”Kaksi aikuista oli kaupungilla. Toinen oli "pikkusen paree", toinen oli ”tavis”.

"Pikkusen paree" istahti perjantaina puiston penkille ja laittoi watsappiviestiä kaverilleen: ’Että mitä porukkaa täällä taas. Kaupunki antaa parastaan, huhhuh. a) Tässä näkee tuon säätämisen tuloksen. Onneksi mä löysin läsnäolon taidon ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin fitnessistä. Ei tarvi valittaa että oma elämä ahdistaa, kun viittis vaan nähdä vaivaa ittensä eteen. Mäki reenaan 9kertaa viikossa. Mun mielestä on jotenki säälittävää kun ihminen päästää ittensä tommoseen tilaan. b) Täällä sitä taas koko kaupunki ryyppää yhteiskunnan rahoja jotka minä oon palkastani maksanu! Menisivät oikeisiin töihin ja kantaisivat vastuun niinku minä. Loppuis tämä suvakkiyhteiskuntapaska. Minäki oon pennusta asti tehny työllä omat rahani, niin paljo tein töitä että akka lähti ja pakko juoda viinaa. Mutta omilla rahoillani sen maksan *tana eikä niiku nämä loiset. Kyllä se on kunnon elämää se.

c) Kun vaan lopettaisivat synnissä elämisen niin kuin minäkin tein. Sen jälkeen joka päivä raamatunlukua nii en ole sittemmin harhapoluille enää lähtenyt ja elämä menee Herran tahdossa vaan kunniasta kunniaan. Se on mahtava homma kun ei tarvi elää synnissä, kyllä minä alan oikein voimaan pahoin kun mietin että tommosta elämää pitäisi vielä elää.’

”Tavis” käveli hiljaa ohitse, yksin. Siinä kävellessään hän mietti hiljaa mielessään: ’Ollut vähän raskas päivä tänään, huono olla ja asiat vaan mietityttää. Mustahan piti tulla liikunnan opettaja, mutta ei tällä selällä enää. Toi mies varmaan luulee että oon humalassa kun tää kävely on taas tämmöstä. Onneksi tänään oli työkkärissä mukava virkailija, saatiin asiaa eteenpäin, nyt vaan pitää oottaa. Ois niin kiva tehä jotain tähteellistä! Mutta, voi että tuota pappaa, taas huonossa kunnossa. En kehtaa mennä auttamaan kun viimeksi se oli niin äkäinen, katon tässä hetken että se pääsee kotiinsa asti ettei käy pahasti. Pitää kerätä vähän rohkeutta niin menis juttelemaan uudestaan. Mummon luo aion huomenna mennä, juodaan vaikka päiväkahvit ja luetaan lehtiä ja sitä raamattua, mitä se aina toivoo.. Ompas täällä menoa.. Toivottavasti näillä ihmisillä täällä ois kiva perjantai eikä sattuis mitään pahempaa.’

Onkohan se raskasta olla oikeassa kun muut on koko ajan väärässä, raskasta tietää paremmin kun muut ei siitä muutu. Väärineläjien kanssa eläminen samassa yhteiskunnassa käy ainakin hermojen päälle. Tai sitten ei. En jaksanut ajatella tätä valmiiksi asti. Tsorp.

Jeesus kuitenkin sanoi, että joka itsensä korottaa se alennetaan. Ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.

Uutta vanhassa 2016

Ei ole tullut kirjoiteltua. On ollut pari muuttujaa.

Kevät meni muutoksiin valmistautessa ja loppuvuosi toteuttaessa ja sopeutuessa. Yksi  muutoksista oli työrintamalla; työpaikka vaihtui, aihepiiri pysyi samana. Ennen oltiin siviilissä, nyt ollaan laitosolosuhteissa. Työpaikan vaihtumisen myötä elämänrytmi muuttui vuorotyöläisen elämänrytmiksi ja työmatkat syö myös arkista aikaa. Työn sisältö enemmän käytännön touhuamiseen ja uutena kuvioon tuli myös erilainen vastuu, pienenä esimiehenä, yhtenä kolmesta. Toinen muutos oli asunnon myynti ja uuden hankinta. Elämän siirtäminen uuteen kotiin eri seinien sisälle on oma rojektinsa. Vanhasta luopumista, uudesta iloitsemista, purkamista ja rakentamista. Hyviä asioita kuitenkin kummatkin muutokset. Uudet jutut on tuoneet paljon uutta hyvää vaikka ovatkin vaatineet veronsa.

Kaikki tämä, ja aikakin, on tuonut tullessaan myös uusia ajatuksia, ehkä tarpeitakin tutkailla vähän aiempaa erilaisempia asioita. Kirjoittaa ei vaan ole jaksanut, ehtinyt tai ollut tarvetta. Mikä ikänä. 

Nyt uudessa kodissa, uudessa työssä otettiin vastaan uusi vuosi. Vuoden vaihtumisen yhteydessä tuli mieleen, että josko sitä kuitenkin olisi mukava kirjoittaakin. Mietin jatkanko tähän vanhaan blogiin (vuodesta 2012!) vai aloitanko uutta. Paljon on tapahtunut näiden vuosien aikana, erilaisia asioita on läpikäyty ja tarkasteltu sitä mukaa, mitä elämä on niitä tuonut eteen. On ihana lukea noita vanhoja tekstejä, muistaa kirjoittamisten hetket ja oivallusten innon ja tajuta monesti, että haaaa oompas hoksannu tärkeän asian, mitenhän oon taas sen unohtanut. Ne on olleet tärkeitä juttuja mitä on kirjoitettu ylös. Ehkä siksi päädyin siihen, että vanha blogi, uudet kujeet. Tuunasin ulkonäköä omaan silmään tuoreemmaksi ja annan luvan kirjoittaa edelleenkin siitä, mikä tuntuu tärkeältä huolimatta siitä, mitä aiemmin on kirjoitettu ja mikä näkökulma on ollut. Omistan itselleni oikeuden ajatella asioista samoin, ja myös toisin. Se on mukava oikeus. 

Joten. Sinä joka nyt vasta tuut lukemaan tekstejä ja ehkä tutustut vanhoihinkin, ole hyvä. Siellä on tärkeitä asioita. Kaikki ei ehkä kohtaa sun ajatusten kanssa, mutta kuten sanottua, ne on mulle olleet tärkeitä ja on edelleen osa mua, elämää ja tarinaa. 

Tervetuloa mulle ja sulle.

Yritin saada allaolevaa kuvaa taustakuvaksi mutta ei siitä tullut hyvää. Joten tässä se on. Yksityiskohdat on tärkeitä, asioissa kun asioissa. Ihmeellisiä pisaroita.