Idendideeddi

Pitkästä aikaa. Halu kirjoittaa kirvoittui.

Mä olen nyt 37 vuotta. Siihen ikään mahtuu jo aika paljon kaikenlaista. Vaiheita. Osa ihmisistä on ollut matkassa palan matkaa, osa pidemmän aikaa. Osa ihmisistä on ollut jossain vaiheessa yhdessä tiiviimmin, kun sitten tiet ovat erkaantuneet, ja osa jäänyt lähemmäs osa ajautunut kauemmas. Osa on  perhettä, osa lapsuudesta tuttuja, osa peruskoulusta, osa harrastuksista, osa nuoruuden seurakunnasta, osa varhaisaikuisuuden seurakunnasta, osa ammattikorkeakoulusta ennen ja nyt, osa yliopistosta, osa työn kautta läheltä ja kaukaa. Uudet sukulaiset ja toisen puolen tuttavat, lähellä ja kaukana.

Vain minä olen ollut matkassa koko ajan.

Eri vaiheista on aina jäänyt mukaan jotain mikä on rakentanut sitä kuka minä olen. Idendideeddiä. Usein sitä on ollut helpompi tarkastella jälkeenpäin, miten mikäkin on vaikuttanut ja mitä itseasiassa sen hetkisestä elämänvaiheesta ajattelen. Mikä siinä oli hyvää, mitä kaipaa ja missä meni vikaan. 

Tässä vaiheessa elämää osaan jo sanoa, että on tosi tärkeää tehdä sitä mikä itsestä tuntuu tärkeältä ja oikealta. Maailmaan mahtuu monenlaista ja tarvitaan monenlaista. Niin kaverisuhteisiin, työelämään kun perheeseenkin. Se mitä itselle tuntuu tärkeältä on joskus vaikea tunnistaa, jos ympärillä on vahvoja ihmisiä tai itsellä on tarve jotenkin miellyttää kanssaihmisiä.

Itselle vaihe, jossa olin tahtomattani yksin, auttoi tarkastelemaan itseä ja elämää uusin silmin. Oleminen epämukavuusvyöhykkeellä on saanut tunnistamaan mukavuusvyöhykkeen. Epämukavuuden lisäksi myös avoimuus erilaista elämää elävien ihmisten kohtaamiseen ja lähellepäästämiseen on ollut isossa roolissa omien ajatusten ajattelemiseen. Kun toinen elää ihan erilailla elämää, on mietittävä minkälaista elämää minä elän ja miksi. Kun toinen ajattelee asioista eri tavalla, on mietittävä miten minä ajattelen ja miksi. Eräänlaista epämukavuutta sekin. Tarkasteleminen ja tarkasteltavana oleminen. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.

Valitseeko mitään se, joka osaa elää vain toisin?— Hilja Mörsäri

Joskus joutuu tai itseasiassa saa todeta, että tämä ei nyt ollutkaan "mun juttu" tai tämä vie nyt mua johonkin ei-omaan-suuntaan. Mutta sekin parhaimmillaan saa vaan vahvistaa sitä, mikä sitten on se oma juttu ja oma suunta. Oma tapa olla ja elää. Oma tapa toteuttaa itselle tärkeitä asioita. Oma tapa olla ihmisten kanssa tai olla olematta. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.

Tämmönen mä nyt sitten olen. Tässä vaiheessa.

Vielä riittää kuitenkin rakennettavaa. Purettavaa ja uudelleen rakennettavaa. Elämä ja tekeminen rakentaa, virheetkin rakentaa. Kaikella on kuitenkin aikansa, joka asialla taivaankannen alla. Tee sitä mikä on oikein. Älä pidä itseäsi muita parempana. Älä luulottele olevasi viisas. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Anna anteeksi. Kaverisuhteissa, töissä ja perheessä.




"Rakenna identiteettisi itse" / Artikkeli TIEDE -lehdestä