Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." (Luuk 17:11-19)
Miä jäin miettimään tuota, että miks ne muut ei tullu takasi, ja miksi tuo yksi tuli. Mitä noissa oli samanlaista ja mitä tässä miehessä oli erilaista kun muissa? Kaikki kymmenen sairasti spitaalia. Kaikki kymmenen jäi matkan päähän, kaikilla oli hätä, ne huusi Jeesukselle "armahda meitä!". Kaikille kymmenelle Jeesus antoi saman ohjeen, ja kaikki mennessään parantuivat. Yksi parannuttuaan kääntyi takaisin ja ylistäen Jumalaa tuli Jeesuksen luokse. Muista miehistä ei tiedetä, mutta tämä oli samarialainen; eli vielä sellaista kansaa jota juutalaiset karttoi. Tämä mies välittämättä "tavoista" riensi takaisin Jeesuksen luokse. Tälle miehelle Jeesus sanoi "uskosi on pelastanut sinut!". Tämän miehen muista erotti kiitollisuus saadusta lahjasta, eikä välittänyt muusta.
Vähän aiemmin Luukkaan evankeliumissa on kuvattuna seuraavanlainen tilanne:
Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille: "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: 'On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.' "Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellätuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana. "Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on. "Suola on tarpeellista. Mutta jos suolakin menettää makunsa, millä se saadaan taas suolaiseksi? Ei sillä ole käyttöä, ei pellossa eikä tunkiossa. Pois se heitetään. Jolla on korvat, se kuulkoon!" (Luuk 14:25-35)
Mulle tuli tuosta mieleen, että Jeesus jotenkin ehkä halusi muistuttaa näitä ihmisiä. Niinkun tuossa mainitaan, Jeesusta seurasi suuri joukko ihmisiä. Monet oli varmaan uteliaisuuttaan mukana, ehkä jotenki hullaantuneita tästä viisaasta opettajasta joka aina puhui niin että oltiin ytimessä. Ehkä jotku oli sen takia että joku toinen oli lähtenyt seuraamaan. En usko, että Jeesus halusi pelotella ja asettaa rimaa korkealle viestittämällä, että pitää tehdä sitä tätä ja tuota ja mitään omaa ei saa olla ja haaveet kaaatuu. Jeesus rakasti näitä ihmisiä, eikä halunnu, että ne pettyy. Ehkä hän halusi ihmisten olevan tietoisia siitä, että ilman tosissaan ottamista ja hinnankin maksamista; homma ei kestä, rakennus ei valmistu, asiat ei etene, rauha ei pysy, ellet oo valmis laittamaan kaikkea Jumalan varaan.
No miten nää spitaaliset sitten liitty nyt tähän? Nnnno. Siitä yhdestä parantuneesta samarialaisesta, joka palasi kiitollisena Jumalaa ylistäen Jeesuksen luokse, tiedetään, että usko pelasti hänet. Muista yhdeksästä ei tiedetä, miten niiden elämä siitä jatkui. Jeesusta seuranneesta väkijoukosta ei tiedetä, keistä niistä loppuviimein tuli Jeesuksen opetuslapsia. Ehkä monilla väkijoukosta oli samanlainen hätä kun kymmenellä spitaalisella, tai innostus tai kiinnostus. Kaikilla oli sama mahdollisuus tulla osalliseksi siunauksesta ja rakkaudesta, jota Jeesus antaa. Mutta Jeesus halusi huolehtia, että ihmiset oikeasti saisivat kaiken mitä tarvitsevat, eikä vain hetkellistä apua tai iloa. Siksi Jeesus halusi muistuttaa, jotta hän voi antaa elämän kokonaisuudessaan, täytyy ihmisten oikeasti tehdä valinta seurata Jeesusta, ja olla valmiita luopumaan asioista, joista tarve vaatii.
Entäs se risti ja luopuminen ja niinkö, että Jumala vain vaatii ja pitää luopua ja antaa ja haaveetkaatuuuu ääää?!! Meillä on samanlaisia kysymyksiä kun opetuslapsilla konsanaan.
"Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua." Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän." (Luuk 18:28-30)
Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.
Ei Jumala oo semmonen, että "otan sulta kaiken hintana, ja sä jäät puille paljaille kitumaan". Jumala haluaa, että meidän aarre on hänessä, ja että hän voi antaa meille sen mitä meidän sydän kaipaa. Moninkertaisesti. Jumala rakastaa ja siksi antoi Jeesuksen kehen laittaa toivo ja ketä seurata. Ei niin, sydän on pirin pärin maailmalla. Monesti meidän luulema paras on Jumalan parhaan tiellä, kiinnittyneenä johonkin semmoseen, mikä loppupeleissä vaan pitää meitä kiinni ja jumissa. Ihmisissä, asioissa, suunnitelmissa, ansioissa. Nnnno. Nyt tää lähtee rönsyämään taas, pitää lopettaa. Pointti tuli jo, joku pointti. Herran haltuun.
