Kaappien siivoaminen voi olla yllätyksellistä puuhaa. Oon tehny sitä nyt kohta kolme päivää enemmän ja vähemmän tehokkaasti. Tänään käsiin osui aarrelaatikko; "päiväkirjat ja muut tärkeät asiat". Voi ja kertakaikkiaan! Ajattelin, että vähän vaan vilkaisen, koska aiemmat kokemukset niihin syventymisestä on olleet enemmän tai vähemmän hasardeja. Mutta nyt, neiti Helimaarit 14-16v ystävineen, tilanteineen ja tunnelmineen oli kyllä jotakin vallan mukaansatempaavaa. Sieltä löytyi mailajussifanitukset, Raviskan bileillat (Yö!!), yläasteen välituntien R-kioskivierailut, ja useita nostalgisia tuttavuuksia yhdistettynä valtavaan tunnemylläkkkään ja -vyöryyn. Miten kaikki ne tietyt tunnelmat ja jutut voikaan muistaa niin selvästi että melkein mahassa tuntuu? Ihmisen mieli on ihmeellinen. Ihan kun ne olis tapahtunu kaks vuotta sitten, ja oikeasti aikaa on kulunut se 16vuotta. Yhtä paljon elämää kun ennen sitä. Kuustoistavuotta toisenlaista kasvua tapahtunu sitten siitä kun ennen sitä, hämmentävää. Tosin samoja lauseita sitä on käyttäny sillon ku nykyäänki, merkitykset vaan on muuttuneet ;)
Allaoleva löytyi erään lukio psykankurssin muistiinpanoista, tehtävänanto ja vastaus:
"Toiveeni ja tavoitteeni: MÄHALUANRAKASTAA ja TULLARAKASTETUKSI. Mä aion hankkia elämääni niin paljon erilaisia kokemuksia, että se on ihan hassua. Mä aion ajaa moottoripyörällä Grand Canyonille. Mä haluaisin opettaa ihmisille näkemään niiden elämää ja sen sisältöä, ja sen että miten kaunista kaikki on vaikkei ne sitä vielä näkiskään. Mun päämääräni on rakkaus. Täällä se on rajallista, mutta tuolla se on ikuista ja rajatonta."
Suloista tunnistaa ittensä tuosta, vaikka onkin ollut 16-vuotias haaveilijaidealisti. Oon ollut "ihana pieni ihminen", niinkun joku oli sanonut. Kaikkine tuskineni ja rakastumisineni. Pieni Heli, ja iso elämä <3
 |
| Muina aikoina ei oo muka tuntunu miltään? :P |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti