Luotettava Jumala

Mähän oon jo ala-asteikäsenä ekan kerran "tullu uskoon". Ja tää oli jossain vaiheessa ihan hyvävitsikin, kun mä oon tullu uskoon ties kuinka monta kertaa. Pelkäsin niin kovasti helvettiin joutumista, että rukoilin syntisen rukouksen useita kertoja, joskus peräkkäinkin. Mikä toki ois ollu tarpeetonta, mutta minkäs teit kun en ymmärtänyt mistä oli kyse. Uskon kuitenkin, että Jumala on ne asiat ja mut ottanu tosissaan silloin, nii huvittavalta kun se tuntuukin :D Siinä sitä oli eri vaiheita elämässä, eikä Jumala-asiat sen kummemmin kuuluneet, muutakun rukouksissa. Muistan joskus varmaan kans ala-asteikäsenä kun oltiin kattomassa Jyväskylän ralleja, niin mua pelotti ja itketti vaan kauheasti, että kun ne ajaa mettään ettei vaan kellekään kävis pahasti. Olin kirjottanu sinä päivänä päiväkirjaan rukouksen, että Jumala varjelis niitä ja varsinkin sitä yhtä kuka sitten ajoi mettään ettei se ois kuollu. Vaiheita. Rippikoulun myötä asiat kuitenkin tuntui siinä määrin tärkeiltä ja omilta, että isoskoulutukset ja vanhakoulutukset ja nuorisokahvilat, Saappaat ja leirit tuli isoksi osaksi elämää. Ja Jumalakin sai enemmän tilaa ja sijaa. Siinä eri vaiheiden jälkeen, about 18 vuotiaana sitten tieni vei helluntaiseurakunnan toimintoihin ja kaipuu Jumalan mahdollisuuksien näkemiseen mun ja muiden elämässä alko kasvamaan enemmän.

Mutta niin, luotettava Jumala. Alla joitain esimerkkejä asioista, mitkä mun elämässä on olleet osoituksia siitä, että vaikka asiat on välillä niin sanotusti pitkissä kantimissa, mutta ne tapahtuu ja Jumala on luotettava siinä, että hän pitää huolen.

Joskus silloin parikymppisenä, kun helluntaiseurakunnassa käymisen alottamisen kautta Jeesus tuli enemmän esille ja häneen uskomisen tärkeys, niin minä mietin, että Jumalan ymmärrän ja PyhäHenkikin on ok, mutta Jeesus jotenkii ei kolahda kun ei vaan tajuu. Tajusin, kyllä, että Jeesus on keskeinen asia ja silläpä se tuntuikin niin typerälle, ettei se kolahda. Pyysin Jumalalta, että opettais kuka Jeesus on ja mikä on homman nimi. Tänään kun mietin, miten Jeesus on tosi tärkeä ja rakas mulle, Pelastaja ja Kuningas, veli ja sulhanen, niin muistin rukoilleeni sitä.

Toinen vaikea asia on ollu Pyhän Hengen vaikutukset. Ne pelotti. Ei pelota enää, enkä meinaa muistaa mikä niissä edes pelotti. Kolmas oli kaste - lapsikaste ja aikuiskaste ja niiden välinen ristiriitadilemma. Sekin löysi uomansa, eikä enää ole ongelmallinen. 

Mun haaveammatteina on nuoruudessa ollut pappi, uskonnonopettaja, asianajaja, psykologi, koulukuraattori, sosiaalityöntekijä, nuorisotyöntekijä. Lukion jälkeen menin ammattikorkeaan ja opiskelin sosionomiksi ja samalla sain evlutkirkon nuorisotyönohjaajan pätevyyden. Sinne piti mennä töihin, muttei se sitten enää tuntunutkaan omalta ja tuntui, että vuodet meni hukkaan. Hain lukemaan sosiaalityötä yliopistoon, ja samalla luin vähän psykologiaa. Sitten ajauduin työhön rikoksiin syyllistyneiden kanssa. Jokunen vuosi sitten tajusin, että mähän teen noiden ammattien tehtäviä pienessä mittakaavassa kaikkia, eikä mikään oo menny koskaan hukkaan.

Jokunen lauantai sitten olin Lutakossa kattomassa yhtä keikkaa. Muistin, että siihen astisen elämäni tärkeimmän ihmissuhteen päättymisen jälkeen yhtenä pelon/surun aiheista oli, että mistä mä ikinä löydän uskovaisen miehen kenen kanssa voisin käydä keikkoja kattomassa ja silti elettäis nii, että Jeesus olis tärkein elämässä. Siellä keikkaa kattoessani taas alko hymyilyttämään, että voi rakas minä, kun oon turhaan ollut huolissani. En vielä sillon tiennyt, että en tuu olemaan kiinnostunu samoista asioista samalla tavalla koko loppuelämääni, edes enää seitsemän vuoden jälkeen. Se asia on menettäny merkityksensä ja tärkeytensä mun elämässä, koska elämä menee eteenpäin ja ihminen kiinnostuksenkohteineen muuttuu.

Useita vuosia syvällä sydämen sopukoissa on ollut toivehaave, että kumpa vois päihdeongelmaisille, vankilassaoleville tai joillekin toivonsa menettäneille kertoa, että Jumalassa on toivoa aina. Mutta useista eri syistä en ikinä sitä oikein lähtenyt isommin unelmoimaan saatika toteuttamaan. Ne eri syyt liittyi sen hetkiseen palvelupaikkaan nuorten kanssa, ihmissuhteisiin, oletuksiin asioiden mahdottomuudesta jne. Kun Jumala siirsi kipeiden vaiheidenkin kautta pari muuttujaa toiseen asentoon, avasi se sydämen sille mitä sinne oli kätketty, ja samalla antoi rohkeuden toteuttaa niitä asioita mitä koin tärkeänä. Pieniä juttuja, joista avautui uusia juttuja. Nyt sitä on ihminen mukana hengellisessä vankilatyössä, ja pienellä kutinalla odotan miten Jumala asioita rakentelee paikoilleen. 

Tässä joitain esimerkkejä siitä, miten jotku asiat on mun elämässä ollu pitkissä kantimissa. Osa asioista on pieniä, osa isompia. Kaikki on tavalla tai toisella olleet kuitenkin merkityksellisiä ja liittyneet tiiviisti siihen "kuka minä olen". Kaikkien asioiden kanssa ei oo käyty mitään polvirukoustaisteluja, vaan Jumala on osoittanut tuntevansa sydämen, kuulevansa huokaukset ja johdattavansa, vaikka itsestä tuntuu että on ihan hukassa pihalla eikä tajua mistään mitään ja mikään ei muutu ja ainut mitä osaa sanoa on Auta ja Johdata. Osa asioista, niiden odottaminen ja muovaantuminen on sattuneet enemmän, toiset tapahtuneet kuin salaa. Joskus Jumala on joutunut vähän väkistenkin ohjaamaan, muttei koskaan vastoin tahtoa - itepä oon rukoillu että auta ja johdata ;)

Kiitos S tästä aamun herätyksestä, osui hyvin aiheseen :D

Mitä tässä muuta kuiskaa kun hiljaisen kiitoksen. 

Kumpa muistaisi tämän vielä seuraavassa hetkessäkin, kun asiat jumittaa ja tulevaisuus pelottaa. Allaolevaa biisiä on joskus laulettu hymyillen, joskus itkien, joskus hampaat irvessä. Laulettu kuitenkin on.

Minä tahtoisin levittää nämä siivet
kohottaa joka repaleen
hajottaa pois sankat synkät pilvet
vaihtaa tahrat vapauteen
Mutta kahlehdittu oon niin kuin muutkin
näihin tomuisiin siteisiin
Siksi odotan, luotan milloin tuutkin
Sinä näät näihin kipeisiin

Eikä mun tarvitse ymmärtää kun mä sinut tuntea saan
Luulen on määränpää enemmän kuin aavistankaan
Uskon mut sinne vie luotettava tie eikä mun tarvitse ymmärtää 

Minä uskon rakkauteen
joka suoraan kohti käy
Suorin katsein lähestyy
joka näyttää totuuden sielläkin
missä sitä ei oikein tahtois hyväksyy
Ja sen tulen jonka saat sinä yksin
eläväksi puhaltaa
Siksi odotan, luotan saan sylityksin
tuntemisessas uskaltaa

            - Juha Tapio -