Tässä matkalla Savoon kokosin muutaman tämän hetkisen ajatuksen yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Pahoittelen mahdollista epäloogisuutta ja huonoa kieltä, joskus ajatukset ei ole loogisia eikä oikeissa lauseissa.
Yhteisössä on voimaa, energiaa ja aikaansaavuutta. On yhteinen päämäärä, idea siitä mitä tehdään ja mihin suuntaan mennään. Epävarmuuden hetkellä voi mennä virran mukana kunnes taas omat tassut tarraa kiinni. Vastuuta jaetaan, toisia rohkaistaan ja autetaan. Ympärillä on ihmisiä, jotka kertovat tärkeitä asioita silloin kun itse ei jaksa puhua. Ilot on jaettavissa, kuten surutkin. On tuttua ja turvallista.
Yhteisöllä on toinenkin puoli. Ideaa ja suuntaa valittaessa jää jotkut näkemykset ja asioiden puolet pois, on tehtävä valintoja. Joudutaan sopeutua, muovautua ja muovata. On jollain tavalla määriteltävä se, mikä kuuluu tähän yhteisöön ja mikä ei, asioista, tavoista, näkemyksistä. Tätä määrittäessä jotkut asiat jäävät auttamatta ulkopuolelle. Määritellään oikea ja väärä, tavoiteltava ja poispistettävä. On linjaukset, ehkä ehdot, oppikin. Niitä tarvitaan määrittämään yhteisön rajoja, niin toiminnan kuin siihen kuulumisenkin suhteen. Jotta on yhteisö, on myös määriteltävä ne ketkä ovat yhteisön ulkopuolella.
Oon aiemmin kirjoittanut laatikoista, joista elämää tarkkailemalla kaikki on selkeää ja helpompaa. Sama pätee yksittäisten ihmisten ja näkemysten lisäksi myös yhteisöön. Yhteisö voi muodostua laatikoksi, jonka sisäistä tasapainoa ylläpidetään säännöillä, ehdottomuudella ja vaihtoehtojen ulossulkemisella. Osittain se on kuten todettu, yhteisön toimivuuden ja jäsentymisenkin kannalta välttämätöntä, mutta jos sen rajojen ehdottomuus, näkökulmien mustavalkoisuus ja ulkopuolisen elämän tuomitseminen oman oikeassaolemisen vahvistamiseksi alkaa kahlitsemaan, ei yhteisöllä ole tilaa elää ja hengittää, ja tällöin myös kasvu saattaa estyä.
Voisi kuvitella yhteisöä myös sopuleina, laumana pikkueläimiä. Yhdessä mennään, touhutaan ja pysytään. Kun joku ulkopuolinen uhkaa laumaa, puolustaudutaan. Kun joku sopuleista syystä tai toisesta alkaa reagoimaan lauman sisällä, se aiheuttaa häiriötä joka koetaan epämukavana. Tulee luonnollinen tarve poistaa häiriö, tavalla tai toisella. Sopuli joko sopeutuu laumaan tai poistuu. Poistumisellaan sopuli vahvistaa osaltaan myös lauman sisäisiä rajoja, jättäytyen tai jätetyksi tullen sen ulkopuolelle. No oikeastihan en sopuleista ja niiden käyttäytymisestä mitn tiedä, joten ihan nyt vaan esimerkinomaisesti.
Mikä saa ihmisen kyseenalaistamaan yhteisönsä sisäiset säännöt, toimintatavat tai näkemykset? Usein siihen liittyy jotakin henkilökohtaista kokemista. On helppo olla asiasta X yhdessä yhteisön kanssa jotakin yhteistä mieltä, mutta kun yksilölle syntyy asiasta X jokin henkilökohtainen kokemus mitä muut eivät jaa, saattaa se aiheuttaa yhteisön näkemysten kyseenalaistumista. Henkilökohtaiseen liittyy omat tunteet, arvot, minuus. Henkilökohtainen on uniikkia, yksilöllistä ja omintakeista, ehkä salattua. Henkilökohtaiseen liittyy omia pelkoja, omia haaveita ja omaa kokemista, johon ulkopuolisen voi olla vaikea yhtyä tai sitä jakaa. Yhteisöön tulee jotakin, mikä ei enää ole yhteisön asia vaan yksityinen, ja se saattaa aiheuttaa häiriötä varsinkin, jos ei se sulaudu yhteisön näkemyksiin.
Ehkä yksi huonosti toimivien ja voivien yhteisöjen ongelma on yksityisyyden puute ja epävarmuuden heikko sietokyky. Sama homma kun laatikoidenkin kanssa; epävarmuustekijät pelottaa, mutta ovat silti elinehto elämälle ja kasvulle. Yhteisöissä yksityisyys ja erilaiset näkökulmat tuo vaihtoehtoja, jotka kyseenalaistaa mustavalkoisuuden ja haastaa näkemään toisin. Yhteisön sisäisen kunnioituksen säilymiseksi on tunnustettava muutkin vaihtoehdot ja oman näkemyksen vajavaisuus. Vapaa tahto on vaikea asia. Vaihtoehdot tuo mukanaan myös väärässäolemisen ja virheentekemisen mahdollisuudet, nuo ihmisen yhdet elämään kuuluvat peruspelot. Pelot sen sijaan saavat herkästi aikaiseksi toista alistavaa, tuomitsevaa ja hinnallamillähyvänsä itseään suojelevaa käytöstä. Inhimillistä.
Toki kaikki tämä riippuu yhteisöstä. Niitäkin kun on niin erilaisia. On työyhteisöä, harrastusporukkaa, kaveriporukkaa, sukua, seurakuntaa, jne. Riippuu paljolti yhteisöstä, sen merkityksen suuruudesta ja sitoutumisen asteesta miten voimakkaasti se yksilön elämään vaikuttaa. Yleisesti ottaen kai, mitä läheisempiä yhteisön jäsenet on ja mitä laajimmin sitoutuneita, sitä voimakkaammin yhteisö vaikuttaa. Myös millainen yksilö yhteisössä on, miten hän itse sen toiminnan ja vaikutukset kokee. Jo oman itsensä ja omat rajansa tunteva ihminen ei ole niin alttiina yhteisön negatiivisille vaikutuksille kuin syystä tai toisesta epävarmuutta itsestään tai näkemyksistään tunteva, itseään hakeva ihminen.
Tommy Hellsten puhuu paradokseista, että vain yksin voi olla yhdessä, ja vain yhdessä voi olla yksin. Yhteisö parhaimmillaan antaa turvallisen kasvunpaikan yhdessä muiden kanssa. Pahimmillaan se tukahduttaa lopulta yksilön oman ajattelun, valinnat ja vastuunoton.
Yhteisössä toisen yksityisyyden kunnioittaminen ja vaaliminen vaatii viisautta. Missä todella menee raja jolloin toisen yksityisyyteen tulee yhteisön nimissä puuttua yhteisön ja sen osallisuuden säilymiseksi? Mikä on tärkeintä; yhteisön säilyminen, yhteisöön sitoutuminen vai yksilön vapaus?
Miten yhdistää nämä kolme koska ilman yhtä ei toinen säily terveenä? Missä menee minkäkin raja ja voiko raja vaihdella tarpeen ja tilanteen mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti