Pelosta

Heräsin yöllä jotain klo 02 mietteeseen pelosta. Kirjotin ajatuksen ylös jottei tarvis miettiä, mutta kohta se taas - uutena parempana versiona tuli mieleen ja ylöskirjoitettavaksi. Aamulla saldoa selatessa totesin, että on tämäkin: viis erilaista versiota samasta ajatuksesta. Pointti oli kuitenkin pelossa. Pelko on kauhean voimakas sana ja tarkottaa eri ihmisille erilaisia asioita. Välillä tuntuu, että pelko on maailman väärin asia ja viittaa semmoseen epäuskoon ja epäluottamukseen Jumalaa kohtaan että pois se! Ja aina vedetään esille kortti, että hei, rakkaudessa ei oo pelkoa. Sun ei saa pelätä jos uskot kerran elämäs Jumalan käsiin. Jos pelkäät tai epäröit, niin se on vähintäänkin merkki siitä, että oot tekemässä jotakin väärin tai et vaan sitten tunne Jumalan hyvyyttä tarpeeksi hyvin. Vikoja, vaillinaisuuksia, et vaan sitätätätaituota tarpeeksi. En tiedä mistä nämä kaikki väitteet kumpuaa, mutta totta ne eivät ole. Pelko ja epäröinti ja puntarointi on luonnollisia osia elämää, tunteita, jotka kertoo siitä, että nyt puntaroidaan jotakin tärkeää ja tehdään toivottavasti viisaita päätöksiä. On toki turhiakin pelkoja, mutta mistäs sitä kukaan sitten aina tietää varmaksi mikä on turha ja mikä on tärkeä pelko. Ja on toki syytä kuunnella ja miettiä, mitä se tunne merkitsee ja mistä se tulee ja mitä merkitystä sillä on. Mutta se yöllinen ajatus meni kuitenkin kutakuinkin näin

Tavoitteena ei oo tietää kaikesta kaikkea jottei koskaan pelkäisi, vaan tietää riittävästi oikeita asioita mennäkseen eteenpäin pelosta huolimatta.

Ei tuo nyt varmaan kaikenkattava ja täydellinen ajatuslause ole tokikaan, mutta pointtina siinä on se, että jos kuvittelee pystyvänsä asioita riittävästi analysoimalla, arvioimalla ja poislaittamalla lopettamaan epävarmuutta ja pelkoakin aiheuttavia tunteita, on astunu loputtomaan suohon. Toiset kokee erilaisia tunteita toisia enemmän riippuen tyypistä, tunnemaailmasta, kokemuksista jne. Ei voi kuvitella, että ihmisen uskoa, Jumalaan luottamista, rakkauteen nojaamista, tai viisautta voi mitata sen perusteella, pelkääkö se vai ei. Tai voi tietysti mitata, mutta väärinhän se on. Jos sitä mitattaisiin noilla perusteilla, on todennäköisenä seurauksena "en saa pelätä" ja työntää sen tunteen jonnekkin pois mielestä (kuka pulloon kuka selkään kuka minnekin). Tai toinen vaihtoehto "en saa pelätä" -ajatuksista on se, että ei koskaan uskalla mitään. Siksi tunteiden pitää antaa olla ja miettiä mitkä on sitten niitä oikeita asioita, jotka auttaa elämään niiden ajatusten, pohdintojen ja tunteiden kanssa, ja niistä huolimatta ja niiden ohi. Mitkä on niitä oikeita asioita Jumalasta, elämästä ja minusta itestä, joiden kanssa on turvallista jatkaa matkaa ja tehdä vastuullisia päätöksiä - niitä pitää ettiä ja tietää. Mikä kenellekin on sitten riittävästi, että uskaltaa ottaa uusia askeleita, sen jokainen miettiköön itse kohdallaan. PikkuMyyköhän se sanoi Muumeissa, ettei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota. Sepäsekin.

Tää on keskeneräinen ajatus, mutta tässä on ajatuksen itu. Yks tärkeä oikea tiedettävä asia on se, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka me voidaan nähdä siitä, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja jos mikään ei voi erottaa, niin sillon ollaan siinä rakkaudessa ei väliä mitä tapahtuu, tekee, tuntee tai on. Kun tietää riittävästi oikeita asioita, niin uskaltaa vaikka pelottaakin. 

Rakkaususkovaisuudesta

"Uskon rakkauteen, joka suoraan kohti käy" laulaa JuhaTapio.

Kirjailen ylös nyt tähän sen ajatusketjun joka hämmensi mut ykspäivä. Ja tänään uudestaan kun muistin sen.

Oon aina ollut sitä mieltä, että rakkaus on ainut asia, mikä kolahtaa ihmiseen niiku for real. Kun ihminen tulee rakastetuksi ts. kohdelluksi siten miten rakkaus kohtelee, se vaikuttaa. Jokainen kaipaa rakkautta, jokainen etsii rakkautta. Ilman rakkautta ihminen kuolee; kärsii, kovettuu, kylmettyy ja kuihtuu. Rakkaus on kuitenkin kuolemaakin voimakkaampi. Se saa sulattaa, murtaa, pehmentää, herättää henkiin kuolleessa elämässä ja sydämessä asioita, jotka kuuluu elämään. Herkkyyden, hentouden, näkemisen, kokemisen, tuntemisen.

Samaan aikaan rakastetuksi tuleminen on vaikeaa. Rakkauden aikaansaama pehmeneminen ja aukeneminen altistaa haavoittumiselle, torjutuksi tulemiselle, hylkäämiselle. Siksi joskus tuntuu turvallisemmalta elää vain hallitulla määrällä "rakkautta"; antaa rakkauden koskettaa vain tiettyyn pisteeseen asti, ei enempää. Ihminen elää tällöin jatkuvassa ristiriidassa; kaipaan kipeästi tulevani rakastetuksi, mutta en kestä sitä että tulen rakastetuksi.

Rakkaus. Ainut asia siis mikä muuttaa.

Raamattu sanoo, että Jumala on rakkaus. On ollut helppoa ajatella, että Jumala rakastaa, mutta että Jumala ON rakkaus, se on jotenki vaikeampi. Kunnes tajusin, että mähän uskon just niin vaikken sitä tajuakaan. Se rakkaus, jonka ajattelen muuttavan ihmisen elämän, on Jumala. Se arvostaminen, kärsivällisyys, anteeksianto, hyvän näkeminen, vapauden ja tahdon kunnioittaminen ON rakkautta, jonka kautta Jumala vaikuttaa. Jossa Jumala vaikuttaa.

The Way of Love

If I speak with human eloquence and angelic ecstasy but don’t love, I’m nothing but the creaking of a rusty gate. 

If I speak God’s Word with power, revealing all his mysteries and making everything plain as day, and if I have faith that says to a mountain, “Jump,” and it jumps, but I don’t love, I’m nothing. 

If I give everything I own to the poor and even go to the stake to be burned as a martyr, but I don’t love, I’ve gotten nowhere. So, no matter what I say, what I believe, and what I do, I’m bankrupt without love. 

Love never gives up.
Love cares more for others than for self.
Love doesn’t want what it doesn’t have.
Love doesn’t strut,
Doesn’t have a swelled head,
Doesn’t force itself on others,
Isn’t always “me first,”
Doesn’t fly off the handle,
Doesn’t keep score of the sins of others,
Doesn’t revel when others grovel,
Takes pleasure in the flowering of truth,
Puts up with anything,
Trusts God always,
Always looks for the best,
Never looks back,
But keeps going to the end.

Love never dies. Inspired speech will be over some day; praying in tongues will end; understanding will reach its limit. We know only a portion of the truth, and what we say about God is always incomplete. But when the Complete arrives, our incompletes will be canceled. - - 

Niin pysyvät nämä kolme; usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
(1Kor13 MSG ja KR92)

Jumala on rakkaus 

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
- -
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
- -
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
- -
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
(1Joh4)

Summa summarum, onko se siis näin?

