Hei Haloo!

Mulle on monesti enemmän kun kerran (tä?) käyny näin:

Ajatukset on syystä tai toisesta jumiutunu johonki asiaan. Semmoseen jolle ei voi mitään tai mistä tai saa kiinni tai johonki muuhun hankalaksi koettuun asiaan. Se on vähä niiku korkki on kierteellä ja sitten se kiristyy kiinni asti eikä enää mikään liiku mihinkää. Kun ne ajatukset meinaa olla monetta päivää jo jumissa, eikä päähän mahdu muuta vaikka miten yrittää, niin sitten tulee tuskastuminen.  Sitte seuraavaksi alkaa miettiä millä hajottaa sen asian tai jotain (ihansama!!!) että saa sen jotenki muuttumaan ja aukeemaan ja selkiintymään ja samallapa ajatukset keskittyy enemmän ja enemmän siihen mietittävään jumissaolevaan asiaan tai sen tuhoamiseen. Tässä vaiheessa tulee monesti huokastua Herra autanny en saa tälle mitään... ja sitten vähä niiku kostoksi sille jumissa olevalle asialle, alan selaamaan jotain asiaa Raamatusta tai TV7 saarnoja tai jotaki muuta vastaavaa. Sitten löytyy joku teema tai ohjelma, jota alan kostoks vaan tutkimaan tai kattomaan. Ja jotenki then i get carried away with it, ajatukset keskittyy siihen mielenkiintoiseen. Yleensä se on jotain ihan muuta kun se mun mietityttänyt aihe on. Uuteen asiaan upotessa Jumala saa mun huomion. Joskus innostun, joskus nöyrryn, joskus rakastun. Mutta se lopputulos on aina yhtä hämmentävä; muutamassa hetkessä kaikki kirkastuu. Tuntuu oikeesti siltä, niiku lastenleikeissä palikat menee oikeisiin lokeroihin ja ne mitkä on ylimääräisiä palikoita niin jää vaan siihen lattialle eikä se haittaa. Voi nähdäkin asioiden olevan ogei, voi hymyillen miettiä tää kaikki järjestyy eikä mun tarvi ymmärtää kaikkee. Joskus on saanu todeta senkin, että ai TÄSTÄ tässä mun jumittamisessa oli kysymys. Eikä ne hoksaamiset välttämättä mitään "mä en ikinä enää mieti tätä juttua" -tyyppisiä, mutta aina jää jotain takataskuun :). 

Äsken kävi noin, taas. Tapahtuneesta Jumalalle hymyillessäni tajusin, että tää taitaa olla Hänen tapansa saada mun huomio. Tai yks niistä tavoista. Mietin juttuja monesti niin tuhannen monimutkasesti, enkä osaa pysähtyä oikein palastelemaan asiaa. Eikä siinä auta ravistelu, ei siinä auta hiljainen hymistely tai jonkun muun asian tekeminen. Mua pitää näköjään vähän puijata. Vain sillon kun Hän saa mun ajatusten huomion, niin ne ajatukset suostuu olemaan muovattavana. Se on Jumalalta aika nokkelaa, koska siitä on lopputuloksena hyvä mieli ja lepo ja ilo :) Pikku puijaaminen sallittakoon.

Tää on vähä niiku rakkaustarinaa; Jumala joutuu joskus tekee tosi paljon juttuja saadakseen meidät näkemään, että hän on se joka rakastaa ja jolla on homma näpissä. Kun tää yks on vaan että entajuumitäääänmistäään ääääää!!!

Entäs teillä, siis sulla ja Jumalalla? Tiiäksä, miten Jumala yrittää tai saa sun huomion? Pistätkö vastaan vai annatko hänen saada sun huomio?

Kandee miettii. Voi olla kivaa sen jälkeen. <3