Suurempi tahdon toteuttaja

"Jumala on hyvä ja rakastaa, minun pitää nämä palikat nyt vaan järjestellä hyvin, että Jumalan tahto pääsee tapahtumaan...--.. mihinkähän tämä palikka... mitä jos järjestelenkin väärin ja voivoi Jumalan suunnitelma ei pääsekään tapahtumaan? Mikähän se Jumalan suunnitelma on.. no en ehkä uskallakaan järjestellä niitä etten pilaa mitään, vaikken ihan tarkkaan tiedä mitä pilaisinkaan .. tai itseasiassa, tiedän että Jumala varmaan tahtoo palikat näin, mutta miten se itsestä ei tunnu kuitenkaan luontevalta.. onkohan se sittenkin joku ihminen kuka odottaa että palikat olis noin?.. tai ihmiset?.. mitä palikoita nämä nyt olikaan ja mitä näillä pitikään tehdä?.. kenen palikoita nämä on, ja pitikö näillä saada toteutettua Jumalan tahto?" 

Samaan aikaan toisaalla.

Rakensin minä palikoista millaisen elämän vaan, silti on ihmisiä, ketkä odottaa hymyä. On ihmisiä, ketkä odottaa saada olla mun kanssa. On ihmisiä, joita mä voin auttaa ja tukea. On ihmisiä, keille Jumala haluaa hyvää. On ihmisiä, ketä voin rakastaa vain olemalla minä. Minä, joka haluan olla rehellinen, joka haluan oppia rakastamaan, joka haluan antaa tilaa Jumalalle toimia. Minä, joka en aina halua tai osaa, mutta minä joka voin yrittää aina uudestaan. Yrittää rakastaa olemalla minä.

"Minä olen horjunut, epäilen enemmän kuin ennen, 

mutta halusit ihmisen; sen viat, sen heikkouden"

Minä, joka olen saanut elämäni Jumalalta. Joka on muovattu äitini kohdussa juuri niistä äidistä ja isästä ketkä minulla on, ja maustettu omalla minälläni, Jumalan maun mukaan. Minä, jolle Jumala on antanut kyvyn nähdä ja kuulla, kädet tehdä ja jalat mennä. Minä, jolle Jumala on antanut vapauden valita. 

Valita rakastaa kaikesta huolimatta tai panikoida palikoista kaikesta huolissani.

Valita haluta uskoa siihen, että Jumalan tahto tapahtuu minunkin elämässä Jeesuksen takia, ei siksi että itse onnistuisin riittävän hyvin mahdollistaakseni Jumalan tahdon toteutumisen. 

"Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niinkuin taivaassa."

Maan päällä, minun elämässäni. Minusta huolimatta ja minun kauttani. Minussa. Hengitä sinä elämääsi siihen mitä minä osaan rakentaa. Tee sinä tahtosi, toteuta sinun suunnitelmasi. Minun tahtoni, kykyni, osaamiseni ja rakkauteni ei siihen pysty. 

Suurempi kuin sydämeni, Jumalan on rakkaus

Suurempikuin oma tahto, kutsujan on laupeus.

Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni 

- uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.

Muita enemmän

Auringon kultaama kasteinen aamu
Kenelle näyttäisin sen
Salaiset riemuni, surujen viilto
Kuka on kaiken sen arvoinen 

Kuka odottaa minua varjoissa puiden
Joko piirteensä voin aavistaa
Voiko tuntea omansa joukosta muiden
Tuhansista tunnistaa 

Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän
Josta kirkkaana sen ymmärrän
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän
Hän on minulle muita enemmän
Hän on minulle muita enemmän 

Sovittaa askeleet poluille yhteen
Ja tasoittaa tie vuorollaan
Onneni vain hänen onnestaan saaden
Ja voimani voimastaan 

Päivien kirkkaus ja tiet taisteluiden
Kenen kanssa ne kulkea saan
Voiko tuntea omansa joukosta muiden
Tuhansista tunnistaa 

Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän
Josta kirkkaana sen ymmärrän
Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän
Hän on minulle muita enemmän
Hän on minulle muita enemmän

Loppukevennykseksi:

"Ja jossain on aina puisto ja penkki,

tyttö ja poika ja hiljaisuus.

Puhua ois hyvä, mutta sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu."

