Oon paljon puntaroinut sitä, mikä merkitys on vapaiden suuntien korostamalla henkilökohtaisella uskonratkaisulla. Kun sitten taas luterilaisessa (ja monissa muissa) sitä ei niikään korosteta. Pitääkö henkilökohtainen ratkaisu tehdä, ja miltä se ratkaisu näyttää ja mitä se saa aikaan? Mitä jos sen tekee monta kertaa, mikä niistä on se, mikä merkitään uudestisyntymisen alkukohdaksi? Mitä ratkaisussa tapahtuu? Milloin teen riittävän tietoisena ratkaisun? Voiko ihminen edes tehdä sellaista valintaa? Jos pelastuminen on riippuvainen mun valinnasta, ratkaisustani, kuka minut itseasiassa pelastaa? Onko pelastuminen mun omissa käsissäni? Pitääkö valinta tehdä jokapäivä jotta se pysyy voimassa? Millä se pysyy voimassa? Voiko valinnan peruuttaa? Sata ja yksi kysymystä.
Monet teologit on tätä pohtineet, enkä minä tiedä kaikkia niitä suuntauksia ja painotuksia ja niiden perusteita. Jonkun mukaan kuitenkin ihmisen ratkaisuvalta on sidottu, tahto ei ole vapaa vaan synnin turmelema. Toisen mielestä siitä huolimatta ihminen on kykenevä valitsemaan pelastuksen. Toiset korostaa, että Jumala on valinnut, toiset korostaa vastaanottamista. Toiset seuraamista, kääntymistä, tekemistä. Toiset sitä, ettei ihminen voi tehdä mitään vaan Jumala on tehnyt kaiken.
Tämän sunnuntain aiheena oli Jeesus, Pahan vallan voittaja. "..Panee ihmisen miettimään, kumman puolella hän on." Saarnavuorossa ollut pappi sanoi, että "ratkaisevaa ei ole, kumman puolella sinä oot, vaan että Jumala on sun puolella." Puhui siitä, että kasteessa on otettu Jumalan yhteyteen, ja siltä pohjalta on lupa ja rohkeus elää Jumalan yhteydessä. Menemättä kastekeskusteluun sen kummemmin, mua puhutteli ajatus siitä, että Jumala on valinnut minut ennenkuin minä tajusin valita hänet. Mitä jos ei tarvitsisikaan miettiä omaa ratkaisua tai henkilökohtaisen valinnan tekemistä, kun voisikin vaan keskittyä miettimään sitä, että Jumala on minut valinnut? Ei tarvitsisikaan miettiä, että voin menettää jotain vastaanottamaani, koska asia ei olekaan minun käsissäni?
Pelastus ja pääsy Jumalan yhteyteen on lahja, siitä koko kristikunta on samaa mieltä. Miten lahjan vastaanottaja toimii? Keskittääkö hän kaiken huomion omaan ratkaisuunsa ottaa lahja vastaan ja tekee tästä hetkestä merkittävimmän elämässään, vai keskittyykö hän lahjan antajaan ja lahjaan itsensä sijaan?
Mihin sä keskityt?
"Mutta, mutta kyllä pitää silti.."
Pitääkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti