Uskon esikuvia

Aurinkoisena odottavana lauantaina, mietin ihmisiä ketkä on eläneet uskovaisina. Kenestä Raamattu puhuu. UTn kirjeet on opetuksia seurakunnalle, opettajien ja apostolien kirjoittamia. Samoin apostolien teot kertoo.. no, apostolien elämästä. Toki teksteissä käy esille joitain seurakuntalaisten elämäntilanteita, ja haasteita, mutta mutta. Mielenkiintoista olisi tietää millaista elämää ne tuhannet apostolien todistuksen kautta Jeesuksen seuraajiksi tulleet ihmiset eli. Varmaan aika tavallista, otaksun? 

Vanhan testamentin puolellahan on enemmän näitä ihmisielämiä. Heprealaiskirjeen 11.luku "uskon esikuvia" kertoo heistä lyhyin kuvauksin. Nooa rakensi arkin, Abraham lähti matkaan kehoituksesta, vaikka ei tiennyt minne oli menossa. Yhdessä Saaran kanssa he uskoivat Jumalan antavan heille vielä lapsen, koska Jumala oi luvannut heille jälkeläisiä niin paljon kun on taivaalla tähtiä. Sitten tulee mielenkiintonen jae, johon huomio pysähtyi. 

Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. (Hepr 11:13)

Niin. Totta. Ei Abraham ja Saara nähneet miten Jumalan koko lupaus täyttyi vaan uskoivat, että se mitä heidän elämässään on, on osa Jumalan iankaikkista ja mittaamattoman suurta ja moniulotteista suunnitelmaa. Osan lupauksen toteutumisesta he toki näkivät, mutteivät koko "isoa kuvaa". 

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr 11:1)

Aina ei tiedä. Joskus voi tietääkin, mutta ei aina. Joskus se, että näkee lähelle, riittää. Joskus taas tarvii katsoa kauemmas, ja jopa näkymättömiin. Pitää Abrahamin tavoin "lupauksen antajaa luotettavana" vaikka kaikki ei olekaan tässä ja heti. Jotenkin tuntuu, että me ihmiset halutaan aina nähdä minun elämässä, minun elämän kautta toteutuvan Jumalan suuret suunnitelmat, minun minä minussa minusta minuun. Äh. Entä jos minun osa onkin jotain sellaista, jonka merkitys näkyy vasta minun elämän loppumisen jälkeen? Jaksaako silloin uskoa ja nähdä näkymättömään, jos minun minussa minuun ei kirkastukaan suuriin suunnitelmiin ja niiden täyttymyksiin? Onko elämä silloin merkityksetön ja arvoton? Arvon ja merkityksen elämälle antaa Jumala, ja se, että Jumala on asettanut minun elämäni osaksi suurempaa kokonaisuutta ja suunnitelmaa. Ei se, miten paljon täällä saa aikaan. Soli Deo gloria!

Kukaan ei synny turhaan, jokaisen elämän syntymisellä on merkitys. Sen merkityksen antaa Jumala, joka asettaa yhteydessään elävän ihmisen osaksi suurta kokonaisuuttaan. Joten meidän tehtäväksi jää elää Jumalan kanssa, lähellä, rakastettuina, ja Hän huolehtii siitä että "samaan aikaan toisaalla" tapahtuu se minkä pitää. Silloin kun sen aika on.

Now may the God of peace, who through the blood of the eternal covenant brought back from the dead our Lord Jesus, that great Shepherd of the sheep, equip you with everything good for doing his will, and may he work in us what is pleasing to him, through Jesus Christ, to whom be glory for ever and ever. Amen. (Hebr 13:20-21 NIV)