Kärsin aikanaan melko pitkään, enemmän ja välillä vähemmän selkävaivoja kunnes sitten tilanteen kärjistyttyä tappiinsa alkoi toipuminen. Toipuminen, kuntoutuminen, uudelleen opettelu. Tässä matkan varrella oon toistuvasti törmännyt siihen tosiasiaan, että kun on tarpeeksi sattunut niin sitä alkaa varomaan ja varomisesta syntyy lisää ongelmia. Jossain vaiheessa varominen on tarpeellistakin, onhan se kehon oma tarkoituksella luotu suojelumekanismi. Mutta pitkittyessään varominen aiheuttaa vääriä liikeratoja, väärien lihasten ylikuormittumista ja sittemmin toisten paikkojen kipeytymistä.
Fyysinen kipu estää tekemästä asioita luonnollisesti. Kipu määrittää liikkeen suunnan, ja määrää toiminnan toteuttamisen. Se myös ohjaa ennakoimaan tilanteita. Rajoittaa, määrittää, estää, hallitsee.
Tänään miettiessäni havahduin siihen tosiasiaan, että henkisen (pään tai sydämen sisäisen, missä ikinä henkinen kipu onkaan) kivun kanssa on ihan sama juttu. Ne asiat, jotka on satuttaneet, jotka on saaneet kärsimään kipua, niin niitä oppii varomaan. Kaltoinkohdeltu lapsi oppii olemaan tarvitsematta. Hyväksikäytetty nuori oppii varomaan päästämästä lähelleen. Petetty aikuinen oppii olemaan luottamatta. Miksi minä hänelle olisin joku? Miksi kukaan haluaisi minulle hyvää? Pelkään, että ihmiset katoavat elämästä. En minä ole sen arvoinen. Olen vääränlainen.
Henkinen kipu estää olemasta luonnollisessa vuorovaikutuksessa. Henkinen kipu määrittää vuorovaikutuksen määrän, ja ohjaa sen lopputulosta ja vaikuttaa suhtautumiseemme ihmisiin jo ennakolta. Henkinen kipu rajoittaa, määrittää, estää ja hallitsee.
Kivun kanssa oppii elämään. Joissain tilanteissa se on välttämätöntä ja hyvä asia. Kipuun tottuu, ja sen huomioimisesta arkisessa olemisessa tulee normaalia. Suurimpaan osaan kivuista ei kuitenkaan tarvitsisi tottua. Jos kivun aiheuttaja on poistettu, voi kuntoutuminen ja toipuminen alkaa. Joskus täydellinen poistaminen ei ole mahdollista, mutta siinä tilanteessa on parasta rajata kipua aiheuttava tekeminen omasta toimintarepertuaarista pois ja antaa näin keholle mahdollisuuden levätä ja keskittyä paranemiseen. Vääristä liikeradoista ja vääriä lihaksia kuormittavista liikkeistä pois oppiminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. On harjoitettava ihan muuta lihasta, jotta toisen saa lepäämään ja liikeradan toimimaan niinkuin pitää. Se on työlästä, mutta palkitsee pitkässä juoksussa. Minä alan oman selkäni kanssa oppia jo kivun syy-seuraus -suhteita ja sitkeällä harjoittelulla saanut jo paljon muutosta aikaan (kiitos myös maailmani parhaan fysioterapeutin). Nyt jo pystyn istumaan lattialla inkkariasennossa, eikä siitä vielä joku aika sitten ollut puhettakaan.
Myös henkisen kivun kanssa on samoin. Kun kivun aiheuttaja on poistettu, aletaan toipumaan ja kuntoutumaan sen aiheuttamista peloista ja ennakoinneista. Monesti kivun aiheuttajaa, on se sitten tapahtuma, ihminen tai mikä tahansa, ei halua elämästään poistaa ennenkuin "mitta on tullut täyteen". Minä en halua kärsiä tästä enää. Toipuminen myös henkisestä kivusta on työlästä; se vaatii tunnistamista, huonoa aiheuttavien tilanteiden poisrajaamista, itsensä hyväksymistä, harjoittelua, opettelua, tiedon lisäämistä ilmiöstä ja tiedon aikaansaaman järjen kuuntelemista enemmän kuin peloista puskevia tunteita ja tulkintoja. Joskus se on niin pienien asioiden harjoittelua joista ei millään uskoisi että näillä on mitään väliä. Mutta on niillä.
Kun toipuminen on edennyt, saa kokea iloa tehdessään luonnollisia asioita. Niinkun minä, istuessani ihan vaan lattialla risti-istunnassa. Niinkun minä, uskaltaessani sanoa ei käy.
Henkisestä kivusta toipumisessa kyse on omien syvien tarpeiden tunnistamisesta ja niiden täyttämisestä huolehtimisesta itse. Jos toipumisen laittaa jonkun muun vastuulle (ystävän, puolison, fyysisen kivun suhteen fysioterapeutin, lääkärin, lääkkeiden), on se vain ongelman siirtämistä. Kivulle sinänsä ei tapahdu mitään, se palaa. Koska kukaan muu ei voi elämääni elää kuin minä itse. Kukaan muu ei voi kehossani elää kuin minä itse. Olenko minä turvassa? Saanko minä olla minä?
On jotenkin kummallista kun joskus kun asioita miettii, niin jotkut kysymykset tai joihinkin ajatuksiin päätyminen vaan pysäyttää ajatuksenjuoksun. Nyt kävi niin. Ehkä nuo kysymykset on jotain niin perustavaa laatua, että ei ole niiden jälkeen enää sanottavaa. Muutakun raamatunlause mikä tuli mieleen niiden jälkeen.
Sinun turvanasi on Herra, sinua kantavat ikuiset käsivarret. (5.Moos.33:27a)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti