Ihmettelin tänään sitä, miten paljon yhteen päivään vois mahtua. Elämää. Miten suuri viisaus voi olla sanattomissa hetkissä. Siinä miten ihmeellinen on luonnon järjestys, rytmi. Pieni vauva, 10sormea ja 10varvasta. Täysin valmis ja täysin kesken. Miten aika on joskus pitkä, mutta välillä se ei merkitse mitään. Tunteetkin on kummallisia. Ilo on joskus niin ylitsevuotava, ettei pysty oleen. Rakkaus pakahduttaa sydämen ja jännitys naurattaa niin ettei saa yhtäkään järkevää lausetta suusta. Jalat menee makarooniksi ja pelkkä hetki on ikuisuus. Katse. Tuoksu. Hipaisu. Sekunti. Tiedättehän. Kun kaikki on niin todellista ja olemassaolevaa kun vaan voi olla.
Monesti joutuu myös myöntämään, ettei ymmärrä miksi jotku asiat on kuten on. Liian suuria tapahtumia. Toivoo ja luottaa että jotain muuta tapahtuu kun se mitä lopulta tapahtuu. Turhauttaa se, miten kerta toisensa jälkeen joutuu kohtaamaan järkeenkäymättömiä asioita. Miksei hommat voi vaan mennä kuten ajattelen? Miks joskus ilo lakkaa, innostus vaihtuu pikkuhiljaa turtumiseen, levon tilalla onkin yhtäkkiä pelko? Vaikka kaikki oli justiin hyvin. Ei enää tiedäkään mikä on totta ja aitoa, pysyvyys on vain luulo. Ainut minkä muuttamisesta voi olla vastuussa oon minä itse, ja senkin edessä huomaan usein olevani kyvytön. En voi hallita, ohjata, päättää vaikka haluaisin. Sairaus voi tulla terveen ihmisen seuralaiseksi - hellittämätön hallitsematon kipu. Kuolema elämästä. Menetys, ikävä. Pettymys. Suru. Yksinäisyys. Kaikki nuo tunteet poistettavissa elämästä vain hetkellisesti. Tunteita ei saa järjellä järjestykseen, kun puhe ei vaan niihin auta. Joskus vihakin on niin raju, ettei se mahdu ulos. Mitä silloin tapahtuu ihmisen sisällä? Sydämelle?
Juhannusmatkalla ajellessa tajusin, miten onnellinen oonkaan siitä, ettei kaikki ole tässä. Niin ihanaa kun elämä kaikkine tunteineen, perhosineen, haaveineen onkin. On älytön ajatus, että on olemassa vielä jotain suurempaa. Suurempaa kun se koettu pakahduttava ilo tai rakkaus, toivo ja lepo.
On joku joka tietää enemmän kun minä. Järjettömyyden, turhautumisen ja käsittämättömien asioiden ympärillä on joku, joka on asettanu niille rajat ja syyt, joku joka tietää paremmin sen mitä minä en.
Joku joka valvoo.
Joku joka odottaa mua siellä minne meen.
Joku joka tietää miltä tuntuu.
Joku joka tietää tunteita enemmän.
Joku joka on nähnyt kaiken.
Oon niin onnellinen siitä, että on jotain enemmän, suurempaa ja parempaa.
Tämä ei jää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti