Hengellisenä ravintonamme on elämä itse

Kuninkaan pöydässä -kirjasta (Paul Brand) ajatuksia..  tiivistettynä. Tai rönsynä. 

Jokainen meistä tarvitsee ravintoa elääkseen, ehkä tästä syystä Jeesus käytti paljon ko. aiheeseen liittyviä vertauskuvia. Esimerkiksi samarialaisella kaivolla Jeesus mainitsi hänellä olevan leipää josta opetuslapset eivät tienneet, ja että hänen ruokansa oli se, että hän täyttää lähettäjänsä (Isän) tahdon ja vie työnsä päätökseen (Joh 4).

Jeesuksen leipänä, ravintona oli Isän tahdon täyttäminen. Jumalan tahdon toteuttamisen kautta hän sai elämässä kaiken, mitä tarvitsi. Samalla kun se Isän tahto ohjasi toimimaan tietyllä tavalla, se myös toi mukanaan tyydyttävän, onnellisen elämän. 

Brand toteaa meidän menevän "kirkkoon saadaksemme hengellistä ravintoa. Me istumme kuin ruokapöydän ääreen ja odotamme, että pastori on valmistanut meille juhlan. Saatamme jopa ajatella, että hengellinen ravinto pitäisi pakata niin että sen voi napata ohi juostessa, niin että se sotkee mahdollisimman vähän muuta elämää. Hengellinen ravinto ei ole kuitenkaan tarkoitettu jaettavaksi kuin pikaruoka. Meidän hengellisenä ravintonamme on elämä itse. Uskonelämän periaatteiden toteuttaminen käytännössä ravitsee meidän sieluamme." 

Meidän hengellisenä ravintona on elämä itse. !!. Elämä sellaisenaan; lahjoineen, haasteineen, tunteineen, kipuineen, rajoituksineen ja mahdollisuuksineen. Elämä, jossa me jokainen eletään ja ollaan samalla viivalla, tasa-arvoisina.

Brandin mukaan elämä, jossa on käytännössä toteutettu kristillisiä periaatteita, se ravitsee. On ravintoa, jota ihminen hyvinvoivasti elääkseen tarvitsee. Mitä ne periaatteet on? Onko ne niitä mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä? Ei, ei ne ole niitä. Vaan ne on Jumalan tahdon toteuttamista käytännössä; rakastamista, anteeksiantamista, aitouteen pyrkimistä, oikeudenmukaisuuden edistämistä, toisen parhaan etsimistä uskoen Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan hyvyyteen omalla ja muiden kohdalla. Elämän voi elää myös ilman näitä periaatteita. Silloin elämä sellaisenaan saa aikaan vihaa, katkeruutta, vilpillisyyttä, alistamista, hyväksikäyttöä ja armottomuutta. Kaikilla on kuitenkin elämä sellaisenaan, mutta periaatteet vaikuttaa siihen, mitä elämästä tulee ja mitä siitä seuraa.

Mitäs muut hengellisen elämän rakennuspalikat? Tärkeitä ovat nekin toki: Raamatun lukeminen opettaa tuntemaan Jumalaa ja elämää. Seurakunta ja uskovien yhteys taas muistuttaa ja kasvattaa meitä; yhteys rohkaisee, ja kärsivällisyys kasvaa kun yritetään elää toiset huomioiden ja hyväksyen. Välillä onnistuen välillä epäonnistuen. Säännöt (?) on ohjeita, jotka suojelee ja ohjaa kunnioittamaan toisia ja elämää. Pelkällä Raamatun lukemisella tai seurakunnassa käymisellä ravinto on kuin söisi herkullisesta keitosta vain lientä tai porkkananpaloja. Elämä kokonaisuudessaan on maukas keitto nautittuna ystävien kanssa. (En keksiny mitään muuta ruokalajia vertaukseksi ??! ja tuo kyl ontui muutenki ;) ) 

Mutta niin, millaista on mun elämän ravinto? Ravitseeko mun elämäntapa, mua ja muita? Nautinko mä elämästä? 
Millasilla periaatteilla mä elän elämää, elämää sellaisenaan kun se on asioineen joita kukaan ei voi muuttaa?
Rakennanko vai hajotanko?

Jotain tälläsiä mä siitä jäin miettimää.
"Ne on vaaikeita juttuja..." ;) kyllä, ja siksi tämä oli näin sekava.
Olen lomalla.