Uskon rakkauteen - Jumala on rakkaus - Uskon Jumalaan
Rakastan - Jumala on rakkaus - Jumala on mussa
Rakkaus muuttaa - Jumala on rakkaus - Jumala muuttaa

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Olet ilma jota hengitän

Pitkän päivän jälkeen tuntui jokseenkin tyhjältä lähteä aloittamaan vankilasolua tälle syksylle. Ajatukset päässä oli aika lailla muualla, ja sydämessä tunteet miinuksella. Kuitenkin lopputulos oli jälleen sama, voi hyvä ihme.

On ihmeellistä olla asian äärellä, kuka tullu mistäkin ja milläkin elämänkokemuksella. Silti se yhteinen oleminen, ajan ja paikan ja ajatusten jakaminen on vaan niin hyvää. Jotenkin se yhteys Jumalan edessä on käsinkoskeltetava, vaikkei se voi olla.

Muutaman hetken ajattelutauosta syntyneen hiljaisuuden jälkeen yks ryhmäläisistä totesi
"pidetään silti kahdeksaan asti, on tässä niin hyvä vaan olla".

Kotiin päästyäni piti päästä haukkaamaan happea. Tuolla jo vähän viileässä illassa kävellessä mietin sitä, miten Jumala on luonut kaiken hyvin. Ilma jota hengitän, on Jumalan ilmaa. Jumalan tekemää ja järjestämää, ja miten hyvää se oli. Ja siitä tämä kaikki sitten lähti. Ajatusvyöry siis.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. (Ps 139:7-12)

Hän on. Ei ole hätää.




Toinen ajatus joka jäi solusta elämään

"Jumalan tahto on antaa hyvää kaikille ihmisille."
Niin. Kaikille. Riippumatta siitä, onko ihminen hyvä vai paha. Jeesus totesi, että Taivaallinen Isä "antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille". Ihmisen on vaikea sitä hyväksyä, että joku kaikkivaltias, hyvä ja oikeudenmukainen Jumala voisi toimia niin epäoikeudenmukaisesti. Minä en haluaisi antaa hyvää kaikille ihmisille, koska jotkut yksinkertaisesti eivät vaan ansaitse sitä tai ole sen arvoisia. Minun mielestä. 

Jumalan mielestä asia on kuitenkin toisin. Jumalalle jokainen ihminen on Hänen luomansa, ainutlaatuinen persoona ja yksilö. Aarre. Lapsi, jonka elämää ja kehitystä hän on seurannut. Koska Jumala on Isä, hän on kärsivällinen, antaa oppia, antaa anteeksi ja unohtaa, suree sattumista ja satuttamista.

Jumala, joka haluaa antaa hyvää kaikille ihmisille. Mikä minä ihminen olen rajaamaan sitä, kuka on rakkauden ja hyvyyden arvoinen?

Ajatus pysähtyi tuohon. Ei mulla oo enää sanottavaa tästä asiasta. Voi näinkin käydä. Eikä tää nyt päätyny mihinkään. Kai kysymykseen onkin ihan hyvä päättää. Heiny. 

Eiku ainiin. Piti laittaa tähän kuvia jota otin happihyppelyllä. Ihme syksyasioita maailma täynnä...

Terveiset kauas, ulkona on tosi kaunista <3

Sincerity

Sincerity

freedom from deceit, hypocrisy, or duplicity; probity in intention or in communicating; earnestness.
Sincerity is the virtue of one who speaks and acts truly about his or her own feelings, thoughts, and desires.

"Truthfulness or sincerity is a desirable mean state between the deficiency of irony or self-deprecation and the excess of boastfulness." (Aristotle)

Etymology
The Oxford English Dictionary and most scholars state that sincerity from sincere is derived from the Latin sincerus meaning clean, pure, sound (1525–35). Sincerus may have once meant "one growth" (not mixed), from sin- (one) and crescere (to grow). Crescere is cognate with "Ceres," the goddess of grain, as in "cereal."
According to the American Heritage Dictionary, the Latin word sincerus is derived from the Indo-European root *sm̥kēros, itself derived from the zero-grade of *sem (one) and the suffixed, lengthened e-grade of *ker (grow), generating the underlying meaning of one growth, hence pure, clean.

Uskon esikuvia

Aurinkoisena odottavana lauantaina, mietin ihmisiä ketkä on eläneet uskovaisina. Kenestä Raamattu puhuu. UTn kirjeet on opetuksia seurakunnalle, opettajien ja apostolien kirjoittamia. Samoin apostolien teot kertoo.. no, apostolien elämästä. Toki teksteissä käy esille joitain seurakuntalaisten elämäntilanteita, ja haasteita, mutta mutta. Mielenkiintoista olisi tietää millaista elämää ne tuhannet apostolien todistuksen kautta Jeesuksen seuraajiksi tulleet ihmiset eli. Varmaan aika tavallista, otaksun? 

Vanhan testamentin puolellahan on enemmän näitä ihmisielämiä. Heprealaiskirjeen 11.luku "uskon esikuvia" kertoo heistä lyhyin kuvauksin. Nooa rakensi arkin, Abraham lähti matkaan kehoituksesta, vaikka ei tiennyt minne oli menossa. Yhdessä Saaran kanssa he uskoivat Jumalan antavan heille vielä lapsen, koska Jumala oi luvannut heille jälkeläisiä niin paljon kun on taivaalla tähtiä. Sitten tulee mielenkiintonen jae, johon huomio pysähtyi. 

Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. (Hepr 11:13)

Niin. Totta. Ei Abraham ja Saara nähneet miten Jumalan koko lupaus täyttyi vaan uskoivat, että se mitä heidän elämässään on, on osa Jumalan iankaikkista ja mittaamattoman suurta ja moniulotteista suunnitelmaa. Osan lupauksen toteutumisesta he toki näkivät, mutteivät koko "isoa kuvaa". 

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr 11:1)

Aina ei tiedä. Joskus voi tietääkin, mutta ei aina. Joskus se, että näkee lähelle, riittää. Joskus taas tarvii katsoa kauemmas, ja jopa näkymättömiin. Pitää Abrahamin tavoin "lupauksen antajaa luotettavana" vaikka kaikki ei olekaan tässä ja heti. Jotenkin tuntuu, että me ihmiset halutaan aina nähdä minun elämässä, minun elämän kautta toteutuvan Jumalan suuret suunnitelmat, minun minä minussa minusta minuun. Äh. Entä jos minun osa onkin jotain sellaista, jonka merkitys näkyy vasta minun elämän loppumisen jälkeen? Jaksaako silloin uskoa ja nähdä näkymättömään, jos minun minussa minuun ei kirkastukaan suuriin suunnitelmiin ja niiden täyttymyksiin? Onko elämä silloin merkityksetön ja arvoton? Arvon ja merkityksen elämälle antaa Jumala, ja se, että Jumala on asettanut minun elämäni osaksi suurempaa kokonaisuutta ja suunnitelmaa. Ei se, miten paljon täällä saa aikaan. Soli Deo gloria!

Kukaan ei synny turhaan, jokaisen elämän syntymisellä on merkitys. Sen merkityksen antaa Jumala, joka asettaa yhteydessään elävän ihmisen osaksi suurta kokonaisuuttaan. Joten meidän tehtäväksi jää elää Jumalan kanssa, lähellä, rakastettuina, ja Hän huolehtii siitä että "samaan aikaan toisaalla" tapahtuu se minkä pitää. Silloin kun sen aika on.

Now may the God of peace, who through the blood of the eternal covenant brought back from the dead our Lord Jesus, that great Shepherd of the sheep, equip you with everything good for doing his will, and may he work in us what is pleasing to him, through Jesus Christ, to whom be glory for ever and ever. Amen. (Hebr 13:20-21 NIV)