Mukautumisesta ja uudistumisesta

"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." Room 12:2 KR92

Tuo oli päivänsanana tänään. Ensimmäisenä tuli mieleen, että voisko tuo tarkoittaa yleisemminkin muuttumista ja arvioimista, eikä vaan sitä mitä sillä yleensä tarkoitetaan: "Älä toimi niinkuin 'maailmassa' toimitaan vaan elä kuten Jumalan lapsen tulee elää." "Älä anna maallisille himoille valtaa kun erottaudu Jumalalle." Niin, totta tuokin. Mutta asiaa voi tarkastella myös toisenlaisesta näkökulmasta, minun elämäni näkökulmasta, hengellisen kasvun näkökulmasta, koska kiistämättä uudistusta kaipaa myös omat näkemykset ja ajatukset. Miten usein niihin jämähtääkään, eikä muista arvioida onko tämä todella sitä mitä Jumala haluaa, vai joku muu haluaa? Maailmaksi tässä tapauksessa voidaan siis käsittää myös ihan vaan se ympäristö ja kulttuuri ja ne olosuhteet joissa eletään kaikki. Maailma ei olekaan vain minun uskovaisen elämänpiirini ulkopuolinen maailma, vaan maailma jossa minä itse elän ja vaikutan.

Arvioinnin tuloksena voi olla kokemus, että se minkä on aiemmin ymmärtänyt hyvänä Jumalan lapsen elämänä, ei enää vaikutakaan parhaalta mahdolliselta tavalta elää ja palvella Jumalaa? Saako ne käsitykset muuttua, saako siinä uudistua jos tulee siihen lopputulemaan, että ehkä Jumalan tahto toteutuukin enemmän toisessa tavassa elää? Että hyvää ei olekaan vain se mitä aiemmin ajattelin ja pidin olennaisena, vaan hyvää on muutakin, ja minun näkemykseni mukaan ehkä enemmänkin Jumalan mielen mukaista.

Arviointi saattaa aiheuttaa muutostarpeen ja muutostarve muutosvastarinnan. Oman käyttäytymisensä ja arvojen ja näkemysten kyseenalaistaminen ei ole aina sieltä helpoimmasta ja mukavimmasta päästä. Se vaatii nöyryyttä ja epävarmuuden sietokykyä, kummatkin vaikeita lajeja. Mutta ainoita kasvualustoja jossa rakkaus ja uudistuminen kasvaa. Nnnno, nyt meni diipiks shidiks, lopetan siis tähän, kiitostästähehei! May God bring the best out of me. 

So here’s what I want you to do, God helping you: Take your everyday, ordinary life—your sleeping, eating, going-to-work, and walking-around life—and place it before God as an offering. Embracing what God does for you is the best thing you can do for him. Don’t become so well-adjusted to your culture that you fit into it without even thinking. Instead, fix your attention on God. You’ll be changed from the inside out. Readily recognize what he wants from you, and quickly respond to it. Unlike the culture around you, always dragging you down to its level of immaturity, God brings the best out of you, develops well-formed maturity in you. (Romans 12:1, 2 MSG)

Löytöretkellä

Se joka etsii totuutta,
löytää sen harvoin
monien äänien hälinästä. 

On mentävä
syrjään. 

Ja sitten avoimin silmin nähtävä,
mitä tulee vastaan
yksinäisillä teillä: 

maailman päiväpuoli
ja yöpuoli,
se mikä siinä on kaunista
ja ihmeellistä
ja se mikä on arvoituksellista ja kauheaa. 

On mentävä syrjään
ja tarkkailtava,
mitä on. 

- Jörg Zink

Tekis mieli kommentoida melkein jokaista sanaa erikseen, oikeen perinteinen runoanalyysi tehdä. Tuo kuvaa oikein hyvin tämän hetkistä mielenmaisemaa (joka sekin on hirveän kuvaava sana). Jätän sen kuitenkin sillensä, kukin lukekoon siitä mitä se puhuu.

Vapaus ja vastuu

Toitotan töissä usein, varsinkin nuorille, että "vapaus kasvaa yhdessä vastuun kanssa".
Tänään sain itseni taas kiinni siitä, miten enenevä vapaus tuo mukanaan suuremman riskin itsekkyydelle ja välinpitämättömyydelle = rakkaudettomuudelle.
Joku vois siis toitottaa mullekin välillä tuota samaa. Yritän avata ajatuksen, note to self -tyyliin koska tää on niin sekavana että noinkohan tästä tule tolkkua. No.


On hirmu paljon selkeämpää ja turvallisempaa elää totuttujen ajatusten kanssa, vähä niiku karsinassa tai laatikossa tai aitauksessa. Oon kirjottanu siitä ennenkin, mutta tää vie vähän eri paikkaan nyt tää kirjotus. Otetaan nyt kuitenkin vaikka sitten se karsina, koska se on hauskin sana. Karsinassa eläjä tietää mitä aitojen sisäpuolella on ja mitä siellä tapahtuu. On selkeää todeta ja rajata, millainen oleminen ja toimiminen niiden aitojen sisäpuolella on sallittua ja mikä on kiellettyä. On jopa helppoa ja yksinkertaista tehdä linjauksia ja määritelmiä, mitä mistäkin tekemisestä seuraa ja osittain niistä linjauksista taitaa tulla myös itseään toteuttaviakin. Karsinasta käsin voi tutkia maailmaa turvallisesti. Karsinassa elämiseen kuuluu myös tietty käsitys Jumalasta, joka niin ikään onkin ehkä laitettu omaan karsinaansa (Jumala karsinassa, melkonen ajatus muuten...). Maailma ulkopuolella on vaarallinen, koska sieltä näyttää puuttuvan tuttu logiikka. Se on myös vaarallinen, koska siellä ei näytä olevan sääntöjä. Maailma, jota karsinasta käsin on helppo arvioida ja tulkita ja määritellä juuri siten miltä se karsinasta käsin näyttää. Toisaalta maailmasta näkee vain sen yhden puolen, miltä se karsinan suunnalta näyttää. Joskus saatta herätä kysymyksiä, että miltähän maailma näyttääkään pohjoisesta katsottuna, jos karsina sijaitsee eteläpuolella. Karsinassaeläjä saattaa alkaa kaivata ymmärtää asioita laajemmin. Asioita, jotka eivät näytäkään menevän loogisesti, asioita joita ei karsinan määrittämillä periaatteilla voikaan selittää.


Siinä vaiheessa kun ne totutut tavat, totutut ajatusmallit, totutut selitystavat totutut tottumukset koetaan syystä tai toisesta tarpeelliseksi kyseenalaistaa, avautuu karsinan ovi. Oven tai aitauksen avautuessa on kaksi mahdollisuutta, unohtaa Jumala ajatellen että hän kuuluu vain siihen karsinassaelämiseen, tai lähteä tutkimaan ulkopuolista elämää yhdessä Jumalan kanssa. Ilman Jumalaa ulkomaailmassa on varmaan hetken hauskaa ja viihdyttävää ja vapaata, mutta jossain vaiheessa voi tulla ikävä. Ja todennäköisesti tuleekin, mutta ne on sitte toisia juttuja, eikä mennä nyt niihin. Jumalan kanssa uusien asioiden tutkiminen on läsnäolostaan huolimatta omaa henkilökohtaista tutkimustyötä, jossa joutuu kyseenalaistamisen kipuun, itsearvioinnin häpeään, riittämisen epävarmuuteen ja tietämättömyyden edessä nöyrtymiseen. Kuitenkin se on jotain, jossa Jumala on mukana. Hänkun ei väisty viereltä, oli sitten karsinassa tai karsinan ulkopuolella.


No kuten arvennettekin, karsina-ajatukset ja ulkomaailma-ajatukset on oma kokemus elämästä. Tuntuu, että monissa asioissa oon saanu / joutunu kyseenalaistamaan sitä miksi näin ajattelen, mitä näistä ajatuksista seuraa, mitä oikeasti tästä ajattelen jne. Monesti nuo ajatukset on koskeneet myös monikkoa; monikon tapoja ja tottumuksia, monikon arvostuksia ja arvottamisia. Tuntuu, että tää vaihe on vieny mut jonnekin vieraampaan, uuteen ja erilaiseen. Se on välillä haastavaa, tai itseasiassa aika useinkin. Turvallisempi olis helpompaa, mutta... Toisaalta omien ajatusten ja käsitysten riisuminen on paljastanut paljaan. Vähän niinkun olis kerrospukeutunu ihan tosi monta kerrosta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten kun niitä on pikkuhiljaa riisunut pois, onkin kevyempi olo. Vapaampi olo. Enemmän minä vaikkakin paljaampi, mikä on sekin pelottavaa. Kuka nyt haluais olla alasti ihmisten edessä. .. Paljaampana kuitenkin tuntuu, että Jumala rakastaa enemmän. Vaikka näinhän se ei ole; Jumalan rakkaus ja hyväksyntä on vakio. Mutta se tuntuu vähän siltä kun auringon säteet paljaalla iholla. Aidommalta. Tiedättekö. Tässä mä oon, tämmönen mä oon, näin mä ajattelen, näin mä tunnen - ja mä koen että sä rakastat mua just tämmösenä kun mä oon. En enää halua rajata ajatuksiani tiettyyn tapaan tai näkökulmaan, en toimia tietyllä tavalla jos se tuntuu siltä että toimin vastoin omaa itseäni. Haluan juosta eessun taassun, toiseenpäähän maailmaa ja katsoa mitä siellä on, tutkia asiaa aivan toiselta puolelta kun tähän asti tietäen, ettei mikään kuitenkaan voi erottaa mua Jumalan rakkaudesta ja yhteydestä.


Vapaudessa piilee kuitenkin se itsekkyyden vaara kuten alussa totesin. Minulla on mielipiteitä, minulla on oikeuksia, minä saan olla minä eikä kenelläkään muulla ole siihen sanomista. Totta joka ajatus, mutta entäs rakkaus? Minä ja vapaus saatetaan yhdessä päättää vastustaa kaikkea sitä mikä ei anna minun olla minä. Mikä ei hyväksy minua juuri sellaisenani kun olen. Minä ja vapaus saatetaan omia oikeuksia ajamalla jyrätä jonkun päälle. Alasti hortoillessa saattaa aiheuttaa hämmennystä (eheh oli pakko kun oli niin hyvä vertauskuva). Vapauskun kasvaa samassa suhteessa vastuun kanssa. Vapaalla ei ole enempää oikeuksia kun kenelläkään muullakaan, vaan vapaalla on vaan enemmän vastuuta. Vastuu siitä, ettei käytä vapauttaan väärin. Vapaalla on suurempi vastuu rakastaa. Rakkaus laittaa vapaaehtoisesti oman vapautensa syrjään toisen tarpeiden edessä. Mitä enemmän kokee vapautta, sitä enemmän sitä joutuu laittamaan välillä syrjään. Epäreilua, huutaa minä! Itsekäs minä, rakkaudeton minä. Vapaus haastaa rakkauden ihan eri tavalla kun karsina. Karsinassa on helppoa rakastaa sitä minkä katsoo oikeaksi ja mikä on omasta mielestä rakastettavaa. Rakastaa niissä rajoissa jotka karsina tuottaa, rakastaa itsestä ulospäin. Vapaudessa ... nii. En tiiä oonko miten pihalla täälä pihalla, mutta Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa sille hyvää nii karsinassa ku karsinan ulkopuolellakin. Monesti se rakkaus mitä minä voin tehdä on laittaa vapaan itseni syrjään. Sillon rakkaus ei olekaan minusta ulospäin tulevaa toimintaa, vaan oman itsensä syrjäänlaittavaa, Jumalan rakkaudelle tilaa antavaa.


Nojoo. Tuota loppua en enää ymmärtäny itekään :D Se "vaan jotenki tuntu siltä että se menis noin". Lisäksi haluan todeta, että kaikkihan nämä ajatukset on tämän hetken ajatuksia, ties missä karsinassa sitä millonkin on omien ajatustensa ja näkemystensä kanssa. Jokainen arvioikoon omaa elämäänsä omalla kohdallaan, niin minäki vaan teen. No arvioin mä välillä muidenkin elämiä to be honest, mutta oikeasti pitäisi kyllä vaan pidättäytyä oman karsinansa tutkiskelussa. Sitäpaitsi, karsinat on joskus tarpeen. Jumala on ehkä ite luonu tai vähintäänkin sallinu ihmisen karsinoitumisominaisuuden, joten voidaan hyväksyä sekin ihan rauhassa eikä panikoida siitäkään, että joskus huomaa olevansa karsinassa. Joko muiden tai itsensä rakentamassa. Kuten sanottu, Jumala on karsinassa ja karsinan ulkopuolella, joten ei hätää. Kaikki aikanaan ja paikallaan.

Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. (1Kor 8:9) 

Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. (Room 15:1-3) 

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Gal 5:13-14)