Löydän itseni Jumalan maailmassa

Se ajatus lähti autossa erään äänikirjan kuuntelemisesta. Luontoyhteydestäkin siinä puhuttiin, yhteydestä johonkin itseä suurempaan. Siitä, mitä on kokea olla osa jotakin isompaa ja miten se kokemus palauttaa asioita mittasuhteisiinsa. "Niin joo, mulla se on osa sitä että oon osa Jumalan juttua." ... ja siitä ajatuksesta seurannut vähän semmonen lässähtänyt pannukakkufiilis. Heh. Tutkin sitä ajatusta sitten. Ensinnäkään, ei meinaa muistaa olevansa osa tätä Jumalan juttua, kun tuntuu että tässä inhimillisessä elämässä on ihan tarpeeksi mietityttävää ja selvitettävää niin vielä kun muistaisi, että Jumalallakin on osansa. Kun ei ne ratkea tai ole ainakaan ratkenneet tuosta vaan Jumalan sormea napsauttamalla. Hehheh, sitäkin on yritetty, trust me. En oo ollut niin taidokas ja kestävä (?) rukoilemaan, tai uskonsoturi sotimaan hengellisiä sotia (?) tai niin sitoutuneesti valinnut Jumalan tietä (?), että kaikki inhimilliset pohdinnat, kokemukset, kivut ja kärsimykset olisi löytäneet mittasuhteensa niiden kautta. Ehkä hetkellisesti, mutta ainapa joku inhimillinen on tullut sotkemaan tätä hienoa hengellistä tietä. Niitä omia asioita on niin paljon, joita ei poiskaan ole saanut. Jostakin on tarttunut ajatus, että maailma inhimillisyyksineen on jotain syntistä, väärää, poispantavaa - vain Jumalan asiat on tärkeitä, hengellisyys, rukous, uskominen, Jumalan puolesta taisteleminen. Jäljelle on usein jäänyt silti riittämättömyys, vaikeus, puskeminen, yrittäminen, tiristäminen. Ajatus siitä, että minun pitäisi saada Jumala mukaan näihin omiin juttuihini, on ollut se pääasiallinen tavoite. Sekö tässä on tavoite?

Syntyi hirveä ajatusvyyhti. Perinteisesti läväytin kaikki ajatukset esille ja sieltä etsimään sitten jotakin tartuttavaa. Mikä on suurta ... miten olla osa jotain olemassa olevaa ... luontoyhteys ... osa jotain luonnollista ... Maasta sinä olet tullut, ja maaksi olet sinä jälleen tuleva. Hetkinen, aikapa tiivis yhteys luontoon sitten ihmiselläkin loppupeleissä. Mitä nämä ajatusrakennelmat sitten on? Mitä se yritys saada Jumalaa mukaan? Pitääkö laittaa pois itsensä? Isoja vaatimus ihmiselle, joka on maan tomusta ja palaa tomuun. Järjetön itseasiassa. Voisko luonnollisuus olla sittenkin jumalallista? Voisko se ollakin niin, että Jumala on tässä elämässä, luonnossa, luonnollisuudessa - ei jossain muualla, hengellisyydessä, tavoiteltavissa, etsittävänä, ajatus- ja uskomusrakennelmissa. Elämässä. Sitäkö Saarnaaja tarkoitti, kun sanoi, että kaikki yritys ymmärtää on turhuutta ja tuulen tavoittelua? Ettei todellisuus, totuus ookaan etsittävissä eikä löydettävissä vaan elettävänä? Tä.

Mä haluan löytää itseni Jumalan maailmassa. 

Ah mikä ajatuskirkastuma. Löydä itsesi Jumalan maailmassa, ei Jumalaa omasta maailmastasi. Tämä onkin Jumalan maailmaa kaikki, jossa minä oon osana. Minä oon osa Jumalan maailmaa ja tässä yhteydessä, elämässä tällaisenaan on tarkoitus elää. Ei irrallisena, henkisenä, jumalallisena, henkimaailmoissa, vaan tässä inhimillisessä elämässä, joka on Jumalan maailma, jossa Jumala elää. Jonka Jumala on luonut, järjestänyt, tarkoittanut, rakentanut, ja joka pysyy yllä Hänen tahdostaan. 

Tähän hetkeen täydelliset sanat, joihin rakentui paljon ajatusta.

Minä oon jotain mitä pitää löytää. Miten minä toimin? Miten minä oon rakentunut? Miten minä voin hyvin? Miten minä olen paras versio itsestäni? 

Löytäminen tarkoittaa mulle kasvamista, oppimista, nimenomaan siksi, että minä itse, joka elän tätä omaa elämääni, osaisin tehdä ja elää sen hyvin. Etten eläisi ikäänkuin automaattiohjauksella, alkuperäisillä lapsen asetuksilla. Vaan tunnistaisi, valitsisin, kehittyisin toimiakseni paremmin itseä ja muita kohtaan. Eihän se väärin oo. Oppisin elämään tätä elämää ja voisin tässä elämässä hyvin. Huonolla voinnilla saa aika vähän hyvää aikaiseksi, noin niinkun ympärilleen. 

Jumalan maailmaa on mulle kaikki tämä. Ajattelen, että Jumalan olemassaolo ei ole vain uskonvaraista asiaa, vaan se on, uskoin siihen tai en. Jumalan luoma maailma on hänen, kaikki luotu, luonnollinen, inhimillinen on Jumalan maailmaa. Jumalan maailmassa jokainen on myös itse, oma itsensä. Se ei ole kenenkään ihmisen näköinen, eikä kenenkään siellä elävän elämä ole toisten määritettävissä. Jokaiselle annettu oma elämänsä elettäväksi maailmassa, ja niimpä jokaisen polku ja elämä on hänen omansa. Jos on hukassa omassa elämässään, ansaitsee ensin tulla nähdyksi, huomioiduksi, arvostetuksi ja rakastetuksi. Sitten alkaa se oma löytöretki. 

Ehkä ensin täytyy ollakin niin, että Jumalan täytyy jotenkin päästä mukaan meidän niin hienoon ja muka omistamaamme elämäämme. Elämään, jonka me itse ajattelemme saaneemme aikaan, ja jota me kuvittelemme hallitsevamme aikaansaannoksenamme. Näinhän me usein unohdumme ajattelemaan, kunnes joku vie meidät elämän haurauden, hallitsemattomuudenkin äärelle. Ei se elämä mene niinkuin me haluamme, emme edes itse toimi kuten haluamme. Menetämme hallinnan tunteen. Miten paljon kärsimystä siitä tuleekaan. Onneksi Jumala on mukana, tuo tullessaan mukaan ajatuksen suuremmasta. Että silloinkin, kun hallinta pettää, vastauksia ei ole, kykyä ei ole, on silti Hän, jonka käsissä kaikki kaaokselta tuntuvakin lepää. Kun tällaisena ajatuksena Jumalan sallitaan tulla elämään, ajatuksiin, voi siinä syntyä lepoa. Paikka, tila, jossa voin löytää itseni elämässä ja selviämässä tästä elämästä. 

Voisi se ajatus olla niinkin, että löydä itsesi maailmassa. Voisi löytää saman yhteyden suurempaan, niihin aarteisiin, joiden kautta omat asiat ja elämä löytää oikeat mittasuhteet. Itselle kuitenkin ajatus siitä, että todella maailman takanakin on Jumala, jonka tahdosta minä oon olemassa. Ja jokainen, joka elää saamaansa elämänlahjaa. Jumalan olemassaolo, hyvä tahto ja rakkaus aivan jokaista ihmistä kohtaan saattaa minut oikeisiin mittasuhteisiin muiden kanssa. Se, että kaiken tämän katoavan maailman ja elämän, niin ihania kun ne onkin, lisäksi on olemassa joku katoamaton, ikuinen, Jumala. 

Löydä itsesi Jumalan maailmassa.

Itselle tässä ei ole kysymys uskonnosta, ei uskomusjärjestelmistä, ei hengellisyyden laadusta tai opista. Vaan Jumalasta ja minusta elämässä omaa elämääni Jumalan maailmassa. Ah miten vapauttavaa. 

Hyviä vuoden 2021 löytöretkiä. Ole rohkea etsimään ja vapaa iloitsemaan siitä mitä löydät. Voi hyvin ja auta muita voimaan hyvin. <3 

Ajalla on tehtävänsä

Se on vuoden vaihde sellainen ajankohta, että tulee aina mietittyä kulunutta vuotta ja jotenki freesautua tulevaa varten. Sitäpä minäkin äsken saunassa; mietin ja freesauduin.

Kaikella on aikansa, joka asialla taivaan kannen alla. Mietin niitä asioita, jotka on jollain tavalla tulleet tiensä päähän. Osa saanut closuren, päätöspisteen, osa tullut johonkin vaiheeseen, josta alkaa uusi vaihe. Osa niistä on kestänyt vuosia, ja taas vuosia, joiden aikana oon miettinyt että sitä closurea ei varmaan koskaan tulekaan. Niin se vaan silti on tullut. On hieno huomata, että aika kuluu ja asiat menee kohdilleen. Tekemättä mitään itse asialle. Kun joillekin asioille ei tavallaan voi itse tehdäkään mitään, muutakun hyväksyä. Ehkä se on juurikin se hyväksyminen, joka sitten lopulta sysääkin asioita eteenpäin. 

Voimaa hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Siinäpä onkin haastetta. On nimittäin asioita, joita ei voi itsessään ja elämänsä kulussa muuttaa. Ne voi olla vaikka kokemuksia, jotka vaikuttaa tietyllä tavalla, tahtoi tai ei. Ne voi olla ulkoisia olosuhteita, joihin itsellä ei ole valtaa vaikuttaa. Ne voi olla omia persoonallisia taipumuksia tai olemusta, joiden väkisin toiseksi tekeminen olisi valhetta tai väkivaltaa itseään kohtaan ja väkivallasta ei seuraa koskaan mitään hyvää. Hyväksymiseen tarvitaan voimaa, uskoa siihen, että kaikki ei ole menetetty siltikään vaikka asiat on nyt näin. Vaikka miten seuraukset pelottaisi. On oltava voimakas, rohkea katsomaan tosiasioita silmiin, seisomaan pää pystyssä tilanteessa kun se mielummin tekisi mieli piilottaa pensaaseen. Voimaa ajatella, että "minä selviän tästä, ja tässä tilanteessa".

Rohkeutta muuttaa ne asiat jotka voin muuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä. Kun todellisuutta katsoo silmiin sellaisena kun se on, tarvitaan rohkeutta myös kantaa oma vastuu ja tehdä jotakin. Oli se sitten oman elämän suhteen tai yleisesti elämässä olevia asioita. Ole se muutos, jonka haluat nähdä, sanoi Gandhi. Tee jotakin. Tee toisin. Tee itse.  Se mitä voit.

Aika on tehdä, aika on olla tekemättä. Tähän tarvitaan viisautta. Pitää olla herkillä itsensä suhteen, ja tarkastella omaa tekemistään ja elämistään siinä valossa, että voiko tälle asialle tehdä jotakin. Kuitenkin, kuten alussa todettu, asioita tapahtuu tekemättäkin. Minussa, sinussa ja meissä.

Aika tekee tehtävänsä. Armosta.

Kaikkea ei voi ratkaista tässä hetkessä, eikä tietää miten niiden kanssa pitäisi edes olla. Mulle tämä tekee luottavaisen mielen, toivon; niissäkin tilanteissa, kun ei tiedä eikä ymmärrä, voi vaan olla ja ajatella, että joskus se sitten selviää. Ja huomaan selvinneeni tästäkin. Tai ainakin eläneeni siitä huolimatta. 

On myös ihmeellistä olla tässä hetkessä. Katsoa ympärilleen ja ihmetellä, mistä armosta ja miksi on kaiken hyvän saanut. Vaikka paljon on vielä kesken, voi siinä keskeneräisyydessä silti kokea, että kaikki on hyvin. 

Tervetuloa uusi vuosi 2020. Come what may.

"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani joka pelastaa" Habakuk 3:17-18

"Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- etteikä huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle" Jesaja 43:18-19

"Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot." Psalmi 104:30

En ymmärrä miksi, mutta jostain syystä tuli tämä alla oleva biisi ja nimenomainen esitys mieleen. Ehkä siksi, että kaiken isojen linjojen ja big picture -ajattelun keskellä, ne on kuitenkin ne hetket, joissa elämä tapahtuu. Kaikessa ihanassa kipeydessään.

Sinä heissä menehdyt

Pitkästä aikaa. Vaikea nyt pukea sanoiksi.
Soittelin virsiä pitkästä aikaa. No lauloinkin vähän, hiljaa ja varovasti. Uusia virsiä on  mukava opetella, nyt kun virsikirjassa on soinnutkin niin jotenkin paremmin pääsee jyvälle.

Virressä 175 tuli vastaan seuraavat sanat, kolmannessa säkeistössä. Virsi on osiossa jumalanpalveluselämä, Kristuksen seurakunta.

Kristus, virressämme soi
tuska naisten, miesten,
joilta mieli murretaan
kiduttaen, piesten.
Vangituiden hiljaisuus
kaikuu korvillemme.
Sinä heissä menehdyt,
kun me vaikenemme.

Murrettuja ihmisiä, sukupuolesta riippumatta. Kenen mieli murrettu mitenkin, kiduttaen, piesten, uhaten. Vangitut mihin kukakin ikinä. Kenenkäkin aiheuttamana, joskus itse aiheutettunakin, syystä tai toisesta.
Sivuun jääminen, suru, häpeä, saa vetäytymään, hiljenemään.
Ilo katoaa, rakkaus himmenee, tilalle astuu taistelu. Taistelu selviämisestä. Tässä taistelussa keinot on kyseenalaiset; piiloutumista, valhetta, valtaa, alistamista, pelkoa, tappamista. Sen tappamista, mikä muistuttaa vapaudesta, ,jotta voi piiloutua. Tilanteen mukaan. Vältetään valoa, paetaan totuutta. Pikkuhiljaa Elämä alkaa heikkenemään, koska taistelu näillä keinoilla johtaa kohti Kuolemaa.
Ilo, rakkaus, valo, totuus. Elämä, se alkaa menehtymään. Kristus ihmisessä.

Muistuta rakkaudesta, muistuta elämästä, muistuta valosta ja vapaudesta. Tai paremminkin rakasta ja valaise, näytä iloa, elä totuutta. Puhalla henkeä eläväksi rakastamalla, kertomalla, ylläpitämällä.

Älä vaikene ettei Kristus menehdy.

"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'  

"Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' 

Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'  
"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."  

                                                                         Matteuksen evankeliumi 25.luku jakeet 31-46

Oikein tekemistä tietämisen sijaan

Opiskeluissa pitää välillä osallistua kurssikavereiden kanssa erilaisiin verkkokeskusteluihin. Tällä kertaa keskustelun aiheena oli eräs blogikirjoitus kirkon tarpeesta uudistaa teologiaansa. Eräs viisas keskustelija nosti esille blogikirjoitukseenkin viitaten, että koska teologia on aina kulttuuri- ja kontekstisidonnaista, paikallista, ei koskaan voida saavuttaa universaalia ja puhdasta eli "ortodoksista" teologiaa, ja siksi hänen mukaansa hyvää teologiaa olisi vain sellainen teologia, joka johtaa oikeaan toimintaan eli "ortopraksikseen". AIJJET kuulkaa mä ilahduin tästä sanoituksesta ja siitä se ajattelu sitten lähti.

Jos oikeassa olemisen sijaan keskittyisi oikein tekemiseen. Se olisi rakastamista.

Mitä tämä olisi sun elämässä?

Itselle tulee mieleen äkkiseltään esimerkiksi ihmissuhteet niin töissä kun kotona. Tarviiko saada toinen olemaan aina samaa mieltä mun kanssa, tai tarviiko edes saada toinen ymmärtämään? Jos se aiheuttaa riitaisaa olemista ja harmitusta. Voisiko vaan keskittyä tekemään oikein: antamaan tilaa toisen ajatukselle, hyväksymään niiden erilaisuus (ja vääränlaisuuskin omasta mielestä), oppimaan jotain uutta niistä, kuuntelemaan, olemaan kärsivällinen ja ystävällinen. Voisiko sisäisen nurisemisen tai vetäytymisen sijaan avata suunsa ja sanoa rehellisesti mielipiteensä? Olisiko se oikeammin toimimista kun katkeroituminen? Oikeammin toimimista toista ja itseäkin kohtaan?

Jotenkin tulee mieleen, että se on enemmän isojen linjojen ja periaatteellisen tason sijasta pienempiä ja rakentavampia tekoja, joita ilman ne isot linjat ja hienot suunnitelmat ei toteudu. Se on käytännön tekoja, perustavaa laatua olevia valintoja. Asiassa kun asiassa. 

Oikeassa oleminen on helpompaa. Siinä ei tarvi tehdä mitään, olla vaan oikeassa, välittämättä muista. Nostaa nenää vaikka vähän pystyyn ja suhtautua itseriittoisesti ympäröivään elämään, koska tietää olevansa oikeassa. Mitä siitä seuraa? Ehkä yhteys muihin katkeaa noustessa toisten yläpuolelle, ehkä muut alkaa näyttää idiooteilta ja se alkaa harmittaa, ehkä loppupeleissä itselle tulee paineita kun pitäisi aina muulloinkin olla oikeassa ettei vaan ole yhtä idiootti kun kaikki muutkin. Entäs oikein tekeminen sitten? Siinä itsen voi joutua laittamaan sivuun, ajattelemaan laajemmin. 

Rakkaus ei etsi omaa etuaan.. Toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa ... älä luulottele olevasi viisas ... Jos teidän sydäntänne hallitsee katkeruus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudella... 

Oikean tekeminen on rakastamista. Se on itsensä likoon laittamista, toimintaa. Se on toimintaa toisen hyväksi. Ja samalla itsensä. Se haastaa. Se vaatii ajattelua, eikä se ole aina helppoa. 

Mutta se on oikein.

Idendideeddi

Pitkästä aikaa. Halu kirjoittaa kirvoittui.

Mä olen nyt 37 vuotta. Siihen ikään mahtuu jo aika paljon kaikenlaista. Vaiheita. Osa ihmisistä on ollut matkassa palan matkaa, osa pidemmän aikaa. Osa ihmisistä on ollut jossain vaiheessa yhdessä tiiviimmin, kun sitten tiet ovat erkaantuneet, ja osa jäänyt lähemmäs osa ajautunut kauemmas. Osa on  perhettä, osa lapsuudesta tuttuja, osa peruskoulusta, osa harrastuksista, osa nuoruuden seurakunnasta, osa varhaisaikuisuuden seurakunnasta, osa ammattikorkeakoulusta ennen ja nyt, osa yliopistosta, osa työn kautta läheltä ja kaukaa. Uudet sukulaiset ja toisen puolen tuttavat, lähellä ja kaukana.

Vain minä olen ollut matkassa koko ajan.

Eri vaiheista on aina jäänyt mukaan jotain mikä on rakentanut sitä kuka minä olen. Idendideeddiä. Usein sitä on ollut helpompi tarkastella jälkeenpäin, miten mikäkin on vaikuttanut ja mitä itseasiassa sen hetkisestä elämänvaiheesta ajattelen. Mikä siinä oli hyvää, mitä kaipaa ja missä meni vikaan. 

Tässä vaiheessa elämää osaan jo sanoa, että on tosi tärkeää tehdä sitä mikä itsestä tuntuu tärkeältä ja oikealta. Maailmaan mahtuu monenlaista ja tarvitaan monenlaista. Niin kaverisuhteisiin, työelämään kun perheeseenkin. Se mitä itselle tuntuu tärkeältä on joskus vaikea tunnistaa, jos ympärillä on vahvoja ihmisiä tai itsellä on tarve jotenkin miellyttää kanssaihmisiä.

Itselle vaihe, jossa olin tahtomattani yksin, auttoi tarkastelemaan itseä ja elämää uusin silmin. Oleminen epämukavuusvyöhykkeellä on saanut tunnistamaan mukavuusvyöhykkeen. Epämukavuuden lisäksi myös avoimuus erilaista elämää elävien ihmisten kohtaamiseen ja lähellepäästämiseen on ollut isossa roolissa omien ajatusten ajattelemiseen. Kun toinen elää ihan erilailla elämää, on mietittävä minkälaista elämää minä elän ja miksi. Kun toinen ajattelee asioista eri tavalla, on mietittävä miten minä ajattelen ja miksi. Eräänlaista epämukavuutta sekin. Tarkasteleminen ja tarkasteltavana oleminen. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.

Valitseeko mitään se, joka osaa elää vain toisin?— Hilja Mörsäri

Joskus joutuu tai itseasiassa saa todeta, että tämä ei nyt ollutkaan "mun juttu" tai tämä vie nyt mua johonkin ei-omaan-suuntaan. Mutta sekin parhaimmillaan saa vaan vahvistaa sitä, mikä sitten on se oma juttu ja oma suunta. Oma tapa olla ja elää. Oma tapa toteuttaa itselle tärkeitä asioita. Oma tapa olla ihmisten kanssa tai olla olematta. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.

Tämmönen mä nyt sitten olen. Tässä vaiheessa.

Vielä riittää kuitenkin rakennettavaa. Purettavaa ja uudelleen rakennettavaa. Elämä ja tekeminen rakentaa, virheetkin rakentaa. Kaikella on kuitenkin aikansa, joka asialla taivaankannen alla. Tee sitä mikä on oikein. Älä pidä itseäsi muita parempana. Älä luulottele olevasi viisas. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Anna anteeksi. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.




"Rakenna identiteettisi itse" / Artikkeli TIEDE -lehdestä

Puolella vai vastaan

Ah miten pitkä aika on kun on tullut kirjoittaneeksi mitään. Ajatteluahan ei tuu lopetettua, mutta se että istuisi alas ja jäsentelisi niistä jotakin vaatii aikaa, rauhaa ja.. tai sopivaa aikaa ja sopivaa rauhaa. Kun ne muut tärkeät asiat on tehty, eikä mitään ole enää odottamassa. 

Yhdessä keskustelussa kotona, jossa yhteistä ymmärrystä piti hieman pidempään etsiä ja aloin jo tuskastua, mies muistutti, että hei, mä olen sun puolella tässä asiassa, elä nyt suutu. Se kolahti, ja jäin sitä miettimään. Miksi suutuin, miksi asetuin vastaan? Ja miten erilaiselta sen jälkeen tuntuikaan, kun muistin ajatella samalla puolella. 


Herkästi kun asiat ei mene oman mielen mukaan, koetaan asioiden vastakkain asettautumista. Tapahtuu sitä nyt sitten työelämän muutoksissa, organisaation eri tasojen välillä, perheen eri sukupolvien välillä, parisuhteessa tai ihan yleisesti ihmissuhteissa. On minun näkemys vastaan toisen näkemys, minun oikea ja toisen väärä. Valitettavan usein se vastakkainasettelu ei jää vain mielipiteiden tasolle, vaan siirtyy henkilökohtaisuuteen. Minä vastaan hän. Kumpi voittaa?  Kun ristiriitaa herättävät asiat alkavat tuntua henkilökohtaisella tasolla, yleensä tällöin ristiriitaa aiheuttavan asian taustalla on syvempiä kokemuksia arvostuksesta, kunnioituksesta, kuulluksi tulemisesta, hyväksymisestä. On vaikea toteuttaa ideaalia "vain asiat riitelevät" jos näitä riiteleviä näkemyksiä kannattavat ihmiset eivät jaa ja koe keskinäistä kunnioitusta ja arvostusta. Jos minä en arvosta vastapuolta ihmisenä mielipiteistään ja näkemyksistään huolimatta eli en näe häntä kunnioitettavana ihmisenä, silloin hän ei ole minulle muuta kuin näkemyksensä ja silloin hän on jotain mitä minun pitää vastustaa. Vielä näistä eri asia on sitten se, jossei haluakaan ymmärtää, mutta se on jo toinen (tai viides) tarina sitten se, ei mennä siihen.

Sinä olet, edustat jotain mitä minun pitää vastustaa? Miksi? Vastustamiseen ja vastapuolelle asettumiseen liittyy näiden edellä mainittujen kunnioituksen, kuulluksi tulemisen jne sivutuotteena (tai generaattorina ihan mistäpäin kattoo) myös pelkoa. Ja pelko jos mikä saa meidät ihmiset toimimaan mitä kummallisimmin tavoin. Jos tuo toinen voittaa, minä häviän.. mitä minulle sitten käy? Pelko alistetuksi joutumisesta, pelko syrjäytetyksi tulemisesta, pelko arvostelluksi tulemisesta, pelko hylätyksi joutumisesta. Häviämisen pelko.

Entä jos asettuisikin samalle puolelle? Vaikka sitten eriävän mielipiteensä kanssa.

Rinnalle. 

Mitä se vaatii, edellyttää? 

Minun mielestä se ensinnäkin vaatii sitä, että oot valmis seisomaan sen oman mielipiteesi takana. Vaikka et kaikkea siitä tietäisikään, vaikka et pystyisi perustelemaankaan. Se vaatii myös sitä, että otat vastuun itse omasta mielipiteestäsi. Että oot valmis hyväksymään sen tosiasian, että nyt minä olen tätä mieltä, mutta saatan olla väärässä, saatan joskus vaikka halutakin muuttaa mielipidettäni, mutta nyt ajattelen näin. Uskallan tulla viereesi mielipiteeni kanssa. Jotta uskaltaa, se vaatii myös luottamusta. Luottamusta itseensä ja toiseen. Uskallan tulla viereesi, koska luotan, että sinä annat minun tulla ja seistä tässä mielipiteineni. Luotan, että sinä haluat hyväksyä minut minuna, koska olen enemmän kuin mielipiteeni ja sinä näet sen. Sinä arvostat, kunnioitat ja hyväksyt. Luotan myös siihen, että haluat minut vierellesi. Se vaatii myös sitä, että itse kunnioitat ja hyväksyt toisen, sen kenen rinnalle menet. Hyväksyt ilman mielipidettä ja mielipiteen kanssa. Haluat nähdä ihmisen mielipiteen takana, annat mahdollisuuden olla muutakin. 

Rinnalle asettuminen on samalle puolelle menemistä. Jo asettumisessa ja menemisessä tapahtuu "ihmeitä". Muut asiat kuin ristiriitaa aiheuttava asia nousee tärkeämmäksi. Ja sen myötä ristiriidan merkitys laimenee. On asia, jota tarkastellaan samalta puolelta. On asia, jonka käsittelemiseksi ollaan valmiita tekemään kompromisseja. Sinä olet minulle tärkeämpi kuin minun mielipiteeni. Niinkuin sodassakin varmaan, samalla puolella olevat haluavat ymmärtää taistelutoveria, hänen lähtökohtiaan, tarpeitaan ja ideoitaan. Se toinen ei olekaan vihollinen jota pitää vastustaa ja jota vastaan pitää hyökätä ja jolta pitää odottaa pahinta, vaan se onkin kumppani jonka kanssa luodaan yhteistä strategiaa. Tässä analogiassa viholliseksi määrittyykin ei eriävä mielipide, vaan sen seuraukset; päätetään yhteisesti vastustaa kylmyyttä, arvostelua, puolustautumista. 

Ehkä nuo kuvaukset edellä on jotenkin lällyjä tai tunnepitoisia ja liian henkilökohtaisia työpaikan suhteisiin. Irrotetaan lällyys, ja ajatellaan arvostamista ja kunnioitusta "kovina juttuina", niin ihan ovat mielestäni toimivia kyllä työpaikallekin. Kyllä sielläkin kovin herkästi koetaan arvostuksen ja luottamuksen puutetta, sekä pelosta johtuvaa haluttomuutta aitoon kohtaamiseen. Työpaikallakin ristiriitatilanteissa olennaista on toisen arvostaminen sekä luottamus siihen, ettei toinen tahallaan yritä sabotoida työtä tai sen tekemisen tapaa. Ajatus samalle puolelle asettautumisesta eriävien näkemysten suhteen voisi poikia halua yhteiseen ongelmanratkaisuun jossa molempien näkemykset tulisivat huomioiduksi ja ymmärretyksi. Luottamus ja arvostus.. Kunnioitus. Huhhuh miten kipeästi ihminen niitä ihmissuhteissaan kaipaakaan, oli se sitten töissä tai kotona. Ja miten pahaa jälkeä se tekee, jossei niitä ole. 

Saisiko tämän kiteytettyä koska sauna on lämmin... 

Ristiriitatilanteessa vastaan asettumisen sijaan haluan tulla kanssasi samalle puolelle, koska yhteinen päämäärämme on minulle tärkeämpi kuin mielipiteeni. 


Ai mitä, ai ei voi luottaa? Eikä kunnioittaa? Jos samalle puolelle "ei voi asettua", ala tehdä työtä sen mahdollistumiseksi. Ennen kaikkea itsessäsi, asenteissasi ja käyttäytymisessäsi. Koska loppupeleissä (tai edes kyllä alkulohkossakaan) ei ketään muuta saa muutettua kun itseään. Ja kyllä, joskus jos tilanne näyttää siltä, ettei vastassa ole työstämisestä huolimatta kuin taistelu, vastuullista on valita itse taistelunsa. Älä syytä taistelun jatkumisesta pelkästään viholliseksi valitsemaasi. 



JK saunan jälkeen. Kyllä, joskus omasta puolelleasettautumisyrityksestä ja kaikesta muusta hyvistä ideoista huolimatta vastapuoli haluaa jatkaa taistelua. Silti aina voi valita miten itse käyttäytyy. Vaikka sitten opetella olemaan hyvä häviäjä. Tai ihan vaan kestää. Kaikkea joutuu elämässä kestää välillä. Noni. Heippa.

Pikkusen paree ja tavis

Kirkkovuoden tekstinä on tänä päivänä yks mun lempikohdista Raamatusta, Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista (Luuk 18:9-14). Jäin sitä miettimään ja mietin itseni solmuun. Oli vaikea alkaa miettimään, kuka on tämän päivän fariseus. Helpompaa on miettiä se uskonnolliselta kannalta, mutta muitakin tekopyhiä ihmisiä on. On helppoa olla tekopyhä ja tuomita muita, niin helppoa. Ketäs ne publikaanit sitten olisi? Yritin nimetä huijareita, yritysjohtajia överipalkkoineentai muita .. mutta vaikea oli. Ja hengellisen aspektin vähemmälle. Tämmösen sykkyrän siitä kuitenkin sain.

***

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta erinomaisuudestaan ja väheksyivät muita, Heli esitti tämän kertomuksen:

”Kaksi aikuista oli kaupungilla. Toinen oli "pikkusen paree", toinen oli ”tavis”.

"Pikkusen paree" istahti perjantaina puiston penkille ja laittoi watsappiviestiä kaverilleen: ’Että mitä porukkaa täällä taas. Kaupunki antaa parastaan, huhhuh. a) Tässä näkee tuon säätämisen tuloksen. Onneksi mä löysin läsnäolon taidon ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin fitnessistä. Ei tarvi valittaa että oma elämä ahdistaa, kun viittis vaan nähdä vaivaa ittensä eteen. Mäki reenaan 9kertaa viikossa. Mun mielestä on jotenki säälittävää kun ihminen päästää ittensä tommoseen tilaan. b) Täällä sitä taas koko kaupunki ryyppää yhteiskunnan rahoja jotka minä oon palkastani maksanu! Menisivät oikeisiin töihin ja kantaisivat vastuun niinku minä. Loppuis tämä suvakkiyhteiskuntapaska. Minäki oon pennusta asti tehny työllä omat rahani, niin paljo tein töitä että akka lähti ja pakko juoda viinaa. Mutta omilla rahoillani sen maksan *tana eikä niiku nämä loiset. Kyllä se on kunnon elämää se.

c) Kun vaan lopettaisivat synnissä elämisen niin kuin minäkin tein. Sen jälkeen joka päivä raamatunlukua nii en ole sittemmin harhapoluille enää lähtenyt ja elämä menee Herran tahdossa vaan kunniasta kunniaan. Se on mahtava homma kun ei tarvi elää synnissä, kyllä minä alan oikein voimaan pahoin kun mietin että tommosta elämää pitäisi vielä elää.’

”Tavis” käveli hiljaa ohitse, yksin. Siinä kävellessään hän mietti hiljaa mielessään: ’Ollut vähän raskas päivä tänään, huono olla ja asiat vaan mietityttää. Mustahan piti tulla liikunnan opettaja, mutta ei tällä selällä enää. Toi mies varmaan luulee että oon humalassa kun tää kävely on taas tämmöstä. Onneksi tänään oli työkkärissä mukava virkailija, saatiin asiaa eteenpäin, nyt vaan pitää oottaa. Ois niin kiva tehä jotain tähteellistä! Mutta, voi että tuota pappaa, taas huonossa kunnossa. En kehtaa mennä auttamaan kun viimeksi se oli niin äkäinen, katon tässä hetken että se pääsee kotiinsa asti ettei käy pahasti. Pitää kerätä vähän rohkeutta niin menis juttelemaan uudestaan. Mummon luo aion huomenna mennä, juodaan vaikka päiväkahvit ja luetaan lehtiä ja sitä raamattua, mitä se aina toivoo.. Ompas täällä menoa.. Toivottavasti näillä ihmisillä täällä ois kiva perjantai eikä sattuis mitään pahempaa.’

Onkohan se raskasta olla oikeassa kun muut on koko ajan väärässä, raskasta tietää paremmin kun muut ei siitä muutu. Väärineläjien kanssa eläminen samassa yhteiskunnassa käy ainakin hermojen päälle. Tai sitten ei. En jaksanut ajatella tätä valmiiksi asti. Tsorp.

Jeesus kuitenkin sanoi, että joka itsensä korottaa se alennetaan. Ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.