Rakkaus kulkee käsikädessä

Ollaan työtyttöjen kanssa puhuttu viimeaikoina paljon parisuhteista. Pitkistä, lyhyistä, vaiheista, unelmista ja niiden puuttumisesta. Mietitty sitä, mitä on lupa odottaa ja mistä tulee voida luopua, mikä riittää ja mikä on liian vähän. Viimeisin pohdinta keskittyi siihen, mikä on sitä parisuhteen ydintä, mikä pitää olla kunnossa että sille voi rakentaa ja että se kestää. Piirreltiin lomittain olevia palluroita ja pohdittiin minää, häntä, parisuhdeminää ja meitä.

Eilen lenkillä mieleen juolahti ajatus, mistä löysin paljon verrattavaa parisuhteeseen. Yritän sitä seuraavassa kuvata. 

Mies ja nainen, käsi kädessä. 

Se sisältää minuutta ja meitä, omaa ja yhteistä.
Se, että tarttuu toista kädestä kiinni, tekee minusta ja hänestä meidät. 

Se yhdistää kaksi ihmistä. 

Käteen tartutaan vapaaehtoisesti, halusta tarttua toiseen. Halusta liittyä toiseen. Halusta ottaa toinen vierelleen. Käteen tarttuminen ja käden käteen ottaminen vaatii rohkeutta. Se on liittymistä omana itsenään, asettautumista läheisyyteen, kiinnittymiseen. Se on suuri luottamuksen osoitus silloin, kun se tapahtuu molemmilta vapaaehtoisesti. 

Joskus ote on tiukempi, elämän pelot ja kivutkin saa tarrautumaan toiseen kovemmin. Koskaan sen ei kuitenkaan tulisi olla pakottavaa tai väkisin kiinnipitävää; silloin se vie pois molempien vapaaehtoisuuden. Joskus ote voi taas olla kevyempi, vain pieni kosketus kahden sormen välillä. Se kertoo luottamuksesta ja keveydestä. Toisaalta se voi kertoa myös siitä, ettei ole tarvetta olla niin vahvasti lähellä tai läsnä, vaikka haluaa säilyttää luodun yhteyden. Ei halua kuitenkaan päästää irti. 

Käsikkäin kulkien halutaan myös olla fyysisessä läheisyydessä, kosketuksessa toiseen. Vapaaehtoisesti antautuu kosketukseen omalla tavallaan, omalla ihollaan. Koskemaan toisen ihoa, vastaanottamaan hänen kosketuksensa. Kaksi erilaista liittyy, tarttuu toisiinsa. Jos halu koskettaa puuttuu, puuttuu sen kaltaista läheisyyttä, mikä ylläpitää sydänten yhteyttä. Toisaalta sydänten läheisyyden puuttuessa tai sen järkkyminen ei ensimmäisenä johda irtipäästämiseen, mutta yhteiseen kädestä kiinnipitämiseen tulee väkinäisiä ehkä vallankäytöllisiäkin piirteitä. Puristetaan tahallaan, vedetään toiseen suuntaan, riuhdotaan, tai pidetään vain näennäisesti kiinni ilman todellista omaa halua. Siksi vapaaehtoinen halu koskettaa ja olla kosketettavana, kuuluu olennaisena osana hyvää parisuhdetta.

Rinnakkain kulkiessa ollaan tasaväkisiä, kohdataan elämä rinta rinnan. Joskus, yhteisestä halusta tai tarpeesta suojella, voidaan toinen laittaa selän taakse, turvaan. Tällöin edellä kulkija kohtaa haasteita enemmän ja toinen saa olla suojassa. Joskus voi taas olla tarve toisen mennä rohkeammin edellä, ehkä vetääkin toista perässään. Joskus toista joutuu vetää perässään, joskus ehkä työntää edellään. Toinen toistaan tukien tilanteiden ja tarpeiden mukaisesti.

Yhteen tarttuneet kädet kuvaavat meitä, kunkin vapaaksi jäävä toinen käsi kuvaa minuutta. Kumpikin on tahollaan vapaita tekemään omia, itselleen tärkeitä ja ominaisia asioita. Se osa minusta on minua, jota toinen ei välttämättä ymmärrä tai pysty jakamaan. Se todellisuus ei vaikuta tai poista yhteen liittymistä. Se osa minusta on minua, jota toinen oppii ymmärtämään ja jonka toisen tulee hyväksyä osaksi toisen kokonaisuutta. On tärkeää kulkea rinnakkain, erillään, mutta liittyneinä omasta halustaan. Jos molemmat elävät vain toisen elämää, rinnakkain kulkeminen ja tasa-arvoisuus estyy.  Samoin käy, jos toiselta vaaditaan samankaltaisuutta tai samanlaista toimintaa. Silloin toiselta riistetään vapaus olla hän.

Rinnakkain kulkeminen on myös samaan suuntaan menemistä. Kumpikin kulkee omaa elämän polkuaan, mutta halu pitää kädestä kiinni vie polut samaan suuntaan. Halu pitää kädestä kiinni saa kääntymään mahdollisista tienhaaroista, elämän valinnoissa yhteiseen suuntaan, tekemään kompromisseja. Oma halu, vapaaehtoisuus ei vaadi toiselta tiettyä suuntaa, eikä syytä toista omista luopumisistaan. Kädestä voi myös irrottaa, mikäli kokee yhteisen suunnan itselleen mahdottomana. Oma halu, vapaaehtoisuus tekee yhteisestä tiestä arvokasta.

Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.— Antonie de Saint-Euxepéry

Rinnakkain kulkiessa molemmista syntyy myös omanlaisensa jäljet ja varjot. Molemmat vaikuttavat elämällään omalla tavallaan myös kohdattuihin ihmisiin, molemmat jättävät omanlaisensa jäljet niin omalle polulle, toisen polulle kuin myös muiden elämään. 

Käsikkäin kulkeminen, toisen persoonaa kunnioittaen synnyttää tarpeen antautua vuorovaikutukseen. Se tarve pakottaa pohtimaan kuka rinnallani on, ymmärränkö häntä, kuuntelenko häntä, näenkö hänet? Kunnioitanko, arvostanko, valitsenko tehdä niin? Näkeekö hän minut, mitä minusta näkyy? Näytänkö minä itseni? On antauduttava alttiiksi sille, jos toinen päättääkin irrottaa kädestä minut todella nähdessään. Kuitenkaan ilman täydellistä avoimuutta ei saa koskaan tietää, miltä tuntuu kun toinen tarttuu käteen ja puristaa täydellisen hyväksynnän merkiksi, omasta vapaasta halustaan. Ilman kahta erillistä ihmistä, ei ole kahta ketkä liittyy toisiinsa ja muodostaa meidät.

Joskus tunnekuohussa saattaa tehdä mieli riuhtaista käsi irti toisen kädestä. Silloin halu saa kuitenkin jäämään toisen rinnalle, etäisyydelle, jossa kuitenkin säilyy mahdollisuus tarttua toisen käteen kun haluaa. Jos kuitenkin halu tarttua käteen, halu olla rinnalla jää puuttumaan, pelkkä vierelläolo ei saa kahta erillistä ihmistä pysymään samassa suunnassa. Ilman halua liittyä, ilman halua tarttua käteen, ei ole tarpeeksi voimaa nähdä yhteisen suunnanmukaisia valintoja houkuttavina. Ilman halua väliin astuu välinpitämättömyys, mikä väistämättä alkaa erottaa kahdenvälistä suhdetta. Välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta.

Rakkaus on valinta. Valinta tarttua tarttua kädestä ja asettaa itsensä toisen rinnalle. Näkemään, auttamaan, suojelemaan, kulkemaan, jakamaan, välittämään. Se on valinta tulla nähdyksi, tulla rakastetuksi. Se on valinta koskettaa ja tulla kosketetuksi fyysisesti ja henkisesti. Se on myös valinta kunnioittaa toisen vapautta.  

***

Ehkä tässä on jotain siitä, mitä ajattelen olevan parisuhteen ydintä. Tärkeimpiä elementtejä ja ominaisuuksia. Eriasia on tietysti käytännön toteutus, joka ei ole aina niin yksinkertaista. Kuitenkin, käsikkäin kulkeminen ja ajatus kaikesta siitä saa mut hiljaisen onnelliseksi. Ja se on hyvä merkki. Tiedän ettei se ole itsestäänselvyys, mutta miten paljon voimaa siihen valintaan sisältyykään! 

Rakkaudesta ja vapaudesta puhuttaessa muistan aina äidin kuvauksen, kun hän ojentaa avoimen kätensä ja sanoo "rakkaus on tässä, sitä ei voi pitää väkisin."

Säilytä rakkaasi sydämessäsi. Ilman sitä elämä on kuin puutarha ilman aurinkoa, kun kukat ovat kuolleet. Tietoituus siitä, että rakastaa ja siitä, että on rakastettu, tuo elämään lämpöä ja rikkautta, jota mikään muu ei voi tuoda.        — Kirjailija Oscar Wilde (1854-1900)

JK. olen mielistynyt jälkikirjoituksiin. Tekstin luettuani kokonaisuudessaan totean toiston olevan ominainen tehokeino. Jankkaaminen ennenkaikkea. Pardon.

JKJK. Lisäksi haluan sanoa, että kädestä irrottaminen tai siihen tarttumattomuus ei ole aina välinpitämättömyyttä. Joskus se on rakkautta, itseä ja toista kohtaan. Niin rajua kun se onkin. Rakkaus on. 

Jumala lähellä vai kaukana

Elämä tuntuu erilaiselta hengellisessä mielessä kuin ennen, en oo samalla tavalla aktiivinen asian suhteen kuin ennen. Oonkohan mä kaukana Jumalasta, kun tuntuu erilaiselta, onko se sitä? Enpä ole kyllä käynyt seurakunnassa hetkeen, enkä lukenut oikein Raamattuakaan kovin systemaattisesti. Kyllähän Jumala mielessä ja puheissa on ja rukouksissa, mutta riittääkö se? Pitäiskö kuitenkin soittaa tytöille että soluillaan joku ilta aiheen parissa, tai pitäiskö sittenkin jatkaa jossain palvelutehtävässä seurakunnassa taas nytkun on hetken pitänyt loma-aikaa sieltä? Samaan aikaan kaikki on kuitenkin hyvin, ja asioiden tekeminen vanhaan malliin ei tunnu hyvältä koska koen, että asiassa on kyse jostakin enemmästä, suuremmasta ja laajemmasta kuin mitä aiemmin ajattelin. Eikä sitä paitsi Jumalakaan oikeasti tunnu kovin kaukana olevan. Lähempänä jopa kun aiemmin, jos nyt tunteista puhutaan. Onko se "olen kaukana Jumalasta" vaan yleinen fraasi kuvaamaan jotain muuta? Mitä silloin itseasiassa tarkoitetaan ja mitä Raamatusta äkkiseltään asiasta löydän sanottavan?

Tilanteet, joissa itse oon kokenut tai huomannut muiden kokevan Jumalan olevan kaukana on se, että ei tunnu siltä että Jumala on lähellä toisin kuin hetki sitten. Tarkoittaako se sitä ettei Jumala olisi lähellä jossei siltä tunnu? Joskus voi taas olla siten, että on tehnyt väärin, kantaa katkeruutta tai muuta sielua ja henkeäkin kovertavaa taakkaa, jolloin asiassa ei ole antanut mahdollisuutta Jumalalle tulla lähelle. Joskus jos on pitkään toiminut tietyin tavoin ja kokenut näissä hetkissä ja tekemisissä Jumalan läsnäoloa, voi niiden tekemisten lopettaminen saada aikaan tunteen, että on jotenkin etäällä Jumalasta, kun ne tutut elementit ja kaavat puuttuu. Kertooko tämä enemmän uskonnon harjoittamisen tavoista ja Jumalan lokeroinnista, kuin Jumalan etäisyydestä tai läheisyydestä?

Voiko Jumalasta olla kaukana vai onko kysymys vain kokemuksesta vai mistä? Raamattu puhuu tällaisesta etäisyydestä eri tavoin. Psalmien kirjoittaja kokee Jumalan olevan kaukana, huokaisee kerran jos toisenkin, "miksi Jumala olet niin kaukana..". Jumalan hiljaisuus vaikeissa tilanteissa antaa vaikutelman kaukanaolosta. Toisaalta sama naama toteaa varmaan ainakin yhtä monessa kohtaa Jumalan olevan lähellä niitä ketkä avuksi huutavat ja kenellä on särjetty sydän ja murtunut mieli. Toisissa kohdin Raamattua mainitaan Jumalan olevan kaukana jumalattomista, mutta se onko kyse jumalatoman kokemuksesta vai Jumalan todellisesta kauempana olemisesta ei ilmene asiayhteydestä. Jesajan kirjassa Jumalan mainitaan miettivän näin .. "Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista.." Jeesus viittaa tähän edellämainittuun kohtaan moittiessaan fariseuksia ja lainoppineita tekopyhyydestä heidän kyseenalaistaessaan opetuslasten sapatinaikaisen toiminnan Jeesukselle. Jeesus itse julisti taivaan valtakunnan tulleen lähelle ihmisiä ja kehotti kääntymykseen. Efesolaiskirjeessä puhutaan, että Jumala on Jeesuksessa ja hänen tuonut lähelleen ihmiset, jotka ennen oli kaukana hänestä. Vaikuttaa siltä, että ihmisen omat kokemukset, valittu sydämen tila suhteessa Jumalaan ja Jeesuksen pelastustyö ovat asiassa keskiössä.


Mistä se siis kertoo jos ihminen kokee olevansa kaukana Jumalasta?
Voi olla kysymys siitä,
- ettei ihminen tiedä Jumalan olevan lähellä joka hetki jos hänen annetaan olla.
- ettei ihminen tunnista omien tunteidensa ja kokemustensa olevan eri asia kuin Jumalan läsnäolo elämässään.
- että ihminen ei halua päästää omista kiinnipitämistään, Jumalan periaatteiden vastaisista asioista irti, ja näin vastustaa Jumalaa.
- että ihmisen uskonelämä on rajoittunut tiettyjen toimitusten tai tapojen ylläpitämiseen, eikä suhde ja luottamus saa elää arjessa.



Sydämestä lähtee elämä, ja tässä läheisyysasiassakin tuntuu sydämen rooli olevan tärkeä. Millainen sydämen tulisi olla?

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.  

Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: -- Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. 

Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. 
Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. 

Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa. 

Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

Miten tällaisen sydämen sitten saa, nöyrän, Jumalaa kunnioittavan, Jumalan tahtoa haluavan sydämen? Ei ainakaan väkisin tai ulkoisia tekoja tekemällä. Onneksi ja voi onneksi, Jumalalla on keinonsa. Muun muassa seuraavat:

"Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan."  

Herran mielenmukainen murhe saa aikaan parannuksen.  

Hyvää tekevän hedelmän, rakkauden ja uskon meissä saa aikaan Jeesus. 

"Köyhät ja kurjat etsivät vettä, mutta sitä ei ole, heidän kielensä on janosta kuivettunut. Minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. Paljaille kukkuloille minä puhkaisen jokia, notkelmiin lähteitä. Autiomaan minä muutan vesilammikoiksi ja kuivan hietikon lähteiden maaksi. Minä istutan autiomaahan setrejä, akasioita ja myrttejä ja öljypuita, minä kasvatan arolle sypressejä, puksipuuta, vuorimäntyä, kaikkea rinnan, jotta he näkisivät ne ja oppisivat tietämään, jotta he huomaisivat ne ja tajuaisivat, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä tämän luonut."

Tällaisten sydämen muutokseen liittyvien asioiden edessä tulee herkästi avuton olo, että ei vaan pysty vaikka miten haluais. On kuitenkin asioita, mitkä on selkeästi meidän valinnassa. Jeesus muistuttaa siitä, että toisin kuin uskonnolliset ihmiset herkästi ajattelee, ne ulkoiset tekemiset tai tekemättä jättämiset  ei ole se mikä likaa sydämen, vaan se mikä tulee sydämestä ulos. Siksi on tärkeää omilla ajattelun valinnoillaan varjella sydäntään, ettei se likaannu. Uskon, että Jeesus tässä kohtaa näkee ihmisen voivan tähän itse vaikuttaa, onhan meille edelleen annettu vapaa tahto (menemättä siihen onko se vapaa vai ei;) ). Me voidaan valita katkeruuden sijaan anteeksianto, pahan näkemisen sijaan hyvän näkeminen, toivottomuuden sijasta toivon näkemisen, luovuttamisen sijasta uudet mahdollisuudet. Rakkauden valitsemisella ja sen valinnan mukaan toimimisella varjellaan sydäntä. Toki näiden valintojenkaan tarpeen näkeminen ei tapahdu ilman Jumalan myötävaikutusta, joten avunpyyntöosoitukset tulee osoittaa sinne suuntaan.


Lopputulos.
Jumala on lähellä jos halutaan. Halu on sitä, että on valmis nöyrtymään sydämen kovuudesta, omasta viisaudesta haluamaan Jumalan periaatteiden toteutumista omassa elämässä ja maailmassa. Se halu saa aikaan toimimista ja oman itsen avuttomuuden näkemistä ja armon tarvetta. Missä Jumalaa tarvitaan, sielä hän on (ah miten tiivistetty lause!). Tuntukoon olevan lähellä tai kaukana, sillei ole väliä, kunhan on, se riittää. Jos ei itseensä, tunteisiinsa ja kokemuksiinsa tuijota, se riittää.

Aivoriihi task completed. "Not bad but I've seen better" ;) Nyt sadepäivän retkelle jei!


JK. Itseasiassa oon kyllä sitä mieltä, että koska Jumala on rakastanu jokaista meistä jo ennenkuin tiedettiin Hänestä mitään, niin kyllä hän on jo silloinkin ollut meitä lähellä vaikkei osattu sitä edes haluta. Joten HÄN tiesi että TARVE on, ja oli lähellä! Parasta Jumalassa on se.