Pelosta

Heräsin yöllä jotain klo 02 mietteeseen pelosta. Kirjotin ajatuksen ylös jottei tarvis miettiä, mutta kohta se taas - uutena parempana versiona tuli mieleen ja ylöskirjoitettavaksi. Aamulla saldoa selatessa totesin, että on tämäkin: viis erilaista versiota samasta ajatuksesta. Pointti oli kuitenkin pelossa. Pelko on kauhean voimakas sana ja tarkottaa eri ihmisille erilaisia asioita. Välillä tuntuu, että pelko on maailman väärin asia ja viittaa semmoseen epäuskoon ja epäluottamukseen Jumalaa kohtaan että pois se! Ja aina vedetään esille kortti, että hei, rakkaudessa ei oo pelkoa. Sun ei saa pelätä jos uskot kerran elämäs Jumalan käsiin. Jos pelkäät tai epäröit, niin se on vähintäänkin merkki siitä, että oot tekemässä jotakin väärin tai et vaan sitten tunne Jumalan hyvyyttä tarpeeksi hyvin. Vikoja, vaillinaisuuksia, et vaan sitätätätaituota tarpeeksi. En tiedä mistä nämä kaikki väitteet kumpuaa, mutta totta ne eivät ole. Pelko ja epäröinti ja puntarointi on luonnollisia osia elämää, tunteita, jotka kertoo siitä, että nyt puntaroidaan jotakin tärkeää ja tehdään toivottavasti viisaita päätöksiä. On toki turhiakin pelkoja, mutta mistäs sitä kukaan sitten aina tietää varmaksi mikä on turha ja mikä on tärkeä pelko. Ja on toki syytä kuunnella ja miettiä, mitä se tunne merkitsee ja mistä se tulee ja mitä merkitystä sillä on. Mutta se yöllinen ajatus meni kuitenkin kutakuinkin näin

Tavoitteena ei oo tietää kaikesta kaikkea jottei koskaan pelkäisi, vaan tietää riittävästi oikeita asioita mennäkseen eteenpäin pelosta huolimatta.

Ei tuo nyt varmaan kaikenkattava ja täydellinen ajatuslause ole tokikaan, mutta pointtina siinä on se, että jos kuvittelee pystyvänsä asioita riittävästi analysoimalla, arvioimalla ja poislaittamalla lopettamaan epävarmuutta ja pelkoakin aiheuttavia tunteita, on astunu loputtomaan suohon. Toiset kokee erilaisia tunteita toisia enemmän riippuen tyypistä, tunnemaailmasta, kokemuksista jne. Ei voi kuvitella, että ihmisen uskoa, Jumalaan luottamista, rakkauteen nojaamista, tai viisautta voi mitata sen perusteella, pelkääkö se vai ei. Tai voi tietysti mitata, mutta väärinhän se on. Jos sitä mitattaisiin noilla perusteilla, on todennäköisenä seurauksena "en saa pelätä" ja työntää sen tunteen jonnekkin pois mielestä (kuka pulloon kuka selkään kuka minnekin). Tai toinen vaihtoehto "en saa pelätä" -ajatuksista on se, että ei koskaan uskalla mitään. Siksi tunteiden pitää antaa olla ja miettiä mitkä on sitten niitä oikeita asioita, jotka auttaa elämään niiden ajatusten, pohdintojen ja tunteiden kanssa, ja niistä huolimatta ja niiden ohi. Mitkä on niitä oikeita asioita Jumalasta, elämästä ja minusta itestä, joiden kanssa on turvallista jatkaa matkaa ja tehdä vastuullisia päätöksiä - niitä pitää ettiä ja tietää. Mikä kenellekin on sitten riittävästi, että uskaltaa ottaa uusia askeleita, sen jokainen miettiköön itse kohdallaan. PikkuMyyköhän se sanoi Muumeissa, ettei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota. Sepäsekin.

Tää on keskeneräinen ajatus, mutta tässä on ajatuksen itu. Yks tärkeä oikea tiedettävä asia on se, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka me voidaan nähdä siitä, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja jos mikään ei voi erottaa, niin sillon ollaan siinä rakkaudessa ei väliä mitä tapahtuu, tekee, tuntee tai on. Kun tietää riittävästi oikeita asioita, niin uskaltaa vaikka pelottaakin.