"Tästä syntyi syvä vakaumukseni, ettei pidä hengellistää inhimillisiä asioita. Hengelliset asiat täytyy elää ihmisenä. Mitä tämä merkitsee? -- se on oman psykologisen todellisuuden tunnustamista ja läpielämistä. -- Jumala haluaa totuutta. Totuutta itsessään ei voi ohittaa jos aikoo kasvaa. -- Olen sitä mieltä että ihminen on hengellinen olento. Mutta hengellisyys on asia joka auttaa ihmistä elämään ihmisen elämäänsä. Ei hengellisyys vapauta meitä siitä. Sisäisen lapsen kohtaaminen on hengellistä tapahtumista, koska se on totuuteen pyrkimistä. Se on oman todellisen minuuden kohtaamista ja kipujen läpielämistä. Kristus puhui meille Taivaan Isästä. Eikö tämä merkitse sitä, että meistä tulee tämän Isän edessä lapsia? -- Jos todellinen isämme on "Taivaan Isä" niin silloinhan tämä tekee meistä "Taivaan lapsia"? Juuri näin koen asian olevan. Sisäinen lapsi on taivaallinen, hengellinen olento. Mutta samalla se on hyvin inhimillinen olento. Itse asiassa se on meidän olemuksessamme kaikkein inhimillisin puoli. Siksi siihen onkin niin vaikea suostua. Ihminen ei haluaisi olla ihminen vaan jumala. Sisäisessä lapsessa yhtyvät siis ihmisen ihmisyys ja hänen taivaallisuutensa. Ehkä juuri tämän takia Kristus opasti meitä tulemaan lapsen kaltaiseksi. " (Hellsten: Elämän lapsi)
Luen junassa ja on aikaa hetki miettiä. Tästä syystä mä tykkään junamatkustamisesta: musiikkia, tuttu pehmeäpenkkinen taajamajuna, maisemat.
Lukiessa pysähdyin tuohon totuudellisuuteen ja siihen pyrkimiseen. Jumala haluaa meidän elävän totuudessa. Monesti tämä käsitetään ikäänkuin hengellisenä totuutena. Kysytään, ootko totuudessa, pysyykö joku totuudessa? Näistä herää aina se kysymys, että kenen totuus ja kenellä on oikeus se määrittää ja toisen totuutta arvioida. Tai sen etsimistapaa. Kuten jo aiemmin todettu, että Jeesus sanoi itse olevansa totuus, se riittää. Miten se kenenkin elämässä näkyy ja vaikuttaa, se jääköön ihmisen itsensä ja Jumalan väliseksi asiaksi. Totuudessa eläminen voi kuitenkin olla muutakin, kuten sitaatissa todetaan. Totuuteen pyrkimistä itsensä kanssa. Kuka minä olen, mitä minä ajattelen, tiedänkö sen? Mitkä on mun kivut, mun heikkoudet ja mun puutteet. Viimeisten näkeminen saattaa olla pelottavaa koska se tekee ihmisestä toisia tarvitsevan ja asettaa alttiiksi sille, että mitä jos en tulekaan hyväksytyksi aitona minunani. Toisaalta voi pohtia, onko minulla lupa olla hyvä niissä asioissa jotka tiedän olevan vahvuuksiani? Hyväksynkö rajalliset vahvuuteni vai pidänkö sitäkin tilannetta vain täydellisyyden puuttumisena?
Mitä tapahtuu jos en ole totta itselleni? Jos minä en näe omaa pelkoani saatan syyttää muita siitä, etteivät huomioi mua tarpeeksi. Tai jos en minä näe omaa itseriittoisuuttani en myöskään tarvitse Jumalaa. Joskus omien kipeiden asioiden poispainaminen aiheuttaa sen, ettei pysty hyväksymään muidenkaan kipuja. Toisen kipu muistuttaa jotain omasta ja siksi sitä ei voi sallia. Oma epävarmuuteni saa vaatimaan toisilta varmuutta.
Totuudessa elämisen kääntöpuoli on valheessa eläminen. Valheessa eläjän ongelma ole Jumalan armon puuttuminen ja hyvyydestä osattomuus vaan se, ettei hän näe itseään ja Jumalan tarvettaan. Se estää aidon kohtaamisen ihmisen ja Jumalan välillä, ja ihmisten kesken. Se estää lähimmäisen aidon rakastamisen koska ei kykene rakastamaan itseään sellaisenaan kun on koska ei ole ollut itselleen ja elämälleen rehellinen. Valheessa ei elä ihminen joka tekee syntiä vaan se joka ei näe syntiään. Vain itselleen sokea ihminen jää armon kokemuksen ulkopuolelle, syntinen sen sijaan saa anteeksiannon kokemuksen ja sen myötä voi hyväksyä ja rakastaa myös muita. Puhun siksi armon kokemuksesta, koska on vaikea ajatus, että Jumala hylkäisi ne ihmiset jotka eivät uskalla tai pysty kivultaan näkemään itseään ja armon tarvettaan. Jumalan armo voi olla suurempi kun meidän kokemus tai ymmärrys siitä. Enitenhän Jumalaa tarviivat juuri ne ketkä eivät edes tajua tarvitsevansa.
No meni vähä sivuraiteelle. Juna sen sijaan on raiteillaan ja Ähtärissä, heh heh. Miten sitten elää totuudessa ollen todellinen itselleen? Hyväksyminen tulee mieleen. Hyväksyä itsensä, tunteensa, inhimillisyytensä ja sen ettei mieli ja sisin aina vaan taivu järjen edessä. Hyväksyä omat vikansa ja antaa itselleen ne anteeksi. Totuutta on myös oma rajallisuus suhteessa muihin ja suhteessa Jumalaan. Totuutta on tunnistaa se mitä minä tarvitsen ja toimia sen mukaan.
Mutta vielä tuosta valheessa elämisestä. Se perinteinen (?) näkemys valheessa tai totuudessa elämisen arviointiin perustunee ulkoiseen käyttäytymiseen ja tuotettuun puheeseen. Melko helppoa on ottaa se oma tseklist jonka läpi skannata toisen elämä ja laittaa joko valheessa- tai totuudessaelämisen puolelle. Mittaako tämä kuitenkaan loppupeleissä miten tehokkaasti toisen ihmisen Jumalasuhteen tilaa, vai kertooko tulos enemmänkin mun oman elämän kipukohdista?
Toinen on nämä teologiset tulkintakysymykset. On vaikea sanoa varmaksi, mikä tulkinta Raamatusta tai uskomisen merkityksestä on oikea totuus. Tai siitä miten uskovaisen tulisi elämäänsä elää ja miten sen ulospäin tulisi näkyä. Joku on valittava "oikeaksi totuudeksi" voidakseen arvioida muiden elämään totuudellisuutta. Aika vaikea paikka, ainakin mulle. Kriisi iskee viimeistään siinä vaiheessa, kun valheenpuolelle kategorisoitu kertoo olevansa tosi onnellinen ja Jumalasuhteensakin olevan kunnossa. Ei VOI olla. Ja mitä se tarkoittaa mun tseklistin kannalta jos onkin!?
Mulle on ollut totuudellista todeta, etten tiedä ja asiat voi olla toisinkin kun mikä on mun oma näkemys. Mun on helpompi olla minä sellaisena kun olen, kun en tiedä varmaksi miten asioiden kuuluisi olla. On helpompi olla jotakin mieltä asiasta, kun ei tarvi tuntea tuntea epävarmuutta siitä onkohan tuo toinen väärässä vai minä, tai ahdistusta kun toiset valitsee mun mielestä väärin. Kun ei tarvi miettiä kenellä on oikea totuus jota mun ja muiden pitää seurata. Mä haluan löytää sen mitä on olla totta itselleni ja toisille, ja mitä on elää mun elämää Jumalan kanssa.
Tulipahan mieleen ryövärit ristillä Jeesuksen molemmin puolin. Toinen kohtasi elämänsä ja tunnusti itselleen epätoivoisen tilanteensa, ja sen seurauksena pyysi Jeesusta muistamaan itseään valtakuntaansa saapuessaan. Jeesus näki sanojen takana ihmisen rehellisyyden ja antoi miehelle täydellisen vastauksen. Se, mitä toiselle ryövärille lopulta tapahtui, en minä ainakaan tiedä.
Jumala armahda meitä meidän sokeudessammme.
Ja olipas hajanaisia ajatelmia. Ei haittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti