Ihminen tarvitsee armoa monelta eri suunnalta. Armo sanana on jotenkin vanhoillinen ja vakava, mutta kaunis ja nöyrä.
Armo, armollisuus, armahtaminen.
Tulee mieleen päänsä hiljaa nöyränä ja sanattoman kiitollisena painanut mies. Sulle tulee ehkä jotain muuta.
Mutta armottomuus. Siinä ollaan sitten rajujen asioiden äärellä. Armottomuus on kylmää, kovaa ja kuolemaa. Siinä heikot pannaan kyykkyyn ja lopulta tapetaan. Heikkoudelle, arkuudelle tai tunteille ei ole sijaa. Ihmisyydelle ei ole sijaa.
Ihmisen elämää jos tarkastelee neljästä eri näkökulmasta, niin ihminen on fyysinen, sosiaalinen, henkinen ja hengellinen olento. Armottomuus millä tahansa näistä osa-alueista, tappaa pienessä tai isommassa mittakaavassa. Armottomuus voi tulla ihmisen ulkopuolelta tai hänestä itsestään.
Jos ihminen on armoton itselleen fyysisesti, hän ei salli itselleen lepoa eikä hyväksy omia rajoitteitaan. Tiettyyn rajaan asti itsensä "kurittaminen" auttaa saavuttamaan päämääriä, esim laihduttamisessa tai huippu-urheilussa. On pakko painaa jos aikoo saavuttaa jotakin. Mutta armottomuus.. ihminen tarvitsee väkisinkin lepoa palautuakseen ja voidakseen hyvin. Itseltään ei voi vaatia enempää kuin mihin pystyy, eikä kukaan muukaan voi vaatia enempää kuin mihin toinen pystyy. On tunnettava rajansa, ja hyväksyttävä ne. Fyysinen armottomuus vetää kropan loppuun. Tappaa.
Ihminen on luotu elämään yhteydessä muihin ihmisiin. Aina ihmissuhteet ei mene putkeen, tulee ristiriitoja ja erimielisyyksiä toimitatavoista ja ajatuksista. Pettymyksiä, epäonnistumisia, loukkaantumisia. Armottomuus on anteeksiantamattomuutta ihmissuhteissa. Se on vaatimista enemmän mihin toinen pystyy, odotuksia, oletuksia. Se on syvää itsekkyyttä. Se on silmänsä sulkemista omalta ihmisyydeltä ja samalla ihmisyyden kieltämistä muiltakin. Sosiaalisessa kanssakäymisessä armottomuus tappaa ihmisten välisen yhteyden. Armoton tappaa ympäriltään ihmisyyden ja jäljelle jää syvä yksinäisyys.
Henkinen ihminen eli sielullinen ihminen. Se mitä sä olet sisältä. Oletko itsellesi armollinen? Hyväksytkö itsesi heikkouksinesi, puutteinesi? Vai ruoskitko itseäsi armottomasti suorittamaan, olemaan parempi ihminen, kieltämään heikkoutesi ja piilottamaan kipusi? Koskaan ei saa epäonnistua, ei tehdä virheitä, ei olla heikko, ei tarvita toisia, ei kokea kärsimystä. On hymyiltävä, jaksettava, autettava ja onnistuttava. Ihmisyyteen kuuluu epätäydellisyys. Jos jollekin se ei kuulu, hän on itselleen armoton. Mitä enemmän inhimillisyyttä itsestään yrittää saada pois, sitä enemmän se nostaa päätään ja pettymys on loputon. Ihminen voi tuhota itsensä sisäisesti olemalla itselleen armoton.
Armo yhdistetään monesti uskontoon ja pelastumiseen. Yleisesti uskonnoissa pelastumisella tarkoitetaan jostakin ansiosta langetetusta rangaistuksesta saatua vapautusta ja näin päästyä Jumalan yhteyteen tai muuhun vapauden tilaan. Kristinuskon mukaan ihminen ei voi itse ansaita tätä pelastusta, ei suorittamalla uskonnollisia riittejä, ei olemalla tarpeeksi hengellinen tai muutoin hyvä ihminen. Tuomio taas sitten on tullut ihmisen osaksi siksi, että hän on rikkonut ja rikkoo tahtoen tai tahtomattaan Jumalan asettamia toimintatapoja vastaan. Ihminen pelastuu siksi, että Jumala on hänelle armollinen, koska ihmiselle kuuluvan rangaistuksen on kärsinyt joku muu, Jeesus. Uskoen tähän, ihminen pelastuu. Ilman tätä Jumalan armoa, ihminen joutuu kärsimään itse rangaistuksensa, joka on ikuinen kuolema ja ero Jumalasta. Armottomuus, armon ulkopuolelle jättäytyminen, tappaa.
Muistisääntö armolle saadaan sanoista Ansioton Rakkaus Minun Osakseni.
Rakasta siis itseäsi vaikket sitä omasta mielestäsi aina ansaitsisikaan, rakasta myös muita vaikkeivät he sitä ansaitsisikaan. Anna itsellesi ja muille anteeksi, ja hyväksy elämän asettamat lainalaisuudet ja rajoitteet. Pyri hyvään, mutta älä kuvittele olevasi yli-ihminen. Ei Jumalakaan kuvittele tai sitä sinulta vaadi, vaan armahtaa rakkaudessaan.
