Vain lyhyt aika enää, ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä, sillä sortajat ovat hävinneet ja pilkkaajat ovat poissa ja väärintekijät revitään juurineen maasta, nuo, jotka sanoillaan leimaavat viattoman syylliseksi ja puheillaan virittävät ansoja kaupunginportin tuomarille, nuo, joiden väärä todistus tuo syyttömälle tuomion. Sen tähden Herra, joka lunasti omakseen Abrahamin, sanoo Jaakobin suvulle näin: -- Nyt ei Jaakobin enää tarvitse olla häpeissään, enää eivät hänen kasvonsa kalpene. Sillä kun he näkevät keskuudessaan minun kätteni luomuksen -- omat lapsensa -- he jälleen pitävät pyhänä minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja vapisevat kunnioituksesta Israelin Jumalan edessä. Ja ne, joiden mieli on eksyksissä, tulevat järkiinsä, ja marisijat ottavat opikseen. (Jes 29:17-24)
Omin silmin sinä saat nähdä kuninkaan, hänen kauneutensa, sinä saat nähdä avaran maan. Sydämesi muistelee menneitä kauhuja: missä nyt on veronkantaja, missä veron punnitsija, missä torneja tarkastava vieras? Enää et näe tuota röyhkeää muukalaiskansaa, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä, jonka puhe on kummallista, mieltä vailla. Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin, turvallisen leposijan, teltan, jota ei pureta, ei siirretä. Sen vaarnat eivät koskaan irtoa, yksikään sen köysistä ei katkea. Meillä on siellä väkevä valtias, Herra, meillä on jokien lähde ja leveät virrat. Niitä ei kulje soutualus eikä ylitä uljainkaan pursi. Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä. Herra on valtiaamme, Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät. Kun köydet ovat löystyneet eivätkä enää pidä mastoa pystyssä, eivät purjetta levällään, silloin jaetaan ryöstösaalista runsaasti. Rammatkin saalistavat muiden mukana, eikä yksikään kaupungin asukas sano: "Minä olen sairas." Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi. (Jes 33:17-24)
Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät." Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta. Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy. Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat. Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. (Jes 35:1-10)
Ihan käsittämätöntä settiä. Suuri Jumala, kiitos kun hallitset vaikka mikä näyttäis miltä.
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. (Job 19:25-29)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti